Seurapuheet

mielestänne tarpeeksi henkistä ravintoa? Olen nyt kuunnellut muutamia kymmeniä radioituja seurapuheita ja se mitä on jäänyt käteen, on Raamatun tekstit ja muutamana poikkeuksena hyvä ja antoisa puhe. Yleensä puhe on kuin kellon kanssa harjoiteltu (tai täysin harjoittelematon) täytepasmatus vähän sinne päin kuin teksti ja itsestään selviä totuuksia tai niiden poikasia.

Johtuuko tämä siitä, että puhujilla on pakolliset omat puhevuoronsa, heikko ulosanti ja hedelmätön usko vai mikä? Kun mitään opillista perehtymistä ei ole eikä haluakaan omatoimisesti opiskella syvempää Raamatuntutkimista, hartauskirjallisuutta tai ylipäätään pohtia uskon ja elämän liiton tuomia raitoja elämän räsymatossa, jää puhekin ontoksi ja pettää kuulijat jättäen janoisiksi ja nälkäisiksi. Tosin, jos kuulijatkin ovat samassa hengellisessä aliravitsemustilassa, onhan ihan sama, mitä puhujaveli höpisee, kunhan jotain höpisee. Sen ajan voi vaikka itse suunnitella makkariin uusia kevätverhoja tai keittiöremppaa. Jo vain sitten pullakahvit taas tauolla maistuvat ja aatoksia voi jatkaa vakioporukankin kanssa.

Minulle tuollainen pintaliito ei riitä. Sorry!
13618
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

värikkään ja koskettavan puheen aikaiseksi, jos olisi vähänkään yrittänyt.

Jeesus puhdistaa temppelin
13 Juutalaisten pääsiäisjuhla oli tulossa, ja Jeesus lähti Jerusalemiin. [2:13-17: Matt. 21:12-17; Mark. 11:15-19; Luuk. 19:45-48]
14 Hän näki temppelissä kauppiaita, jotka myivät härkiä, lampaita ja kyyhkysiä. Siellä istui myös rahanvaihtajia.
15 Jeesus teki nuoranpätkistä ruoskan ja ajoi heidät kaikki temppelistä lampaineen ja härkineen. Hän paiskasi vaihtajien rahat maahan ja kaatoi heidän pöytänsä.
16 Kyyhkysten myyjille hän sanoi: "Viekää lintunne pois! Älkää tehkö Isäni talosta markkinapaikkaa!"
17 Silloin opetuslapset muistivat, mitä kirjoituksissa sanotaan: "Kiivaus sinun temppelisi puolesta kuluttaa minut." [Ps. 69:10]
18 Juutalaiset sanoivat Jeesukselle: "Mikä oikeus sinulla on tehdä noin? Millä tunnusteolla todistat meille oikeutesi?" [Mark. 8:11, 11:28]
19 Jeesus vastasi: "Hajottakaa tämä temppeli, niin minä saan sen nousemaan kolmessa päivässä." [Mark. 14:58 ]
20 Silloin juutalaiset sanoivat: "Tätä temppeliä on rakennettu neljäkymmentäkuusi vuotta. Sinäkö pystyttäisit sen kolmessa päivässä?"
21 Jeesus tarkoitti kuitenkin temppelillä omaa ruumistaan.
22 Kun hän sitten oli noussut kuolleista, opetuslapset muistivat nämä hänen sanansa, ja he uskoivat kirjoituksiin ja siihen, mitä Jeesus oli puhunut. [Luuk. 24:8,27]
23 Kun Jeesus oli pääsiäisjuhlan aikaan Jerusalemissa, monet uskoivat häneen nähdessään ne tunnusteot, jotka hän teki.
24 Jeesus sitä vastoin ei uskoutunut heille, koska hän tunsi heidät kaikki.
25 Hän ei tarvinnut kenenkään todistusta ihmisestä, sillä hän tiesi itse, mitä ihmisessä on. [Mark. 2:8; Joh. 6:64; Ilm. 2:23]

Vinkiksi puhujille: käykää myös läpi kaikki viittaukset muihinkin kohtiin Raamatussa, joissa samasta asiasta puhutaan. Niistä yksityiskohtia yhdistelemällä jo saisi lihaa puheen luiden ympärille aivan toisin.

