Logiikka ja helluntailainen....

poikalapsi

"Minä taas uskon että homoudesta voi ehetyä, koska Jumalalle on kaikki mahdollista. Uskon myös että homous ei ole pysyvä ominaisuus, voi ehetyä.
Raamattu ei sano punatukkaisuutta synniksi, mutta homouden sanoo, siinä suhteessa esimerkkisi on huono. Minä perustan logiikkani Raamattuun, kaikkitietävän ja -voipan Jumalan Sanaan. Niin olen hyväksi haivainnut."

Tuossa on esimerkki Juhanin "logiikasta", jolla hän perustelee uskoaan siihen, että on oikein vaatia homoa heteroitumaan mutta ei ole oikein vatia punatukkaista muuttumaan vaikkapa blondiksi. En kutsuisi tuota logiikaksi vaan tosiasiaoiden kiertelyksi, vääristelyksi. Uskoa saa vaikka joulupukkiin, mutta kun vaatii muita muuttumaan, koska itse uskoo ko. muutokseen ilman todisteen rippuakaan, vaatii täyysin järjettömiä.

Jos tuo Juhanin logiikka on helluntailaista, helluntailaisuus on epälogiikkaa, taikauskoa ja luuloja, joilla on kiva kivittää.

13

479

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Siinä olet oikeassa, miten uskova ihminen/kin lankeaa toisen ihmisen tuomitsemiseen.Siis on armoton ja laupeudeton.

      Jos usakova ihminen itse on rikkonut avion tai on valehtelija, kiivasluontoinen, antaa väärän todistuksen lähimmäisestään, alistaa puolisoaan, halveksii lähimmöäistään, tuopakoi, kaljoittelee, katselee naisia himoiten jne......

      Niin, näistä ei tarvitse eheytyä, vaan hän mieltää elävänsä armon alla,- mikä sinänsä on totta, jos sydämentila on oikea.

      Mutta, jos nämä edellä mainut asiat onkin toisella ihmisellä, niin niistä on heti tehtävä parannus.

      Niin, mikä homouteen liittyy, niin homoseksuaalisuus/sen harjoittaminen on Raamatun ilmoituksen mukaan syntiä, mutta itse homoudesta muuttuminen heteroksi, niin ymmärrän sen olevan erittäin vaikea ongelma.

      No, tiedän mitä hetero uskovaiset nyt ajattelee,- tai useimmat heistä.Niin, homoille tarjoan mieluimmin armoa kuin tuomitsemista ja eheytyä.Homous jo sinällään tuo jo ihmiselle uusia ongelmia ja ongelmat eivät vähene, jos ympäristö ei hyväksy ihmistä sellaisenaan.

    • sen verran viisas mies, että kumoaa lääketieteen, ihan tosta vaan.

      • Mitä olen kumonnut? Tai luulet kumonneeni? Jos et ole huomannut nii Poikalapsella on tapana irroitella lauseita keskusteluyhteydestä. Syytä en siihen ole saanut selville.


      • poikalapsi
        juhani1965 kirjoitti:

        Mitä olen kumonnut? Tai luulet kumonneeni? Jos et ole huomannut nii Poikalapsella on tapana irroitella lauseita keskusteluyhteydestä. Syytä en siihen ole saanut selville.

        Sinulla taas ei ole tapana katsoa tosiasioita silmiin: olet homoFOOBIKKO. Et usko joulupukkiin mutta uskoyt "eheytyneiden" omiin kertomuksiin "muutoksesta". Olet joko hyväuskoinen hölmö tai sadistinen ihmisvihaaja tai tyhmä.

        Mikä se joulupukkitarinan ja eheytystarinan perusero sinusta on? Tioiseen uskot, toiseen et.


    • Niin, koko homoseksuaalisuutta ei olisi, jos mies/homo ei ihastuisi samaan sukupuoleen.Siis perusongelma on tässä ihastumisessa.

      Muuten kuinka moni mies olisi valmis menemään naimisiin naisen kanssa,- johon ei mahdollistu ihastumaan.
      Ihastuminenhan johtaa rakastumiseen ja rakastuminen toisen ihmisen rakastamiseen.
      Ihastumisen kohde/persoonallisuus muuttuu/laajenee ihmisen sisäisen kehityksen myöstä.Siis heterolla.Niin, melkoinen kynnys homolla tulisi ylittää , jos muuttumisessa tapahtuisi sukupuolen vaihtuminen eli heteroituminen.No, kaikkihan on mahdollista, jos ihmisellä on motiivi.

    • Todisteitahan löytyy ne eivät vain kelpaa sinulle, koska joutuisit kohtaamaan homoseksuaalisutesi eri kantilta kuin nyt.

      • poikalapsi

        Mitä todisteita? Epälogiikkasi olet toteen näyttänyt.



      • poikalapsi kirjoitti:

        Mitä todisteita? Epälogiikkasi olet toteen näyttänyt.

        Eheytyneiden kertomuksia voit lukea Aslanin sivuilta tai aiheesta kirjan kirjoittaneista.


      • poikalapsi
        juhani1965 kirjoitti:

        Eheytyneiden kertomuksia voit lukea Aslanin sivuilta tai aiheesta kirjan kirjoittaneista.

        KERTOMUKSIA on, mutta todisteita ei ole. Kertomus = satu = tarina.


      • Eroe
        poikalapsi kirjoitti:

        KERTOMUKSIA on, mutta todisteita ei ole. Kertomus = satu = tarina.

        Sinä siis väität eheytyneitä valehtelijoiksi?

        Laki kuuluu sinulle, luepa aloitukseni ja kommenttini M@k3: lle. (


      • poikalapsi
        Eroe kirjoitti:

        Sinä siis väität eheytyneitä valehtelijoiksi?

        Laki kuuluu sinulle, luepa aloitukseni ja kommenttini M@k3: lle. (

        Totean vain kaksi asiaa: omassa asiassaan JOKAINEN on jäävi, niin siis myös uskis, joka sanoo muuttuneensa heteroksi. Toiseksi: missään ei ole tutkimusten avulla todettu kenenkään muuttuneen homosta heteroksi tai päinvastoin. Koko "eheytystä" ei oteta tosissaan missään muualla kuin fundisuskovaisten piireissä, jotka hekin perustelevat sen mahdolliseksi sanoen vain, että Jumalalle kaikki on mahdolista, siis tämäkin on. Muut kuin uskispiiruit eivät onneksi enää ede sluule, että homous on sairaus, josta tulee parantua - te niin yhä luulette ja luulonne perusteella sontaa puhutte.

        Terve aikuinen ei väitä tuommoista todistetuksi tiedoksi. Olipa uskis"eheytynyt" nyt sitten valehtelija tai aivopesty itsesnä kieltäjä, niin hänen omilla sanomisillaan ei ole mainittavaa painoarvoa.


      • poikalapsi kirjoitti:

        KERTOMUKSIA on, mutta todisteita ei ole. Kertomus = satu = tarina.

        Varmaankin ne ovat sitä sinulle, mutta eheytyneille ne on täyttä totta ja jokapäiväistä arkielämää.


    Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      141
      2817
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      274
      2487
    3. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      30
      1483
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      35
      1462
    5. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      121
      1192
    6. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      108
      1143
    7. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1043
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      13
      1032
    9. Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla

      Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La
      Lieksa
      59
      906
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      305
      894
    Aihe