Apua, missasin kemian kurssin!

Tilanne on nyt tämä, että olen käynyt kemian ensimmäisen eli pakollisen kurssin. Missasin kuitenkin kemian toisen kurssin ja se tulee seuraavan kerran vasta ensi vuonna! Pystyykö kemian kolmoskurssille menemään ilman kakkoskurssia? Jos ensi vuonna kurssit pysyvät suunnilleen samoilla paikoilla, tulen käymään ensin kolmoskurssin ja sitten myöhemmin samassa jaksossa neloskurssin sekä kakkoskurssin. Apua, nyt tähän tilanteeseen!
3594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Kyllähän se, jos hyppää kemian kakkoskurssin ylitse ja menee suoraan ykkösestä kolmoseen on varmaan aika paha homma, sillä ykköskurssi oli pelkkä pintaraapaisu kemiaan, eikä sillä kurssilla juuri mitään vielä opittu. Sinun kannattaa mennä ihan ehottomasti juttelemaan kemian opettajasi kanssa.

Äänestä

Osta kemia 2: kirja ja lue itsenäisesti läpi. Sanot vain opettajalle, että tulet pärjäämään hyvin niin pitäisi kyllä päästää kurssille. Eikä kemia 2 kurssilla mitään kovin tärkeää edes opeteta. Opettele kakkoskirjasta isomeria ja orbitaalit niin osaat käytännössä kaiken mitä kyseisestä kurssista voi ylppäreihin tulla.

Äänestä

Meille opettaja sanoi, että ei haittaa, vaikka kakkosen kävisi vasta kolmosen ja nelosen jälkeen. Jos nelosen käy ennen kolmosta, niin se voi tuottaa vaikeuksia. Mutta hyvää kemian opiskelua! :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


jupajapajaa kirjoitti:

Tilanne on nyt tämä, että olen käynyt kemian ensimmäisen eli pakollisen kurssin. Missasin kuitenkin kemian toisen kurssin ja se tulee seuraavan kerran vasta ensi vuonna! Pystyykö kemian kolmoskurssille menemään ilman kakkoskurssia? Jos ensi vuonna kurssit pysyvät suunnilleen samoilla paikoilla, tulen käymään ensin kolmoskurssin ja sitten myöhemmin samassa jaksossa neloskurssin sekä kakkoskurssin. Apua, nyt tähän tilanteeseen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu