Enpä olis arvannu, että onnemme saisi joskus säröjä! Runsaat kymmenen vuotta on mennyt, mutta nyt tuntuu kuin jotakin silti puuttuisi... En ole löytänyt chattisivuiltakaan samanhenkistä seuraa, tuntuu kuin kaikki vain laskisivat aina leikkiä!
Kaksin yksinäinen
hidasvalssi
8909
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Sama täällä,on oltu yhdessä toistakymmentä vuotta ja pari vuotta sitten erottiin. Nyt yritetään uudestaan lämmittää suhdetta, kun ei kaikki yhteydet ole vielä katkenneet mutta se on toiveajattelua yhdessä olemisesta. Nämä juhlapyhät on sen näyttänyt toteen ettei pinttyneet tavat mihinkään muutu. Kumpikin käy toisen hermoille silloin tällöin eikä se sänkyjumppa yksistään riitä suhdetta koossa pitämään. Surullistahan se on kun joutuu keski-iässä etsimään uusia yhteyksiä, kun yksinkään ei oikein viihdy aina.
tai sitten jostain muusta, mutta tuo hieman yli 10v tuntuu näköjään itsellekin olevan se "heräämisaika". Sitä alkaa pohtimaan asioita ihan omasta näkökulmasta ja huomaa sen todellisen tilanteen missä itse on. Keskustelut liikkuu vain kalenterien ympärillä. Ja vika on kuulemma itsessäni, kun haluan puhua "syvällisistäkin" asioista. Toisessa on aina ärsyttäviä piirteitä, siitä ei mihinkään pääse, vai pääseekö ?
Ystäväperheiden kanssa näille jutuille nauretaan, mutta on siinä kuitenkin totuus ilmeisesti pohjalla.
Lähdetään kehittämään keskustelua aiheesta, online chatissa se ei onnistu.
niin me ehkä vaadimme odotmme liikaa,emme tyyty siihen mitä saamme,vaan haluamme enemmän kuin mitä suhteemme meille antaa.
onko meillä sillon oikeus etsiä sitä puuttuvaa osaa muualta,muilta foorumeilta?
olemmeko täydellisyyden tavoittelijoita joille ei mikään riitä.
Jos ja kun sitten löydäme jotain onko meillä rohkeutta voimia katsoa sitä silmästä silmään ja kohdata se se aidosti ja ilman ennakkoluuloja ja asenteita?
kaikilla ei ole rohkeutta síihen,vaan jatkamme etsimistä,vaellusta,minkä?
Ehkä sitä "herää" miettimään elämäänsä tietyssä vaiheessa. Olenko tyytyväinen tähän mitä minulla jo on? Ja vaikka kaikki sujuu käytänössä hyvin se jokin puttuu. Kasvamme ihmisinä eri tahtia. Toinen harppaa henkisesti suuren loikan kun toinen jää kenties sillä saralla paikoilleen. Jatkaako yhdessä eteenpäin vai etsiä itselleen jotain, omaa kasvua tukemaan ?
Ihmiset kypryvät kasvavat eritahtiin pikissä suhteissa mielenkiinnon kohteet muuttuvat vuosien mukana.
Minusta yksi suhde ei ehkä koskaan pysty täyttämään kaikkia tarpeitamme,en tarkoita tällä seksiä vaan laajempaa kokonaisuutta,meillä on erilaisista ihmisistä koostuva ihmisjoukko,työ,harrastus,ym kautta tulleita ihmisiä joiden kautta peilaamme maailman kuvaamme,toiset tarvitsevat näitä kontakteja enemmän toiset vähemmän,nämä kontaktit suteet vaikkakin kui viattomia voi aiheuttaa parisuhteissa kitkaa silloin jos kyseessä on vastakkainen sukupuoli ja joidenkin on vaikea ymmärtää ettei se välttömättä ole kelttään pois,vaan saatta olla se puuttuva lenkki jota tarvitsemme elämäämme.
Mutta jokainen tekee omat ratkaisunsa tykönään ja elää niiden kassa
Särö, kitka, epäsopu, pieni riita, tiukka keskustelu... ne voivat kaikki olla myös parisuhteen käyttövoimaa, jolla suhde etenee, muovautuu uudeksi hiljaiselon, suvantovaiheen tai kenties välinpitämättömän kauden jälkeen. Se voi olla piste, jossa oma ja toisen arvo paljastuu ja tulee punnituksi. Ei kai sitä pidä pelätä.
Minusta kamalinta on suhde, joka on aina vain hyrinää ja hiljaista hymyä -miten sillä mihinkään kehittyy?
Mutta totta on, eri ihmiset elävät, kokevat ja kasvavat eri tavoin, samoin eri pariskunnat. Ja ratkaisut lähtevät kustakin itsestä tai yhdessä neuvotellen, sovitellen, jos hyvin käy.
Oletko mies vai nainen?
Jos olet nainen, luulisin tilaisuutesi tulleen.
Olen samassa elämän tilanteessa kuin sinäkin ja viestisi nosti toiveitani siitä, että ehkä sittenkin(vihdoinkin) löytyisi "se oikea".
Kertoisitko lisää itsestäsi?
En tiedä oletko tosissasi, mutta mä ainakin olen.
..vain liian tosissaan. Onhan meitä moneen, mutta heittäkää rentoakin vaihdetta väliin. Sen kun löytää itsekseen ollessaan niin hyvältä tuntuu. Ja yhteydenpito muihinkin sujuu mukavammin.