Meskaliinista??

ei se mikään huume oo... mexikossa.

Peyote

Peyotl on nahuatlin kieltä ja tarkoittaa kaktuksia Lophora williamsii, Astrophytum asterias, Roseocactus fissuratus ja Pelecyphera aselliformis. Meksikon intiaanit tunsivat peyoten jo 300 eKr, ja läytöretkeilijöiden saapuessa käyttivät tolteekit ja atsteekit sitä laajalti.

Cortez määräsi kaikki atsteekkien kirjat tuhottaviksi, ja niinpä vain Bernardino de Sahagun kuvailee kaktusta kertoen että "ne jotka sitä syövat näkevät pelottavia ja naurettavia näkyjä...Se antaa heille rohkeutta taistella eivätkä he tunne pelkoa tai nälkää tai janoa; ja he sanovat sen suojelevan heitä vaaroilta." (Florentine Codex)

Inkvisitio kielsi peyoten vuonna 1620 ja samaisti sen käytön vuonna 1760 kannibalismiin. 1800-luvun lopulla peyote levittäytyi Yhdysvaltoihin, jossa useat intiaaniheimot alkoivat käyttämään kaktusta sakramentaalisena huumeena seremonioissaAn joissa laulettiin, hyräiltiin, mietiskeltiin ja rukoiltiin. Pian yli 50 pohjoisamerikkalaista heimoa käytti sitä, ja peyotistien lukumäärä nykyään lienee neljännesmiljoona (eli yli puolet jäljellä olevista intiaaneista). Native American Church perustettiin vuonna 1918 peyoten laillisuuden turvaamiseksi; peyote ja meskaliini julistettiin laittomiksi USA:ssa vuonna 1968.

Meksikossa peyoteseremonioita harjoittavat huichol-, cora-, yaqui- ja tarahumariheimot. Noissa seremonioissa peyote liittyy ennustamiseen, parantamiseen ja tiettyihin peleihin. Hucholit keräävät peyoten sadekauden lopulla syksyllä, ja koska heimo asuu kaukana peyoten kasvupaikoista muodostuu metsästyksestä eräänlainen pyhiinvaellustapahtuma. Metsästys sisältää erilaisia rituaaleja, kuten ripittäytymisen seksuaalielämän suhteen sekä peyotetansseja.

Nykyaikaisen psykofarmakologian lisäksi mainittu Louis Lewin sai peyoten käsiinsä 1800-luvun lopulla. Vuonna 1896 eristi Arthur Heffler psykoaktiivisen aineen jonka hän nimesi meskaliiniksi meskaleo-intiaanien mukaan. Vuonna 1927 julkaisi tri Kurt Bringer massiivisen tutkielman peyotesta, Der Meskalinrausch.

Peyoten alkaloideista on noin puolet meskaliinia; muita ovat mm. pellotiini, anhaloniidi ja lofoforniini (jälkimmäinen on myrkkyä). Aito meskaliinisulfa sulaa 35-36 C:ssa ja on valkoista, annos 200-600 mg. Raaka meskaliini on ruskeaa, annos 0,7-1,7 g. Itse kaktusta nautitaan tuoreena (50-200 g), keitettynä, tai sitä poltetaan.

Kaktus maistuu pahalle, mutta intiaanien mukaan maistat sinä itseäsi, ja mitä puhtaammaksi tulet sitä makeammalta peyote maistuu. Yleensä paastoaminen ja muunlainen puhdistautuminen poistaa sivuoireet. Intiaanit pitävät Isä Peyotea voimallisena läkkeenä: peyoten onkin todettu toimivan antibioottina useita bakteereita vastaan. Peyote nostaa verenpainetta ja lämpöä, ja aivojen hapenottokyky hidastuu - josta Huxleyn mukaan seuraa nautinnollinen antautumisen tunne. Peyote tuottaa hallusinaatioita, muodonmuutoksia, ajan laajentumia, läpinäkyväisyyttä. Holtittomasti käytettynä henkilö saattaa hyvinkin "seota". Alkoholia kannattaa peyoten yhteydessä välttää (vaikka meskaliinin voi huuhtoa alas kerma-rommi-jää-sekoituksella, kuten Richard Farima romaanissaan been down so long it feels like up to me).

Kaktus vaatii yli kymmenen vuotta kukkiakseen; vanhat kaktukset ovat erityisesti suosiossa. Kaktusta kastellaan säästeliaästi ruukun alta ettei se mätäne. Talvella se viihyy viileässä muttei pakkasessa. Punaisista ja puna-valkeista kukista voi karistaa siemeniä. Suurin osa meskaliinista on kaktuksen vihreässä latvassa; sato kerätään kuivan kauden lopulla.

San Pedro

San Pedro on arvossa pidetty kaktus Andeilta; tällä nimellä tunnetaan lajit Trichocereus pachanoi, T. macrogonus, T. terscheckii, T. werdermannius ja Equadorissa aguacolla. Kolmisen tuntia keitettyyn juomaan; cimoraan, voidaan sekoittaa muitakin kaktuksia kuten Neoraimonia macrostibas ja Pedilanthus tithymaloides.

San Pedro sisältää meskaliinia noin 2% kuivapainosta. Se viihtyy ruukkumullassa eikä pidä liiasta auringosta. Annostus noin 200 g tuoretta kaktusta. Yleensä alle 25 cm kaktuksia ei tulisi syödä: tämän koon se saavuttaa noin kolmessa vuodessa.

Edelweisskaktus, Ariocarpus kotschybeyanus, sekä A. fissuratus ja A. terusus ovat hallusinogeeneja; jälkimmäistä hyödynnetään lääketieteessä. Pelecyphora aselliformis on harvinainen, voimakas kaktus. Dona Ana, Coryphantha macromeris, on suosittu Yhdysvalloissa; annos viisinkertainen peyoteen verrattuna. Mulato,Epithelantha micromeris, ja Biznaga de chilillos, Mammillaria neyderi, edistävät selvännäköä ja ovat shamaanien suosiossa. Cawe, Cereus pecten-aboriginum, on suurikokoinen, näkyjä tuottava kaktus Meksikosta.

Pitallita, Echinocereus triglochidiatus, sekä Vanhentava Mammillopsis, Mammillopsis senilis, ovat myös hallusinogeeneja ja niitä on kuulemma helppo kasvattaa.