Minun tarina:
Aloitimme rakentamaan taloa ja alaselässä tuntui usein kipua, teinhän fyysistä työtä, ajattelin sen kuuluvan asiaan. Puolen vuoden päästä menin päivysytkseen kun toisessa jalassa tuntui kireyttä ja selkään koski. Sain burana reseptin... 2 kuukauden päästä kun kipuun ei tullut muutosta menin lääkärille samasta asiasta ja käski hierottaa. No maksoin itteni kipeeksi hietottamalla ja selkään/jalkaan ei tullut muutosta. siitä 4kuukautta niin menin työterveyslääkärille kun teen pätkätöitä ja sain puolenvuoden pestin. No lääkäri väänteli ja sai minut huutamaan tutkimuspöydällään kivusta, sanoi jotta kun sinulla on ylipainoa niin siksi olet kipeä. Laihuta niin kipu lähtee ja määräsi reuma lääkkeitä. Pyysin ja rukoilin jotta pääsisin mangneettikuviin mutta ei kuulema kannata. sain viikon sairasloman. Viikonpäästä menin uudestaan ja kipua oli edelleen. Sanoi että psykiatri auttaa sinua laihuttamaan ja lisää saikkua mutta ei kuviin. En ottanut sairaslomaa ja painuin töihin. Ajattelin että kait minä olen sitten hullu, kuvittelen vain kipua ku kerran lääkäri sanoo. Söin buranaa kuin leipää... Aloin sitten puolenvupoden päästä olla niin kipee jotta ei pystyny välillä käveleen suorassa. Menin lääkäriin ja (5kerta ja 4 eri lääkäri) Hän tutki ja totesi että pullistuma ilmeisesti. sain suostuteltua että selkä kuvataan. Aloitettiin lyrican syöminen ja iltaisin triptylia jotta saa nukuttua. Kuvauksessa löytyi suuri pullistuma jonka vieressä toinen ja painaa hermojuureen. Kun lääkäri soitti tuloksista niin olin onnellinen jotta jotan löytyi eikä syy ollutkaan päässä. Vein lääkärille kukkia ja kiitoskortin siitä hyvästä jotta otti ne kuvat. No neurokirurgi torui minua jotta miksi en ole tullut aiemmin...
Laittoi kiireelliseen leikkausjonoon. No soitin leikkausjonoon oyksiin ja siellä ollut hoitaja haukkui minut ja kirurgin ei kuulema pitäisi leikata kun on niin pitkään ollut ja kun on yipainoo niin tollasia ei pitäs leikata ollenkaan (hoitajan tekstiä) ortopedi ei kuulema leikkais. No kysyin jotta oonko jonossa vai en ja sanoi sitten lopussa että olen...
Joka paikassa saa taistella omista oikeuksistaan, Oon tosi väsyny tähän paskaan. Sitten vielä kun on sairas syön nyt lyricaa 300mg päivä ja silti on kipuja , illalla kauhee olo. Kyllä monta kertaa on ollut sellainen olo että ei ku navetan taakse ja kuula kalloon. Oisin taas saanu 6kk töitä mutta ei pysty menemään. Kotitöidenkin jälkeen jos jotain saa tehtyä ei voi ku maata että kipu hellittää, ja minun työ on fyyisistä. Rahatkin on tiukilla, ja noi lääkkeetkin on kalliita. Miten ihminen saa voimia jatkaa eteenpäin kun kokoajan elämä potkii? Monesti iltaisin ja joskus päivisinkin on niin paha olo fyysisesti ja henkisesti jotta itkuksihan se menee? Tais mennä valitusvirreksi. Onneksi edes aurinko paistaa tähän meidänkin risukasaan (oikeesti). Jos joku on samassa jamassa niin voimia sullekkin... Niitä minäkin tartteen:)
Aloitimme rakentamaan taloa ja alaselässä tuntui usein kipua, teinhän fyysistä työtä, ajattelin sen kuuluvan asiaan. Puolen vuoden päästä menin päivysytkseen kun toisessa jalassa tuntui kireyttä ja selkään koski. Sain burana reseptin... 2 kuukauden päästä kun kipuun ei tullut muutosta menin lääkärille samasta asiasta ja käski hierottaa. No maksoin itteni kipeeksi hietottamalla ja selkään/jalkaan ei tullut muutosta. siitä 4kuukautta niin menin työterveyslääkärille kun teen pätkätöitä ja sain puolenvuoden pestin. No lääkäri väänteli ja sai minut huutamaan tutkimuspöydällään kivusta, sanoi jotta kun sinulla on ylipainoa niin siksi olet kipeä. Laihuta niin kipu lähtee ja määräsi reuma lääkkeitä. Pyysin ja rukoilin jotta pääsisin mangneettikuviin mutta ei kuulema kannata. sain viikon sairasloman. Viikonpäästä menin uudestaan ja kipua oli edelleen. Sanoi että psykiatri auttaa sinua laihuttamaan ja lisää saikkua mutta ei kuviin. En ottanut sairaslomaa ja painuin töihin. Ajattelin että kait minä olen sitten hullu, kuvittelen vain kipua ku kerran lääkäri sanoo. Söin buranaa kuin leipää... Aloin sitten puolenvupoden päästä olla niin kipee jotta ei pystyny välillä käveleen suorassa. Menin lääkäriin ja (5kerta ja 4 eri lääkäri) Hän tutki ja totesi että pullistuma ilmeisesti. sain suostuteltua että selkä kuvataan. Aloitettiin lyrican syöminen ja iltaisin triptylia jotta saa nukuttua. Kuvauksessa löytyi suuri pullistuma jonka vieressä toinen ja painaa hermojuureen. Kun lääkäri soitti tuloksista niin olin onnellinen jotta jotan löytyi eikä syy ollutkaan päässä. Vein lääkärille kukkia ja kiitoskortin siitä hyvästä jotta otti ne kuvat. No neurokirurgi torui minua jotta miksi en ole tullut aiemmin...