Esimerkiksi muualla kerrotaan lisäksi, että puhdistuksen jälkeen Jeesus alkoi parantaa köyhiä, sairaita ja ontuvia. Ihmisiä, joilla ei ollut varaa maksaa temppeliveroa päästäkseen sisälle.

Sen jälkeen voisi vaikka ryhtyä pohtimaan, olisiko Jeesuksen puhdistusruoskalla töitä myös tässä ajassa ja tässä temppelissä. Vai loppuisivatko pakkopuhevuorot siihen paikkaan?

Äänestä
  • saman turvallisen liirumlaarumin: kello on kaksitoista ja kaikki hyvin. Te olette nyt Jumalan valtakunnassa ja ainoa oikea matkamme jatkuu edelleen kohti taivasta. Tietysti Jeesuksen nimessä ja sovintoveressä, jossa sinäkin saat uskoa iloon, vapauteen ja riemuun asti kaikki syntisi anteeksi.

    Menikö oikein?

    Äänestä

Lähtökohta Jumalan vallansiirrossa Jeesukselle on lupauksen täyttyminen. Hän pani Jeesuksen syntymään juutalaisille, ja antoi mielle sen määreen, että viekää Jeesus Kristuksena kaikkeen maailmanaan. Näin teimme ja saimme pakanoita mukaan levitystyöhön.

Ei tätä työtä tehdä sikisi, että juutalainen kansa rakastaa muita ihmisiä, ei me olemme uppiniskainen kansa, joka on Jumalan oma kuitenki9n loppuun asti.

Miksi me niin teimme, ja nyt kaikki ne, joille Jeesus on Herra, tekee?

Sikisi kun Jeesus käski, sitä sanotaan käskyiksi, jota ei mm. SRK toteuta ollenkaan.

Matt. 28:19
MENKÄÄ siis ja TEHKÄÄ kaikki kansat MINUN opetuslapsikseni: KASTAKAA heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen

Eli menkää, viekää evankeliumi, ja kastakaa sen jälkeen, kun Hän on kertonut, että Jeesus on Herra, vasta sitten kun saatu Pyhä Henki ylhäältä ja uudestisynnyt, opettakaa.

Turha sellaiselle ihmiselle on opetus, joka ei ole ottanut Jeesusta vastaan, ja täyttynyt PH;lla. Hänelle Sana on sinetillä, 7;llä sinetillä lukossa. Sen avaa vain kaste.

Luukas kertoo siitä näin. Luuk. 18:34 Mutta he eivät ymmärtäneet tästä mitään, ja tämä puhe oli heiltä niin salattu, etteivät he käsittäneet, mitä sanottiin.

Äänestä

harmaata massaa, jota on vaikea edes seurata. Yhtäkkiä tulee kuitenkin vaikka lauseen lopussa JEESUKSEN NIMESSÄ JA VERESSÄ! Seurapenkkiläinen hätkähtää omista ajatuksistaan ja toteaa, että se puhuja puhuu asiaa - ja taas blaablaablaablaa - JEESUKSEN NIMESSÄ JA VERESSÄ, SINÄKIN! Ai niin, nyt. Juu,joo - kyllä. Kiitos ja näkemiin!

Äänestä
  • Kempelainen?
    Totta on se että enemmän raamatun taustoja lukeneet ja teologin koulutuksen saaneet pitävät mielenkiintoisempia puheita. Mielestäni ei ole väärin suunnitella puhetta etukäteen. Suunniteltu puhe antaa enemmän kuulijalle ja on sujuvaa kuunneltavaa. En pode huonoa omaatuntoa siitä, että kuuntelen mieluummin teologien kuin useimpien maallikoiden puheita. Joillain paikkakunnilla niin kuivia puheita ettei mitään uutta näkökulmaa ja taustatietoa esimerkiksi. Kannattaa tietysti itsekin lukea hartauskirjallisuutta ja raamattua pidempiä pätkiä kerrallaan niin on mielenkiintoisempaa.

    Äänestä

useammin törmännyt siihen, että seuroista lähden sisäisesti tyhjänä eli jaan kirjoittajan tuntoja.

Joukossa on toki hengellisesti ravitsevia saarnoja, joissa paneudutaan syvällisesti kulloiseenkin Raamatun tekstiin ja sitä käydään läpi useilta kannoilta ja puhuja tukee tekstiä muilla Raamatun paikoilla. Ja ennen kaikkea kuulen Hyvän Paimenen äänen.

