yksinäinen neito

Voi isoa ja pientä verrata papukaijoissa. Monilla on aivan samat tavat käyttäytymisessä. Ehkä pienemmät ovat tulisempia, mutta eivät vaikuta katsojassa siltä kun ovat pienempikokoisia.
Reviirin puolustamiset ja ravinto on usein samanlaista. Häkkien koot ja vapaana lentämisessä tulee tilakysymys vastaan, samoin ruuan määrä ja ulosteläjien koot. Molemmat vaativat saman puhtauden, kylpemiset ja nukkumisajat.

Nykyään suositus on pitää papukaijoja (lintuja) pareittan eli kaksi papukaijaa. Mieluimmin eri sukupuolta.
Kaikki lajit eivät siedä omaa sukupuoltaan edes eri häkissä. Niiden elämä on silloin pelkkää riitelyä.

Neitokakadujen kohdalla ei tuota pulmaa ole, ne eivät useimmiten piittaa kumpaa sukupuolta kaveri on. Ne ovat "persoonia" ja ihan omanlaisiaan jokainen vaikka ovatkin parvessa. Ne eivät siitä huolimatta unohda ihmistään, koska hänet on hyväksytty parveen.

Parvilintu kärsiin yksinäisyydestä aina, vaikkei se sitä näyttäisi ulospäin. Siinä tärkein syy miksi neitokakadut pimahtavat peiliin eli leimautuvat kuvitteelliseen kaveriin.

Neitokakadut ovat syvimmältä olemukseltaan parvilintuja ja vaativat omanlajisensaparven seuraa. Sellaisia papukaijoja kuin neitokakadut ei ole muita koko maailmassa.

Viihtyykö sinun mielestäsi sitten nisäkäs yksin? mielestäni myös ihmisellä olisi hyvä olla lajitoveri seuranaan.
Lintuja en osaa lukea, mutta mistä lintu tietää että sillä pitäisi olla lajitoveri, jos sitä ei koskaan sillä ole ollut. Mistä sitten yleensä kukaan voi tietää kaipaako lintu lajitoveria, jos ei pysty lukemaan täydellisesti lintua? Ja kuka siihen pystyy?
Sanot että onnellisuuteen liittyy paljon muutakin kuin lajitoveri, elikkä jos kaikkea muuta on riittävästi niin toveri ei olekkaan välttämätön vaikka olisikin se ykkösjuttu.