Fuksi & esseen tuoton vaikeus

hyvää esseetä etsimässä

Hei! Opiskelen ensimmäistä vuotta yhteiskuntatieteellistä ainetta ja itselleni tuottaa vaikeutta saada aikaan hyvä essee. Voisitteko suositella jotain kirjallisuutta tai kertoa omista kokemuksistanne, joista olette oppineet millainen on hyvä essee?

Itse kun lähden esseetäni kirjoittamaan tulee kyllä mielenkiintoisia aiheita joista voisi lähteä kirjoittamaan, mutta kun pyrin tarkentamaan kysymystä ja estämään sen laajentumista liikaa kohtaan ongelmia. Ensimmäinen ongelma on se, että en löydä tarpeeksi relevanttia aineistoa ja en tiedä miten yhdistelisin hedelmällisesti aineistoa. Toiseksi kun pohdin näkökulmaa ja luen aineistoa tuntuu kuin aihetta oltaisiin jo tutkittu niin paljon, ettei omalla tutkimuksella ole paljoa annettavaa vaan jää sellainen tunne, että se on pelkästään kirja referaattia. Samalla tulee tunne, että tämä esseeaiheeni onkin aivan turha, joka laskee motivaatiota esseetä kohtaan. Siis kannattaisiko unohtaa kvalitatiivinen aineisto ja panostaa kvantitatiiviseen aineistoon, jossa on kovaa dataa ja helppo todentaa ja saada aikaan hyvää tutkimusta? Kolmanneksi millaista kieltä käytätte ja onko tiettyjä perinteitä, joiden mukaan saa hyvän gradun aikaiseksi? Itse tiedän eräitä graduja, joissa on saatu hyvä arvosana käyttämällä ns. kapulakieltä ja annettu näin vaikutelma, että tietää asioita, kun osaa käyttää sanoja vaikeasti.

Kiitos etukäteen!

3

1146

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ala vaan

      suoltamaan tekstiä. Ei ne esseet ole mitään elämää suurempia juttuja, joidsen pitäisi kohahduttaa tiedeyhteisöä. Ne ovat pelkkiä harjoitustöitä, eli joutavanpäiväistä liibalaabaa, jota ei lue muu kuin kurssin opettaja. Ihan turhaa tuommoinen perfetkionismi. Tuota menoa et valmistu ikinä!

    • vanhempi valtsikalainen

      Hieman vanhemapna opiskelijana täytyy sanoa että tuolla tavoin saat itsellesi burn outin parissa vuodessa. Fuksivuotena nyt ylipäätään muutenkin vasta tutustutaan yliopisto-opiskeluun. Substanssipuolesta ei kannata olla vielä kauhean huolissaan. Kvantiin ja kvaliin ehtii tutustua vaikka sitten aineopinnoissa.

    • fm-englanti

      K: "Ensimmäinen ongelma on se, että en löydä tarpeeksi relevanttia aineistoa ja en tiedä miten yhdistelisin hedelmällisesti aineistoa."

      V: Kenties tiedonhauntaidoissasi on vielä parantamisen varaa, yliopiston kirjastossa osataan auttaa tämän suhteen. Toinen seikka on sitten aiheen rajaaminen - jos rajaus ei ole selkeä, aineiston haun kanssa tulee ongelmia.

      Aineiston "luova" ja osaava yhdistely on kyllä tärkeää. Muistan miten taannoin eräs proffa antoi positiivista palautetta niinkin yksinkertaisesta perusasiasta kuin siitä, että olin osannut yhdistää parin eri klassikkokirjoittajan ajatukset toisiinsa - tai verrata niitä ajatuksia hieman. Tämä oli syventävien opintojen eräällä kurssilla, joten kaipa tätä sitten oppi perus- ja aineopintojen kuluessa. Sinulla on siis vielä hyvin aikaa!

      K: "Toiseksi kun pohdin näkökulmaa ja luen aineistoa tuntuu kuin aihetta oltaisiin jo tutkittu niin paljon, ettei omalla tutkimuksella ole paljoa annettavaa vaan jää sellainen tunne, että se on pelkästään kirja referaattia."

      V: Tätähän harjoitusesseet monesti juuri ovatkin. Ja oikeastaanhan esseet eivät ole tutkimusraportteja.

      Eräs tärkeä asia yliopisto-opintojen aikana on muodostaa käsitys oman oppiaineen kannalta keskeisestä aineistosta. Ei perusopintojen aikana vielä tarvitse mitään uutta tuottaa.

      Toisaalta juuri yhteiskuntatieteissä ja humanistisissa tieteissä uuden tiedon tuottaminen on hieman erilaista kuin luonnontieteissä. Jo uudenlainen kysymyksenasettelu tai jonkin asian tarkastelu jotenkin - ihan pikkiriikkisenkin - uudella tavalla riittää - ja tämäkin siis oikeastaan vasta hyvissä eximian ja laudaturin graduissa. Suurin osa graduistakin on vanhan kertaamista - nekin ovat kuitenkin lopulta vain harjoitustöitä.

      K: "Kolmanneksi millaista kieltä käytätte ja onko tiettyjä perinteitä, joiden mukaan saa hyvän gradun aikaiseksi? Itse tiedän eräitä graduja, joissa on saatu hyvä arvosana käyttämällä ns. kapulakieltä ja annettu näin vaikutelma, että tietää asioita, kun osaa käyttää sanoja vaikeasti."

      Kapulakieli ja tieteellisten käsitteiden käyttö ovat eri asioita. KELA ja verottaja ynnä muut virastot käyttävät kapulakieltä. Tieteellisessä kielenkäytössä käsitteiden määrittely ja tarkka käyttö on erittäin keskeistä - se pitää hallita ja kyllä käsitteiden tarkka määrittely, rajaus ja hallinta on yksi hyvän gradun merkki. Eikä "käsitekikkailulla" gradun tarkastajaa onnistu hämäämään.

      Esseestä vielä lyhyesti. Essee on itsessään yhtenäinen kokonaisuus. Siinä on pääväittämä/kysymyksenasettelu, jota essee käsittelee.

      Siinä on rakenteellisesti johdanto-osio, käsittelyosio ja päätäntä. Essee etenee loogisesti.

      Jokaisen esseen kappaleenkin pitäisi periaatteessa sisältää sama rakenne: kussakin kappalleessa on aina teema- tai johtolause, käsittelyosio ja päätäntä, joka liittää kappaleen A seuraavaan kappaleeseen B.

      Onnea akateemiselle urallesi - on hienoa, että kyselet!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      70
      2447
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1425
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      80
      1283
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1182
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      885
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      880
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      98
      736
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      28
      722
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      686
    Aihe