Kirjoitan tämän ihan uutena aloituksena, koska en tiedä vieläkö olisit katsonut tuleeko 25.3. jättämääsi kirjoitukseen vastauksia...
Tuntuu sydäntä riipaisevalta, että joku joutuu niin kärsimään siitä että joku mies tai miehet päättävät ns. "ottaa haluamansa" käyttämällä fyysistä voima-asemaansa väkivaltaisesti hyväkseen. Teko joka kuitenkin, on kai ennemminkin naisen ja kollekstiivisesti ajatellen naisten alistamisen ja nöyryyttämisen halusta tehty, kuin siksi että päästäisiin seksiä harrastamaan.
Taustalla lieneekin siis jonkinlainen lapsuudesta peräisin oleva trauma, kenties omaan äitisuhteeseen tai muuhun naispuoliseen auktoriteettiin liittyvä. Aiheeseen en ole perehtynyt sen kummemmin, mutta itse miehenä en osaa ymmärtää raiskaavan miehen mielenmaisemaa. Itse olen aina suhtautunut vastakkaiseen sukupuoleen ehkä hieman jopa ylikunnioittavasti, ainakin nuorempana ja silloin varsinkin niihin tyttöihin joihin kulloinkin olin ihastunut.
Kun ajattelen naista, jota on miessukupuolen taholta kohdeltu väkivaltaisesti, niin minulla tulee mieleeni sellainen visio, että näen sen naisen, aivan kuin pienenä, ehkä 3-vuotiaana itkevänä pikkutyttönä, joka on jotenkin loukkaantunut, kolhiutunut viluissaan ja peloissaan oleva.
Niin koen olevani aivan kuin tuon tytön isä, joka ottaa tytön syliinsä istumaan, niin että käärii hänet ison ja väljän lammaskarvavuorisen takin sisään lämpimään, aivan kuin pesään. Siellä tuo pieni tyttö saa olla lähellä isän sydäntä, turvallisesti lämpimässä, rauhoittumassa isän turvallisessa sylissä, jonne on hyvä sitten nukahtaa... Sitten isä kantaa tuon pienen tytön sänkyyn ja peittelee hänet hellästi, varoen herättämästä häntä.
Samaa metodia olen ajatellut, että voisi kokeilla myös aikuiseen naiseen jota elämä on kohdellut erittäin kovasti kolhien. Että tällaiselle naiselle täytyisi antaa paljon hellää vierihoitoa ja totuttaa siihen, että tosimiestä ihan lähelläkin on turvallista olla, eikä ole mitään pelättävää. Saisi vain olla ihan lähellä hiljaa ja ruhassa. Ei olisi mitään painetta mihinkään seksin harjoittamiseen, ennen kuin itse on siihen todella valmis ja halukas, ihan rauhassa, ilman minkäänlaisia paineita.
En tiedä moniko mies pystyisi tällaista vierihoitoa tarjoamaan, mutta minä pystyisin ja nauttisin sen antamisesta, koska minulla on vahvasti se kokemus, että muutenkin tässä kovassa maailmassa on toisen ihmisen tarjoama turvallinen lämpö ja läheisyys, -kuitenkin, vielä paljon tärkeämpää, kuin mitä on seksin harjoittaminen. Onhan sekin tietysti, niin no, -ihan kivaa...
Tuntuu sydäntä riipaisevalta, että joku joutuu niin kärsimään siitä että joku mies tai miehet päättävät ns. "ottaa haluamansa" käyttämällä fyysistä voima-asemaansa väkivaltaisesti hyväkseen. Teko joka kuitenkin, on kai ennemminkin naisen ja kollekstiivisesti ajatellen naisten alistamisen ja nöyryyttämisen halusta tehty, kuin siksi että päästäisiin seksiä harrastamaan.
Taustalla lieneekin siis jonkinlainen lapsuudesta peräisin oleva trauma, kenties omaan äitisuhteeseen tai muuhun naispuoliseen auktoriteettiin liittyvä. Aiheeseen en ole perehtynyt sen kummemmin, mutta itse miehenä en osaa ymmärtää raiskaavan miehen mielenmaisemaa. Itse olen aina suhtautunut vastakkaiseen sukupuoleen ehkä hieman jopa ylikunnioittavasti, ainakin nuorempana ja silloin varsinkin niihin tyttöihin joihin kulloinkin olin ihastunut.
Kun ajattelen naista, jota on miessukupuolen taholta kohdeltu väkivaltaisesti, niin minulla tulee mieleeni sellainen visio, että näen sen naisen, aivan kuin pienenä, ehkä 3-vuotiaana itkevänä pikkutyttönä, joka on jotenkin loukkaantunut, kolhiutunut viluissaan ja peloissaan oleva.
Niin koen olevani aivan kuin tuon tytön isä, joka ottaa tytön syliinsä istumaan, niin että käärii hänet ison ja väljän lammaskarvavuorisen takin sisään lämpimään, aivan kuin pesään. Siellä tuo pieni tyttö saa olla lähellä isän sydäntä, turvallisesti lämpimässä, rauhoittumassa isän turvallisessa sylissä, jonne on hyvä sitten nukahtaa... Sitten isä kantaa tuon pienen tytön sänkyyn ja peittelee hänet hellästi, varoen herättämästä häntä.
Samaa metodia olen ajatellut, että voisi kokeilla myös aikuiseen naiseen jota elämä on kohdellut erittäin kovasti kolhien. Että tällaiselle naiselle täytyisi antaa paljon hellää vierihoitoa ja totuttaa siihen, että tosimiestä ihan lähelläkin on turvallista olla, eikä ole mitään pelättävää. Saisi vain olla ihan lähellä hiljaa ja ruhassa. Ei olisi mitään painetta mihinkään seksin harjoittamiseen, ennen kuin itse on siihen todella valmis ja halukas, ihan rauhassa, ilman minkäänlaisia paineita.
En tiedä moniko mies pystyisi tällaista vierihoitoa tarjoamaan, mutta minä pystyisin ja nauttisin sen antamisesta, koska minulla on vahvasti se kokemus, että muutenkin tässä kovassa maailmassa on toisen ihmisen tarjoama turvallinen lämpö ja läheisyys, -kuitenkin, vielä paljon tärkeämpää, kuin mitä on seksin harjoittaminen. Onhan sekin tietysti, niin no, -ihan kivaa...
Vastaukset 4
Vanhimmat
En ole nimimerkki "ysäv" mutta pakko kommentoida jotenkin tätä kirjoitusta. Kehoitan jatkamaan valitsemallasi tiellä, se kyllä tulee palkitsemaan sinut jossakin vaiheessa:)
Sen verran voin kertoa, että itselleni kävi aikalailla kertomasi tavalla nykyisen mieheni kanssa. Entisissä suhteissani olin joutunut kokemaan kaikenlaista painostusta ja nöyryyttämistä, jopa seksuaaliseksi väkivallaksi luokiteltavaa. Nykyiselle saatoin vihdoin avautua ja vapautua sitä kautta näistä traumoista. Tässä kohdin vaaditaankin toiselta erittäin paljon, ei saa olla niin mustasukkainen ettei kestäisi kuulla, tarvitaan hyvin paljon ymmärrystä. Ehkä osaltaan helpotti se, että seksuaalisuuteen liittyviä traumoja oli kummallakin, ei ollut kiire mihinkään. Sitä saattoi kokeilla ja etsiä ihan rauhassa seksuaalisuuttaan, ensimmäistä kertaa turvallisen tuntuisessa suhteessa. Nykyisin seksielämä on oikein nautinnollista ja antoisaa, vailla pelkoja. Olemme myös henkisellä tasolla todella läheisiä.
Kaunista kevättä aloittajalle ja muille palstalaisille! Toivon todella, että joku huonossa suhteessa oleva saisi rohkaisun tehdä ison muutoksen elämässään vaikkapa tämän palstan kertomusten kautta. Niin kauan, kuin on elämää, on vapaus lähteä väkivaltaisesta suhteesta!
-Kiitos hyvästä palautteesta ja kaikkea hyvää elämääsi. Hienoa ja varmasti myös monia rohkaisevaa saada lukea, että vieläkin on, tässäkin ajassa, tarinoilla myös ns. "onnellisia loppuja"...
Kommentoikaa toki muutkin, mitä ajatuksia avaukseni herätti. Tahdon myös rohkaista naisia lähtemään ja irrottautumaan väkivaltaisista suhteista. Mitä nopeammin sen parempi, kunhan ottaa sen huomioon ettei kannata lähdettyään olla heti löydetävissä ja mahdollisen ensiraivoreaktion ulottuvilla, jossain helposti arvattavassa paikassa. Mieluummin mennä vaikka ihan eri paikkakunnalle vähäksi aikaa, että toinen osapuoli saa mahdollisuuden rauhoittua ja hieman miettiä asioita.
Asiaa kannattaa kuitenkin pohjustaa keskustelemalla väkivallan käytöstä silloin kun toisella on rauhallinen hetki. Eikä pidä hyväksyä toiselta osapuolelta mitään asiaa vähätteleviä kommentteja tyyliin "no mulla oli vaan ollut vähä huono päivä... -en mä tarkottanu mitään pahaa". Myös "anteeksipyyntöihin" ja lupauksiin "ei koskaan enää", jotka ovat feikkejä ja pinnallisia, ei myöskään kannata erehtyä sinisilmäisesti uskomaan.
Kannattaa ilmoittaa ihan selkeästi, että ero tulee, jos toinen vielä vain puhuukin ja käyttäytyy väkivaltaisen uhkailevasti.
Tuntui hyvältä lukea viestisi.Se aika todellakin on tarpeen ja jos tulee pienen pieniä vaatimuksia,niin on hetkiä jolloin otan takapakkia reilusti ja saankin ropallisen kysymyksiä ja kun vastauksen annan,niin se ei ole riittävä? Ei ole riittävää sanoa,että kun pyysit tätä tai tuota tekemään.Pyyntöhän voi olla toiselta todella pieni,mutta minulle se ei ole pieni.
Normaali suhde on varmasti ihanaa.Itselläni suhde perustuu samoihin ajatuksiin,yhteistä kivaa voi olla muuallakin kuin sängyssä.Minulle sana seksuaalinen on helpompi kirjoittaa kuin lausua,joten voitte kuvitella kuinka vaikeaa minun on suhtautua asiaan.Seksuaalinen haluan olla,mutta jokin sen estää?Ei valot päällä ja pimeässä se on liian pelottavaa.
Seksi on silloin ihanaa, kun kaikki menee nappiin, muutoin en ala siihen ollenkaan ja kun tässä kyselin pariltani,että milloin me olemme viimeksi,niin havahduin hänen vastaukseen,minusta kun siitä ei voi olla niin kauaa.Sitä kun tuntuu olevan aina tarjolla pariltani ja itse hypin takapakkia mitä enemmän hän itseään minulle tyrkyttää.Enkä haluaisi käyttää sanaa tyrkyttää,sitä se ei varmasti ole,mutta minulle on.
Tuli aika jolloin huomasin olevani tärkeämpi kuin aikaisemmin ajattelin ja silloin jätin entisen elämän pois ja jatkoin mieluummin yksin.Väkivalta on asia mitä inhoan,enkä ala enää pohtimaan mitä minussa oli vialla,että minulle voi tehdä noin,typerää.
Mutta vielä on ja paljon asioita,joita pohdin ja eniten suivii ja VITUTTAA olla tällainen mitä en halua olla ja haluan olla jotain mistä saisin iloa.Jokainen hokee sanaa aika,mutta onko minulla sitä aikaa odottaa ymmärrystä toiselta...pitääkö minun ensin kärsiä,pelätä,inhota itseä ja vielä lisää inhota itseä,mutta tällä kertaa en voi toista syyttää,kun vika onkin minun mielessäni.Ymmärrys kasvaa ajan kuluessa,mutta itse saan pohtia ja pelätä nyt taas kariutuuko suhde kärsimättömyyteen.
Niin taikka näin.Arvoni on laskenut.Mieleeni on tullut särö.
Minulla on muuten kuppi,joka on hiukka rikki,mutta niin rakas,etten sitä arvon takia heitä pois.Minä on se kuppi.Ajattelen sitä toisinaan liiankin syvällisesti.Se kuppi kuvastaa minua niin hyvin.Sitä kuppia ei voi antaa vääriin käsiin.Se, joka siitä juo,tulee ymmärtää mitä se kestää.Kuppi on hyvin kaunis,mutta särön vuoksi sitä ei kukaan ostaisi enää edes kirpparilta.
Kun sanotaan että menneisyydellä ei ole merkitystä uutta suhdetta solmiessa.Minulle taas menneisyyden kolhut on kerrottava.Minun täytyy ymmärtää toista ja menneisyyden tapahtumat auttaa ymmärtämään paremmin.Samoin toisin päin.
Lämmin syli on parasta mitä saan.Siihen on hyvä kääriytyä ja nukahtaa.Kunpa saisin sen tunteen vielä pois,että minulla on velvotteita.Jos vielä senkin että en ole ruma.Väkivaltaa minun ei tarvitse pelätä,vain sitä että menetän kaiken ja mieluummin minä jätän,kun että minut jätetään.
Todella koskettavaa luettavaa. Olen samaa mieltä, että perusturvallisuuden korjaaminen vilpittömällä ja pyyteettömällä läheisyydellä auttaa huomattavasti väkivallasta toipumisessa. Nykypäivänä sitä läheisyyttä ilman odotuksia on vain hyvin vaikea löytää. Ja sitä apua on myös hyvin vaikea ottaa vastaan... varsinkin jos on joutunut raiskauksen uhriksi... Sitä pelkää koko ajan, että mies ottaa pelkän halauksenkin kutsuksi ja vihjailuksi.. ja usein ottaakin.
Psykologit auttavat, mutta se on semmoista ''etä''-tukemista, ilman todellista kontaktia... Läheiset yrittävät auttaa, mutta eivät osaa asettua uhrin paikalle. Vertaisryhmissä empaattinen tukeminen taas menee hieman yli ja asioiden vellominen päivästä toiseen ahdistaa entisestään. Sitä haluaisi vain olla lähellä ja olla hiljaa... Halata ja palata aikaan, jolloin kaikki oli vielä hyvin.
Uskomatonta huomata, että kaltaisiasi miehiä löytyy vielä. Todella kauniita ajatuksia. :) Hyviä jatkoja sinulle ja kaikkea hyvää myös ysäv:ille. Kun jaksaa päivän, jaksaa huomisenkin. Ja pian on jaksanut jo viikon.