Kirjoitan tästä täällä, kun tämä on ainoa näistä palstoista, jolla olen käynyt juttuja ja ketjuja lukemassa ja joskus kirjoittanutkin. Minua nimittäin kiinnostaa, onko muita, jotka ovat olleet lähestulkoot koko lapsuutensa ahdistuneita? Minua kiinnostaa, että millainen aikuinen tällaisesta lapsesta tulee. Itse olin aina ahdistunut, ja periaatteessa koko ala-asteajan pelkäsin mennä aamuisin kouluun, kun minua kiusattiin. Aikuisuuteen kasvamisen vaikeuksista selvittyäni olen nyt aikuisena ainakin empatiakykyinen ja suhteellisuudentajuinen, liekö kouluajatkin sitten vaikuttaneet siihen. Huonoa on mm. se, että minun on vaikea tajuta muiden ihmisten ihastumista itseeni.
Tuossa alapuolella kerrotaan lapsuudesta niin minäkin tssä.
Tuossa alapuolella kerrotaan lapsuudesta niin minäkin tssä.
Vastaukset 10
Vanhimmat
ihmiset reagoivat kahdenlaisilla tavoilla tuollaiseen. Toinen on se, että ihminen kuolettaa sisimpänsä ja hänestä tulee joksenkin tunteeton.
Toinen on se, että ihmisen herkkyys säilyy ja hän on aikuisena hyvin empatiakykyinen, mutta ehkä luottamuksen ja sellaisten asioiden kanssa on ongelmia.
Näkisin, että on tavallaan kaksi kehityslinjaa.
Lapsuuden ahdistuneisuudella on muuten joidenkin kohdalla vaikutusta tietynlaisiin toisten lukemisen kykyihin. Jos on joutunut olemaan ympäristössä, jossa ahdistaa tai on joutunut pelkäämään, niin on tarkka pienille merkeille ihmisissä ja oppii lukemaan niitä selviytyäkseen.
Minkä olen muuten kokenut aikuisena vähän raskaaksi. Tuntuu joskus todella ahdistavalta tutustua uusiin ihmisiin, kun on niin herkkä niiden äänensävyille ja pienille eleille. Ei varmasti näy minusta ulospäin, mutta huomaan niitä. Ei ole kiva tavata uusia ihmisiä ja pystyä aina sanomaan mitä negatiivista ne minusta ajattelevat. Ei oikein tee mieli tavata ketään siksi. Jo tutut ihmiset on eri asia.
Koulukiusaaminen on ihan hirveä asia :(
Minusta se ehkä luo ihmisille kuoren, joka niillä on aikuisina. Sellaisen, että yrittää peittää kaikki ne ominaisuudet, joiden takia ehkä koki tulleensa kiusatuksi. Ja siis ne ominaisuudet on usein juuri positiivisia ominaisuuksia.
Eli tavallaan on kuori, joka on ihan erilainen kun se sisin. Ehkä se kiusaaminen on saanut haluamaan kasvaa erilaiseksi kuin on.
Ja luulisin, että tuo tosiaan aiheuttaa ja sinälläänkin vaikeuksia luottaa siihen, että kukaan ihastuu. Saattaa ensinäkin ajatella, että ne ihastuu vaan siihen, mitä olen nyt. Ja että oikeasti ne inhoisi, jos tietäisi mitä olin ennen. Mutta se ei pidä paikkaansa. Koska oikeasti en minä ainakaan ole nähnyt, että niissä ihmisissä, joita on kiusattu, olisi ollut mitään vikaa. Itseasiassa monesta olen pitänyt paljon enemmän kuin kenestäkään muusta.
Esimerkiksi yläasteella tutustuin yhteen poikaan, jota olin aikaisemmin nähnyt kiusattavan aivan hirveällä tavalla. Meistä tuli kavereita ja jos pitäisi nimetä ihmisiä, jotka ovat mielestäni hienoja ihmisiä, niin hänen nimensä tulisi mieleen. Todella hauska ja huomaavainen. Ja muuten huomasi aina jos olin surullinen, vaikkei kukaan muu huomannut. En kyllä ole nähnyt häntä peruskoulun jälkeen, mutta toivottavasti on saanut hienoja asioita elämässä.
Minullakin on vaikeuksia tajuta muiden ihmisten kiinnostusta. En tiedä liittyykö siihen sitten ne kokemukset, että ei oikein kokenut tulleensa rakastetuksi lapsena. Ainakaan jatkuvasti.
Tai sitten minulta muuten vaan puuttuu jotain kykyjä tajuta sitä kunnolla :) Joku kerran ihan suoraan avautukin asiasta, että oli joskus vihjaillut kiinnostuksestaan todella suoraan, mutta en vaan ollut tajunnut niin millään. Minulle voi oikeastaan sanoa suoraankin ja silloinkin ehkä tulkitsen sen enemmän huumoriksi.
