Yläpohjan

Kuinka paksusti nykyään tukitaan tavaraa yläpohjaan ihan tavalliseen taloon?
Meillä 30 vuotta vanhassa talossa yhteensä 35 senttiä. 5 cm kovahkoa villaa, 10 purua, ja 2*10 pehmeetä villaa.
Remonttireiska oli sitä mieltä, ettei tarvi lisätä, kun ei ole juurikaan painunut. Talon energiankulutus on sangen kohtuullista, mutta voisko lisäyksestä olla jotain hyötyä?
7752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

meille lasi tai kivivillaa v 2005.

Äänestä

100mm levyvillaa 300mm puhallusvillaa taitaa olla sellainen melko normi toimitus talopaketeissa.

Äänestä

Sinulla on melkovarmasti riitävä eristys.
matalaenergia talo arvo u 0,9- 0,8 500 mm- 600 mm
Ilma tiiviys on tärkein.
Jos Sinulla on energian kulutus kohtuullinen niin unohda lisä eritäminen

Äänestä

Ei kannata alkaa lisäämään ellei helpolla muiden töiden yhteydessä saa. Vanhoissa taloissa voi tulla rakenteetkin vastaan kun räystäillä ei ole tilaa eristekerrosta kasvattaa niin että tuuletuksillekin jäisi vielä tilaa.
Eristämisen hyödyllisyys on aina verrannollista eristämisen kustannuksien ja niillä saatavien säästöjen välillä. Jos eristämisen eteen joudutaan tekemään muutostöitä ja ja työstä maksetaan koko hinta tuskin kannattaa.
Jos itse tekee ja pitää tekemisestä niin toki kannattaa jos vaan lisääntynyt eriste ei aiheuta uusia odottamattomia ongelmia kuten voi joskus käydä kun lämpöhukka ei enää pidäkään rakenteita kunnossa.

Äänestä
  • Talo on öljylämmitteinen, asuinpinta-ala 190 neliöö ja öljyä menee vuodessa 1500 litraa. Se ei ole mielestäni paljon täällä Oulun korkeudella vai kuinka?
    Koneellista ilmanvaihtoa näin vanhassa mökissä (30 v) ei oo eli karkaavaa lämpöä ei voi kerätä talteen - tosin sitä ei tahallaan ulos työnnetäkään. Joiltakin uudisrakentajilta olen kuullut noiden vehkeiden tehottomuudesta, syövät ahneesti sähköä ja mahdollinen hyöty menee siihen.

    Äänestä

  • ajattelinkin kirjoitti:

    Talo on öljylämmitteinen, asuinpinta-ala 190 neliöö ja öljyä menee vuodessa 1500 litraa. Se ei ole mielestäni paljon täällä Oulun korkeudella vai kuinka?
    Koneellista ilmanvaihtoa näin vanhassa mökissä (30 v) ei oo eli karkaavaa lämpöä ei voi kerätä talteen - tosin sitä ei tahallaan ulos työnnetäkään. Joiltakin uudisrakentajilta olen kuullut noiden vehkeiden tehottomuudesta, syövät ahneesti sähköä ja mahdollinen hyöty menee siihen.

    Noilla lukemilla ei kannata edes harkita. Ellei lämmitystä jatketa massiivisesti puilla,ilpillä tai jollakin muulla energiamuodolla.
    Koneellista ilmanvaihtoakaan ei kannata laittaa jos painovoimainen toimii ja sisäilmassa ei ole viitteitä puutteisiin.
    Ilppiä voi harkita jos sopivasti saa ja on hyvä paikka tarjolla. Tai vaihtoehtoisesti varaava uuni jos huonejärjestys on sopiva ja muuten pitää tulen loimotuksesta.

    Muuten 1500l öljyä ja 190m2 lämmitettävää tilaa on pieni lukema.

    Äänestä

Laitoimme 600 mm varmuuden vuoksi. Puhallusvilla on helppo laittaa ja kustannuksissa ei ole paljoa eroa - siis laittaako vaikka 400 vaiko 600.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


eristemäärät? kirjoitti:

Kuinka paksusti nykyään tukitaan tavaraa yläpohjaan ihan tavalliseen taloon?
Meillä 30 vuotta vanhassa talossa yhteensä 35 senttiä. 5 cm kovahkoa villaa, 10 purua, ja 2*10 pehmeetä villaa.
Remonttireiska oli sitä mieltä, ettei tarvi lisätä, kun ei ole juurikaan painunut. Talon energiankulutus on sangen kohtuullista, mutta voisko lisäyksestä olla jotain hyötyä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu