5-vuotias uros koira alkoi eilen yskimään, muita oireita ei ole ja koira on pirteä ja iloinen. Sai päivän aikana yht. 3 yskimis"kohtausta". Koira käytettiin toissapäivänä normaalilla rokotuskäynnillä, jossa se sai myös rokotuksen kennelyskää vastaan. Meillä on myös toinen koira, joka käytettiin myös rokottamassa. Koirat eivät käy näyttelyissä tms. muissa tapahtumissa joissa tapaisivat toisia koiria, lenkillä tietysti vastaan tulee joskus koira jonka kanssa leikkivät. Ennen ei ole ollut minkäänlaista yskää. Toisella koiralla (narttu)on juoksuaika alkamassa, ja uronen juoksee nartun perässä ja nuolee tämän peppua. Uroksella on ahdas nielu eli ruukaa kuorsata, ja lisäksi nenäpunkki vaivaa usein.
Uroskoiran morsia sai pentuja ja niitä käytiin eilen katsomassa. Nyt olen huolissani, että entä jos koirallani on kennelyskä, sehän on voinut minun välityksellä tarttua koiranpentuihin, jotka ovat alle viikon ikäisiä. Mitä tulisi tehdä? Voiko yskä johtua rokotuksista?
Uroskoiran morsia sai pentuja ja niitä käytiin eilen katsomassa. Nyt olen huolissani, että entä jos koirallani on kennelyskä, sehän on voinut minun välityksellä tarttua koiranpentuihin, jotka ovat alle viikon ikäisiä. Mitä tulisi tehdä? Voiko yskä johtua rokotuksista?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ensiksikin jos nenäpunkki vaivaa usein, kuten kirjoitit. Ja olet hoitanut koirasi, niin sen täytyy saada aina jostakin uusi tartunta eli jollain lähipiirissänne on nyt hoitamaton nenäpunkki ja se tartuttaa sun koiran aina uudelleen.
Jos emon kaikki rokotukset on kunnossa niin se suoja on myös niillä pienillä pennuilla. Mutta mitään riskejä ei tietenkään kannata ottaa, tuskipa ne nyt tuosta sairastuvat kuitenkaan.
Ilmeisesti tuota yskää on nyt liikkeellä, eihöhän se mene ohi itsestään aikuisella koiralla.
luulet että tällaista palstaa jotkut eläinlääkärit lukee LOL
Tänne varmaankin saa laittaa kaikista huolista ja murheista kysymyksiä, mikä vaan askarruttaa. ILMAN että tullaan vittuilemaan!
Olisiko mahdollista, että siitä rokotuksesta olisi jotain jälkivaikutuksia tullut? Omalla 4-vuotiaalla novascotiannoutajallani oli sama, sai yskimiskohtauksia 3-5 kertaa päivässä. Muutama päivä rokotuksien jälkeen. Nyt rokotuksista on n. kolme kuukautta, mitään ei sen jälkeen ollut. Koirani yski noin viikon rokotusten jälkeen. Mutta nyt on kunnossa :)
mut tuo huomautus, eritoten eläinlääkärit.. sai puolet palstalaisista nauramaan
Olen antanut itseni ymmärtää, ettei alle neliviikkoisia pentuja mennä edes katsomaan, saati että otetaan vieras koira mukaan, olkoot vain pentujen isä.
Valitettavasti olet voinut kyllä kantaa pennuille mukanasi kennelyskän ja mitä muita pöpöjä sieltä eläinlääkäriasemalta nyt on sattunutkaan tarttumaan mukaan.
Toivotaan, että on pelkkä rokotusreaktio.