Omasta mielestäni se on suhteellisuudentajua, mutta olen saanut pari kertaa kuulla siitä, että ei se kuulemma ihan sitä ole.
Mutta niin, millainen aikuinen...
Minun on ainakin hyvin vaikea luottaa ihmisiin läheisessä kanssakäymisessä.
Luulen, että tarvitsisin todella paljon rakkautta ja huomiota, jotta tuntuisi hyvältä.
En koskaan kyllästy huomioon. Siis vaikka sellaiseen, että saa olla toisen kainalossa ja koskea.
Olen varma, että rakastan aina enemmän.
Pienet asiat on merkityksellisiä.
En tiedä omia rajojani kunnolla. Tai sitten ne ovat vaan omituiset. En välitä teoista niinkään, ainoastaan tunteista niiden takana.
En kestä viattomiin asioihin kohdistuvaa kaltoinkohtelua. Luin lehdestä siitä koirasta, jonka joku oli sitonut kaulasta piikkilangalla kiinni johonkin. Tuntuu, että jos antaisin itseni itkeä voisin itkeä sitä asiaa loputtomasti, tuntuu niin pahalta vaikkein edes tiedä tapausta.
Tarkkailen ihmisiä paljon ja arvion niitä. Ne kuvat, jotka niistä muodostan eivät muutu helposti. Siksi, koska olen muodostanut ne kuvat tarkasti.
Vetäydyn helposti.
Tulipa taas pitkästi asiaa.
ihana, kun vastasit noin perusteellisesti!
Kuule, älähän nyt liikaa siihen luota, että pystyt sanomaan, mitä negatiivistä sinusta ajatellaan. Itse ainakin olen tiedostanut itsessäni tietyn vainoharhaisuuden, joten kyseenalaistan kyllä päätelmiäni. En niinkään keskity vaistoamaan ihmisten tunteita itseäni kohtaan, vaan itseään ja toisiaan kohtaan..
Olen aika epäluuloinen ihmisiä kohtaan, vaikkakin samalla avoin, mikä on aika ristiriitaista.
ihan oikeassa :) On vaan niin vaikea muuttaa joitain ajatuskuvioita. Mutta tuo on kyllä todella fiksua, että keskittyykin enemmän tarkkailemaan ihmisten tunteita itseään ja toisiaan kohtaan. Ne ihmisten tunteet itseään kohtaan tosiaan selittää aika usein ne pienet negatiiviset suhtautumiset eri valossa. Oikeammassa valossa.
Luulenpa, että otan tuosta, mitä kirjoitit jotain onkeeni :)
Minulla on tuo sama ristiriita, en koskaan ole oikein kunnolla ymmärtänyt mistä se johtuu :)
Ja olisi tyhmää ajatella, että oikeesti joku ei tykkäisi, jos tietäisi siitä kiusaamisesta eli siitä millainen oikeasti on. Lapset kiusaa niin typeristä syistä...
tosin välttämättä osaa muuttaa ajattelutapaa, jos jotain tapaa on vahvistettu paljon.
Mutta toivottavasti, ja luulisinkin, että suurin osa kuitenkin tietää sen, että kiusatuksi tuleminen ei ole tuomittavaa vaan sitä on nimenomaan kiusaaminen.
Helpommin ehkä saattaa jäädä pelkoja esim. näyttää haavoittuvaisuuttaan.
Niinhän se on, että se kiusaaminen kertoo ainoastaan kiusaajasta, ei kiusatusta.
Oikeassa olet...kun mietin jotain kokemuksiani työelämässä, oli jossain paikassa työpaikkakiusaamista mutta määrittelen sen aina mieluummin huonoksi työilmapiiriksi. Pelkään kai sittenkin leimautumista heikoksi, vaikka niillä asiilla ei ole tekemistä keskenään...
Olisi mukavaa keskustella enemmän, mutta täällä en viitsi, ainakaan kertoa itsestäni. Hyvää jatkoa sinulle!
mikään mielenterveyspalsta. Vaihda toiselle palstalle.
tuo muka mielestäsi vaikutta siihen miten ihminen aikuisena rakastaa ja kaikkeen ihmissuhteissa?
Itse asiassa tuo ihastumisjuttu siinä tekstissä oli oleellinen, siis se, miten lapsuuden jutut vaikuttaa käytökseen. Mua oikeesti kiinnostaa, mistä se johtuu, etten ole erityisen itsetyytyväinen, vaikka tykkäämistä tuleekin.
Kai täällä voi jostain muustakin keskustella kuin kommentoida jotain youtube linkkiä..
kokemukset, etenkin lapsuudessa koetut, vaikuttavat myöhemmin siihen, miten pystyy luomaan suhteita myöhemmin. Parisuhde on läheinen suhde, jossa ihminen (toivottavasti) paljastaa ja joutuu paljastamaan itsensä sellaisena kuin on. Se ei ole helppoa, jos on tullut torjutuksi ja hylätyksi ihmisenä. Silti, jokainen olisi rakkauden arvoinen.