Laittoi kiireelliseen leikkausjonoon. No soitin leikkausjonoon oyksiin ja siellä ollut hoitaja haukkui minut ja kirurgin ei kuulema pitäisi leikata kun on niin pitkään ollut ja kun on yipainoo niin tollasia ei pitäs leikata ollenkaan (hoitajan tekstiä) ortopedi ei kuulema leikkais. No kysyin jotta oonko jonossa vai en ja sanoi sitten lopussa että olen...
Joka paikassa saa taistella omista oikeuksistaan, Oon tosi väsyny tähän paskaan. Sitten vielä kun on sairas syön nyt lyricaa 300mg päivä ja silti on kipuja , illalla kauhee olo. Kyllä monta kertaa on ollut sellainen olo että ei ku navetan taakse ja kuula kalloon. Oisin taas saanu 6kk töitä mutta ei pysty menemään. Kotitöidenkin jälkeen jos jotain saa tehtyä ei voi ku maata että kipu hellittää, ja minun työ on fyyisistä. Rahatkin on tiukilla, ja noi lääkkeetkin on kalliita. Miten ihminen saa voimia jatkaa eteenpäin kun kokoajan elämä potkii? Monesti iltaisin ja joskus päivisinkin on niin paha olo fyysisesti ja henkisesti jotta itkuksihan se menee? Tais mennä valitusvirreksi. Onneksi edes aurinko paistaa tähän meidänkin risukasaan (oikeesti). Jos joku on samassa jamassa niin voimia sullekkin... Niitä minäkin tartteen:)
Vastaukset 3
Vanhimmat
sinnikkäästi hakea apua itsellesi, se on ainakin hyvä asia. Surettaa vain ihmiset, jotka eivät jaksa taistella oikeuksistaan, hoidoista, kunnon tutkimisista jne..Hoitotakuukin on olemassa.
Jos henkilö sairastuessaan fyysisesti (pohjalla esim. mielenterveysongelmia) joutuu kuukausikaupalla kitumaan kipujensa kanssa, apua ei saa, kukaan ei kuuntele, ei ole tukiverkostoa, läheisiä, ystäviä ym. silloin asiat ovat kyllä huonosti. Liian usein mielenterveyspuolen asiantuntijat sivuuttavat sairaan ihmiset fyysiset kivut/tuskat, olivat ne sitten, kuinka raastavia tahansa.
On kokemusta, läheisen ihmisen asioita hoitaneena. Kova taisto on ollut, ja sen olen tullut huomaamaan, että vaikeaa on avun saaminen. Voi sanoa, että sitä ei ole kertakaikkiaan vain saanut hoitopaikasta. Nyt apua haetaan muualta, ja vielä erikoislääkäriltä, joka varmasti ottaa potilaankin mielipiteet huomioon, ja takuuvarmasti alkaa tulemaan tuloksiakin. On järkyttävää, ettei kipuihin väsyneen ihmisen kovien tuskien syitä haluta tutkia (säästetäänkö) vaan vekslataan erilaisilla pillereillä lisäten, vaihdellen jne..Jaksamista sinulle.
Kannattaa rukoilla, saisit apua, lohtua ja jos pyytäisit, henkisiä voimia jatkaa. Minua on aina auttanut rukous pahaan oloon ja selviämiseen. Jatkan tätä elämää vieläkin, kaiken kiusaamisen ja vaikeiden asioiden jälkeen. On pakko elää ja sietää tätä elämää ja epäreilua ja pahaa maailmaa.
Hmmm, mä opin tarinastasi sen, että diagnoosia kannattaa vaatia, niin että diagnoosi on KUVAUKSEN kautta varmasti oikeaksi todettu. Jospa sinä olisit heti saanut tiedää selkäsi fyysiset muutokset, niin olisihan sitä ollut helpompi alkaa kuntouttaa. Tarkka diagnoosi, tarkka tieto, mikä on vaivan lähde, pitää vaatia.
Minäkin 'pelkään', että kun/jos joutuu kaikenlaiseen fyysiseen hässäkkään vanhempana ja papruista näkyy, että kroonisesti masentunut-ahdistunut tyyppi, niin pelkää, ettei minua silloin kuunnella kunnolla. Senkin tästä opin tosiaan, että tarvii vaatia, että ruumiin puoli on selvitettävä ensin. On suljettava pois kaikki asiat, ennenkuin kellään on kanttia sanoa, että on henkistä. - Voih, kaikkea hyvää sinulle. Siunausta tosiaan kaiken keskellä. Olet jo paljon voittanut!