Hävettää

mitä teen? kirjoitti:

Hävettää, kun olen yrittänyt itsemurhaa ja viillellyt itseäni. Häpeän itseäni masennukseni takia myös. En kestä nähdä ihmisiä ketkä tietävät itsemurhayrityksistäni, viiltelystä ja masennuksestani. En pysty edes kunnolla puhumaan heille, häpeän takia. En voi liikkua ulkona ja kaupungilla koska huhut levisivät nopeasti, monet tietävät että olen ollut mielisairaalassa kun yritin tappaa itseni. Yritän esittää normaalia että kukaan ei ajattelisi että olen masentunut vieläkin ja mietin itsemurhaa koko ajan, tosin minulla ei ole näyttelijänlahjoja niin en osaa esittää mitään. Haluan tappaa itseni vieläkin, mutta hävettää edes ajatus itsemurhasta, nolaisin itseni tekemällä sen. Jos hyppäisin vaikka junan alle, murskaantuisin ja se olisi noloa. Olisin varmasti vielä nolomman näköinen kuolleena. Minulle ehkä naurettaisiin sitten enkä kestä ajatusta, miten ihmiset reagoisivat jos näkisivät minut kuolleena. Olen joten kuten oppinut sietämään tätä helvetillistä elämää niin en tee itsemurhaa, vaikka mietin sitä paljon. Vainoaminen kyllä ajaa itsemurhan kynnykselle, mutta en anna periksi. Minua vainotaan terapian kanssa, uhkaillaan välillä sairaalalla, kidutetaan vaan minua tarkkailemalla koko ajan. Minua käy tarkkailemassa tukihenkilö joka tekee jotain raporttia voinnistani ja tekemisistäni. Semmonen tekee olon sekavaksi ja halu tehdä itsemurha kasvaa tarkkailun ja halveksunnan takia. Haluaisin saada rauhan ja yksityisyyden. Haluan elää niinkuin haluan, rauhassa. En jaksa enkä halua opiskella enkä mennä töihin vaikka minua painostetaan. Ja yritetään tehdä minusta "parantunut". Masennus ei ole sairaus, ja kukaan ei ole mielisairas oli sitten minkälainen tahansa. Minun vointi oli paljon parempi kun minua ei vaanittu terapian yms. kanssa. Haluan rauhaa.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä