http://www.kaleva.fi/plus/juttu790051_page0.htm
Toimeentulotuen käsittely retkahti
Pohjois-Suomen kaupungeista Oulu ja Kuusamo ylittävät selkeästi lakisääteisen seitsemän päivän lakisääteisen toimeentulotuen käsittelyajan. Perjantaina Oulun sosiaalitoimi ilmoitti käsittelevänsä maaliskuun kymmenentenä päivänä jätettyjä toimeentulotukihakemuksia. Virkapäivissä laskettuna jono on jo 18 päivän mittainen.
Kuusamon jono on 14 virkapäivää. Sosiaalityöntekijä Anne Kurvinen sanoo talouden taantuman seurausten kaatuvan sosiaalitoimistojen harteille. "Työttömyyskassat ja Kela eivät ehdi reagoida tilanteeseen työttömiksi jäävien kohdalla."
Pohjois-Suomen muissa kaupungeissa jonotilanne on saatu hallintaan. Käsittelyajat ovat pysyneet alle seitsemän päivän, vaikka hakemusten määrä on ollut selvässä kasvussa.
Rovaniemellä toimeentulotukihakemusten käsittelyyn on siirretty vuoden alussa kolme työntekijää muista yksiköistä. Siirtoja osastojen välillä harkitaan myös Torniossa.
Kainuussa maakuntayhtymä lisäsi työntekijöitä hakemusten käsittelyyn, kun lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosasto puuttui yli neljän viikon mittaisiksi venyneisiin jonoihin. Käsittelyajat ovat lyhentyneet seitsemän päivän tuntumaan.
Peruspalvelukuntayhtymä Kalliossa käsittelyajoissa liikutaan niin ikään seitsemän päivän rajamailla. Raahessa käsittelyajat eivät ole perusturvajohtaja Kirsti Isokosken mukaan koskaan venyneet yli lakisääteisen ajan.
Kaleva ei perjantain aikana tavoittanut Oulun sosiaalisen tuen johtajaa Raimo Ojanlatvaa kommentoimaan Oulun tilannetta.
Oululla kuukausi aikaa
Kuntien sosiaalitointen toimintaa valvovat lääninhallitusten sosiaali- ja terveysosastot.
Oulun lääninhallituksen sosiaali- ja terveysosaston johtaja Marja-Leena Kärkkäinen kertoo Oulun toimeentulotukitilanteen selvitystyön olleen vireillä vuodesta 2008 lähtien.
"Teimme silloin selvityspyynnön, jonka jälkeen kaupunki osoitti sosiaalitoimelle 100 000 euroa lisää määrärahaa. Jono saatiin purettua lain täyttäviin mittoihin, mutta loppuvuodesta se taas piteni."
Lääninhallitus on antanut Oululle kuukauden aikaa selvittää tilanteensa.
"Olen tänään allekirjoittanut päätöksen, jolla vaaditaan Oulun kaupunkia huhtikuun loppuun mennessä selvittämään, miten se aikoo ratkaista toimeentulotukiasiakkaiden jonotilanteen", sanoi Kärkkäinen perjantaina.
Kärkkäinen kritisoi valvontaviranomaiselle jätettyä keinovalikoimaa.
"Kun kuntien valtionosuudet vuonna 1993 muutettiin laskentaperusteisiksi, lääninhallitus ei enää voinut uhata kuntia rahanmenetyksillä, jos palveluita ei toteutettu lain edellyttämällä tavalla."
Keinovalikoiman kapeudesta huolimatta Kärkkäinen vakuuttaa lääninhallituksella olevan mahdollisuuksia toteuttaa valvontavelvoitteensa.
"Voimme määrätä kunnille uhkasakkoja,
jos muut keinot eivät näy toimivan".
Kunnan voi haastaa oikeuteen
Toimeentulotukihakemusten käsittelyaikojen jatkuva venyminen on saanut aikaan jopa puheita kunnan haastamisesta oikeuteen.
"Se on ilman muuta mahdollista, sanoo Lapin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan työoikeuden professori Seppo Koskinen.
"En tarkalleen tiedä, mikä toimielin tai viranhaltija tässä tapauksessa tulee kysymykseen, mutta periaatteessa ilman muuta"
__________________
Kunnan voi siis haastaa oikeuteen.
Kuka haastaa kunnan oikeuteen lastensuojelun asioista. Sehän on myös mahdollista.
Mm. epäpätevien lastensuojeluviranomaisten valmistelemat ja tekemät huostaanottopäätökset,
puuttuvat lastensuojelun asiakirjat mm. asiakassuunnitelmat jne, joita ei esimerkiksi pyynnöistä huolimatte tehdä.
Huostaanotot, joissa huostan syyt ovat poistuneet
mutta jotka aina vain jatkuvat ja joissa ei purkupäätöstä tehdä.....
Entäpä se kun perheessä uuvutaan ja väsytään, sairastutaan jne ja ainoa apu mitä kunta antaa
onkin lasten huostaanotto.
Sosiaalihuollosta kotipalvelua ei tarjota, kun sitä ei lainvastaisesti enää kunnista lapsiperheille ole antaa ...........
Kunnat siis vain oikeuden eteen vastaamaan lainrikkomuksistaan......

Vastaukset 8
Vanhimmat
toimittaa vastuuseen teoistaan. Ei kunnilla mitään erivapauksia ole, ei ainakaan LAKI sellaisia tunne.
Mutta eihän mistään oikeusturvasta ihmisiä tiedoteta millään tavalla.
Olen minäkin löytänyt netistä tapauksia, jolloin esim. vanhemmat olivat nostaneet kuntaa vastaan oikeusjutun puutteelisesta erityisopetusjärjestelystä lapselleen. Monesti kuitenkin tilanne lapsen kanssa on niin akuutti ja vaatii nopeita ratkaisuja, että oikeusprosessit jäävät käynnistämättä. Haetaan kunnan tarjoamissa huonoissa oloissa paras mahdollinen vaihtoehto ja tyydytään siihen, niin meillekin on itseasiassa käymässä.
jo olemassa siitä että kunta olisi lain edessä saatettu vastuuseen kunnan viranomaisten tekemisistä tai tekemättömyyksistä koskien esimerkiksi juuri sosiaalipuolen lakimääräisiä asioita.
Puhumattakaan siitä, että lastensuojeluviranomainen olisi haastettu oikeuteen vastaamaan omista viranomaistoimistaan päätöksen tekoineen kaikkineen.
Olihan se tälle työoikedenkin professorille vielä epäselvä asia että kuka on oikedessa kuntaa edustaa vai onko koko lautakunta esimerkiksi oikeudessa vastuussa viranomaisten tekemisistä.
Joku lakiasioista vastaavahan alan asiantuntija
se voisi jo tämänkin asian tietää .......
Laissa määrättyjen viranomaistehtävien päätösvalta kunnissa
on monesti delegoitu lautakuntien päätösten kautta
yksittäisille viranhaltijoille
tai jos erikseen laissa mainitaan
että kuka laissa määrätystä asiasta tekee päätöksen
niin viranhaltija, virkamies on oikeudessa se joka vastaa henkilökohtaisesti omista päätöksistään ja toimistaan.
Kunnissa on tehtävät jaettu viranhaltijoille joita valvoo lautakunta? Luottamusmiehillä on mahdollisuus jättää eriävä mielipide.
Onko sama viedä vaikka yksi päätökseen nimensä raapaissut oikeuteen yhteisvastuullisena ja valita joukosta se kenellä on eniten tuloja ja omaisuutta, vai koko koolla ollut kööri yhtenä miehenä ja naisena. Vastuullisia kunnan toiminnasta ja rahaliikenteestä mielestäni on hallitus. Kunnanjohtajan pitäisi mielestäni olla se henkilö jonka vastuulla lakien noudattaminen on. Kunnanhallituksella mielestäni on otto-oikeus lautakunnilta. Onko hallituksen tai valtuuston puheenjohtajat ne nimetyt henkilöt ketä pitäisi tukistaa.
joutuneet jo aiemmin, esimerkiksi teknisen puolen asioissa, harva se vuosi käräjille ja muutoinkin vastaamaan tekemisistään.
Vastuun kantaa siis viranhaltija omalla allekirjoituksellaan tekemässään päätöksessä.
Siis hän menkööt oikeuteen istumaan ja kertomaan tekemisensä.
Sosiaalipuolen oikeusjuttuja viranomaisten päätöksen teon osalta ei taida vielä olla montaakaan
mutta sekin aika on vielä tässä maassa tällä menolla edessään.
Jossain vaiheessa kuppi menee nurin ja kaatuu
ja silloin aletaan oikeudenkäynneissä toden teolla kyselemään
että kuka päätti ja miten päätti ja mihin perustuen päätti.
Talentiahan uumoili jo viime vuoden puolella
näitä lastensuojeluviranomaisten itsensä aiheuttamien ongelmien vuoksi
käytäviä oikeudenkäyntejä.
Hehän eivät sitä halua, lastensuojelun asioita (siis myös mahdollisia virkavirheitä jne) olisi heidän,
Talentian edustajan, mielestä käsiteltävä kokonaan uudessa
ja kaikkialle maahan, kuntiin ja kaupunkeihin, luotavassa
lastensuojelun toimia tutkivassa
kunnan sisäisessä tutkintakomissio -järjestelmässä ......
Ja ihmetyttää pelkästään se, että koska kaikki muu lainsäädäntö on luettavissa Finlexissa, niin miksi ihmeessä esim. työ- ja sosiaalioikeutta ei ole siinä?
En ole aikoihin jaksanut miettiä näitä asioita, mutta onko jollain antaa linkki, josta pääsisi lukemaan esim. määritelmät virkarikoksesta ja virkarikkeestä?
Jos koko kuntalain haluaa opetella niin, että omaksuu sen, niin on kyllä aika sankari, jos tekee sen vapaaehtoistyönä ja pelkästä mielenkiinnosta. Kuka on vastuussa esim. rahoituksen puutteesta avohuollon tuissa?
"Kunnan talous
65 § (29.6.2006/578)
Talousarvio ja -suunnitelma
Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnittelukausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan.
Taloussuunnitelman on oltava tasapainossa tai ylijäämäinen enintään neljän vuoden pituisena suunnittelukautena, jos talousarvion laatimisvuoden taseeseen ei arvioida kertyvän ylijäämää. Jos taseen alijäämää ei saada katetuksi suunnittelukautena, taloussuunnitelman yhteydessä on päätettävä yksilöidyistä toimenpiteistä (toimenpideohjelma), joilla kattamaton alijäämä katetaan valtuuston erikseen päättämänä kattamiskautena (alijäämän kattamisvelvollisuus).
Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa brutto- tai nettomääräisenä. Talousarviossa on käyttötalous- ja tuloslaskelmaosa sekä investointi- ja rahoitusosa.
Kunnan toiminnassa ja taloudenhoidossa on noudatettava talousarviota. Siihen tehtävistä muutoksista päättää valtuusto.
68 § (27.4.2007/519)
Tilinpäätös
Kunnan tilikausi on kalenterivuosi. Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä.
Tilinpäätökseen kuuluvat tase, tuloslaskelma, rahoituslaskelma ja niiden liitteenä olevat tiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus.
Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta ja taloudellisesta asemasta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa.
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Hallinnon ja talouden tarkastus
71 § (27.4.2007/519)
Tarkastuslautakunta
Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien hallinnon ja talouden tarkastuksen järjestämistä varten. Lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla valtuutettuja.
Tarkastuslautakunnan on valmisteltava valtuuston päätettävät hallinnon ja talouden tarkastusta koskevat asiat sekä arvioitava, ovatko valtuuston asettamat toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet. Tarkastuslautakunnan on huolehdittava kunnan ja sen tytäryhteisöjen tarkastuksen yhteensovittamisesta.
Jos kunnan taseessa on kattamatonta alijäämää, tarkastuslautakunnan on arvioitava talouden tasapainotuksen toteutumista tilikaudella sekä voimassa olevan taloussuunnitelman ja toimenpideohjelman riittävyyttä.
Vaalikelpoinen tarkastuslautakuntaan ei ole:
1) kunnanhallituksen jäsen;
2) apulaispormestari;
3) henkilö, joka on kunnanhallituksen jäsenen, kunnanjohtajan, pormestarin tai apulaispormestarin hallintolain 28 §:n 2 ja 3 momentissa tarkoitettu läheinen;
4) kuntaan tai kunnan määräämisvallassa olevaan yhteisöön tai säätiöön pysyväisluonteisessa palvelussuhteessa oleva; eikä
5) henkilö, joka ei ole vaalikelpoinen kunnanhallitukseen.
73 § (27.4.2007/519)
Tilintarkastajan tehtävät
Tilintarkastajien on viimeistään toukokuun loppuun mennessä tarkastettava hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajien on tarkastettava:
1) onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti;
2) onko kunnan tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös laadittu tilinpäätöksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti sekä antavatko ne oikeat ja riittävät tiedot tilikauden toiminnasta, taloudesta, taloudellisesta kehityksestä ja taloudellisista vastuista;
3) ovatko valtionosuuksien perusteista ja käytöstä annetut tiedot oikeita; sekä
4) onko kunnan sisäinen valvonta ja konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.
Tilintarkastajan tulee noudattaa valtuuston ja tarkastuslautakunnan antamia erityisiä ohjeita, jolleivät ne ole ristiriidassa lain, kunnan johtosääntöjen tai hyvän tilintarkastustavan kanssa.
Havaitsemistaan epäkohdista tilintarkastajien on ilmoitettava viipymättä tarkastuslautakunnalle ja tarvittaessa myös kunnanhallitukselle.
75 §
Tilintarkastuskertomus ja sen käsittely
Tilintarkastajien on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus.
Jos tilintarkastajat havaitsevat, että kunnan hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai valtuuston päätöksiä eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voida kohdistaa valtuustoon.
Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys sekä kunnanhallituksen lausunto. Valtuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehdyt muistutukset antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen valtuusto päättää vastuuvapaudesta tilivelvollisille."
http://igs.kirjastot.fi/iGS/kysymykset/haku.aspx?word=Nostaminen
jossa on todettu lainvastaiseksi kunnan päätös jättää kunnan talousarviosta kokonaan pois määräraha vammaispalvelulain mukaisten tehtävien hoitamiseen. 18.1.2005/89 KHO
http://www.kho.fi/paatokset/29769.htm
alla jotain virkarikoksiin liittyvää.
http://www.heikniemi.net/rikoslaki/rl40.html
40 luku: Virkarikoksista