Uusimman Siionin lähetyslehen neljännellä sivulla on juttua matkaystävistä.
Kerrotaan, kuinka kaikki uskovaiset ovat toisilleen matkaystäviä. Kerrotaan, että meillä kaikilla on muutamia matkaystäviä, jotka ovat muita läheisempiä. Joillain näitä läheisempiä matkaystäviä on enemmän, joillakin vähemmän.
Onko saatto-/matkaystävät itsestään selvyys?
Kaikkien kohdalla näin ei ole. On vaikeaa kokea seuroissa muita ystävikseen, jos välit ovat kovin etäiset, eikä juttelutoveria tahdo löytyä. On ihmisiä, joille käännetään selät. Onko tämä ystävällistä käyttäytymistä?
Missä niiden läheiset saattoystävät ovat, jotka painiskelevat jatkuvasti uskonkysymysten kans, muttei ole ketään, kenen kans niistä jutella?
Heijastuuko näissä artikkeleissa lähinnä kirjoittajan oma kokemus? Pidetäänkö läheisiä matkaystäviä niin itsestään selvänä asiana, että niitä on kaikille siunattu? Voi kuule, niitäkin on, jotka menettävät uskonsa saattoystävien puutteen vuoksi! Ei tällaiselle tee hyvää lukea Päivämiehen tai Siionin lähetyslehden artikkelia, jossa saattoystäviä pidetään täysin itsestään selvyyksinä!
Kerrotaan, kuinka kaikki uskovaiset ovat toisilleen matkaystäviä. Kerrotaan, että meillä kaikilla on muutamia matkaystäviä, jotka ovat muita läheisempiä. Joillain näitä läheisempiä matkaystäviä on enemmän, joillakin vähemmän.
Onko saatto-/matkaystävät itsestään selvyys?
Kaikkien kohdalla näin ei ole. On vaikeaa kokea seuroissa muita ystävikseen, jos välit ovat kovin etäiset, eikä juttelutoveria tahdo löytyä. On ihmisiä, joille käännetään selät. Onko tämä ystävällistä käyttäytymistä?
Missä niiden läheiset saattoystävät ovat, jotka painiskelevat jatkuvasti uskonkysymysten kans, muttei ole ketään, kenen kans niistä jutella?
Heijastuuko näissä artikkeleissa lähinnä kirjoittajan oma kokemus? Pidetäänkö läheisiä matkaystäviä niin itsestään selvänä asiana, että niitä on kaikille siunattu? Voi kuule, niitäkin on, jotka menettävät uskonsa saattoystävien puutteen vuoksi! Ei tällaiselle tee hyvää lukea Päivämiehen tai Siionin lähetyslehden artikkelia, jossa saattoystäviä pidetään täysin itsestään selvyyksinä!
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minulla ei koskaan ollut läheisiä matkaystäviä. Oli usein vaikeaa, mutta kun ei ollut ketään, ketä lähestyä. Olin yksinäinen. Seuroissa kävin, mutta en saanut kontaktia yhteenkään. Se johtui osin ujoudestani. Muutamat yritykset menivät mäkeen, kun ikäiseni käänsivät selkäni minuun päin. Aistin selkeästi, etten ole tervetullut. Missä olivat ne, jotka olisivat itse ottanut yhteyttä minuun seuroissa? Sellaiset, jotka tulisi kysymään multa kuulumisia? Aina sain olla seuroissa yksin ja kahvitkin hörpin ihan yksikseen. Oli vaikeaa mieltää ympärillä olevia ihmisiä edes ystävikseen. Kaukasiksikkaan sellaisiksi. Seurainto lopulta laantui ja usko meni. Uuden elämän olen onnistunut rakentamaan vl-liikkeen ulkopuolelle ja koen olevani nyt onnellisempi kuin koskaan. Ystäviäkin on annettu tosi paljon!
miten se Josefin kohdalla olikaan, kun veljet myivät hänet Egyptiin orjaksi, silloin hänkin taisi olla useita vuosia ilman niin sanottuja saattomiehiä ja koettelemuksista ei kuitenkaan ollut hänellä noina vuosina puutetta, että miten hän sai säilyä uskovaisena? Jumala oli hänen kanssaan niinkö se oli?
toisissa kuolevissa ja kuolleissa "kulttuureissa" heitä kutsuttiin milloin politrukiksi milloin stasiksi
Sivuutetaan mitätöiden se tosiasia kokonaan, miten vaikeaa monissa isoissa rauhanyhdistyksissä on saada ystäviä ja kavereita.
Tästähän pitäisi kirjoittaa...ja kehittää sosiaalisia tutustumisen muotoja.
ystävät ovat Jumalalta ja että ne ovat myös meidän kaikkien perheenjäsenten, myös isän ja äidin ystäviä. Lisäsin vielä me emme eroittele heitä olivatpa he keitä tahnsa, joko uskovaisien tai epäuskovaisien perheiden lapsia, kaikki ovat yhtä tervetulleita meidän kotiimme.
...lastensa tapoihin ja käyttäytymiseen on yksi tärkeimmistä. Olen todella kiitollinen kotoani saamistani elämän eväistä. Siihen reppuun ei ole pakattu naapureiden asioita eikä niistä juoruamista ja käyttäytyminen on muutenkin hyvin hienovaraista ja toiset huomioon ottavaa. Arvokkaita asioita, jotka eivät ole kaikille itsestään selvyys eikä kaikki vanhemmat ole lasten kasvattajia.
Myöhemmin hienotunteisuus ja luottamus toisia kohtaan on tullut todella koetelluksi, kun sain eräässä elämäni vaiheessa rinnalleni täysin "sairaalloisesti" käyttäytyvän kyttääjän ja vainoajan, oikean luomakunnan pedon, joka teki päätökset ja milloin mitäkin puolestani ja juorusi kehittelemiään täysin perättömiä asioita tosiasioina. Asiaan olisi varmaan ollut helpompi suhtautua, jos ei olisi kasvanut niin sinisilmäiseksi. Selkäreppuun tulee pakata myös aimo annos puolustusaseita, vaikka vastapuolena onkin kysymys henkilöstä, joka pitää itseään uskovaisena! Sairaan ja kateellisen ihmisen ystävyys on petollinen.
perinnöksi matkalleni Raamatun Jumalan sanan.
Hän sai olla lapsuuden kodissaan perheensä mustalammas, ja sama meno jatkui hänen avioiduttuaan "uskovaisen" kodin tytön kanssa. Konkreettisesti isäni oli muukalainen tälle maailmalle.