Aika usein kuitenkin kuvaisin seurapuheen sisältöä jotenkin seuraavasti:

Luetaan rukous ja puhuja lukee ko . Raamatunkohdan.
Tämän jälkeen hän alkaa puhua Jumalan valtakunnasta ja kuuliaisuudesta seurakunnan armoneuvoille tai Saara-äidille..
Puheessa saattaa myös olla varoituksia internetistä, videoista ja etenkin nuorten vaikeaa tilannetta päivitellään.

Sitten puhe päättyy "pakolliseen" jeesuksennimessäja veressä " -julistukseen, joka varmuuden vuoksi toistetaan 4-5 kertaa.

Puheenvuoroni on helppo leimata Jumalan valtakunnan halveksimiseksi , eriseuran rakentamiseksi tai uskossaan harhautuneeksi katkeroituneen ihmisen valitukseksi.

Tarkoitukseni on vilpittömästi tuoda esille aloittajankin kokema hengellinen tyhjyys seurapuheissa.
Mielestäni saarnojen sisältö vähitellen ohentunut ohentumistaan.

Tähän on helppo jonkun myöskin vastata, että jos eivät seurat kiinnosta , niin on parasta nostaa kytkintä.

Onko aito ja mahdollinen vaihtoehto edes olemassa ennen kytkimen nostoa mieltä painavien asioiden rehellinen esille tuominen vaikkakin vain keskustelupalstan kautta.

Ja nyt käsi sydämelle: kuinka moni olisi valmis esittämään saman puheenvuoron esim. oman ry:nsä seurakuntaillassa(?)

Äänestä
  • """"...

    Äänestä

  • """"... kirjoitti:

    ravintoa puheista riittävästi, hyvä niin. Ei kannata kuitenkaan leimata niitä, jotka eivät koe saavansa puheista itselleen ravintoa, päästään vialla oleviksi.

    Äänestä

  • paljon, mutta pelko sulkee suut.
    Pitäiskös meidän perustaa joukkoliike ja puhua suu puhtaaksi.
    Jos asia jää yksittäisten ihmisten huoleksi, ei mikään muutu. Toisaalta jokin muutos on saattanut jo alkaa (esim. Hyvärisen kannanotto kalevassa).

    Äänestä

  • enimmäkseen mielenkiintoisia, koska heillä jo koulutuksen puolesta on taustatietoa enemmän liittyen Raamatun ympäristöön ja kontekstiin.
    Mutta totta puhut, eihän puheita sovi arvioida, vaikka jo Raamatussa sanotaan, että "yksi puhukoot ja muut arvostelkoot".
    Mitäs tuommoisesta pikku kritiikistä loukkaantumaan, kaikkihan olemme epätäydellisiä ja meidän tarpeen yhdessä rakentua opissa ja elämässä.

    Äänestä

  • lahjoittamana erilaiset lahjat. Ja niille kaikille on käyttöä. Monesti kuulee kuinka puhuja jo alkurukouksessaan pyytää, että Jumala avaa sinä sanaasi tahtosi jälkeen Pyhän Hengen kautta. Ja pyytää että se saisi olla seurakunnalle yhteiseksi rakennuksesi. Monesti monen pienen lapsen vanhemmille seurapuheen kuuntemiseen keskittyminen jää katkonaiseksi, mutta kun seurat päättyvät, kuitenkin sieltä se tärkein jää mieleen, että vieläkin on lupa uskoa kaikki synnit, kiusaukset ja epäilykset anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä. Ja vaikka se seuroihin lähteminen on monesti ison perheen kanssa työlästä, mutta kun siellä on saanut olla ja istua ja uskoa sille paikalle missä onkin, koskaan ei ole tullut kun seurat päättyvät ja tulee kotiin lähdön aika, että olipas tyhjää ja tyhmää kun tänne tulin. Päinvastoin hyvällä mielellä taas palaa kotiin ja on saanut uutta uskonvoimaa kilvoitukseen.

    Äänestä

  • puheet ovat kirjoitti:

    enimmäkseen mielenkiintoisia, koska heillä jo koulutuksen puolesta on taustatietoa enemmän liittyen Raamatun ympäristöön ja kontekstiin.
    Mutta totta puhut, eihän puheita sovi arvioida, vaikka jo Raamatussa sanotaan, että "yksi puhukoot ja muut arvostelkoot".
    Mitäs tuommoisesta pikku kritiikistä loukkaantumaan, kaikkihan olemme epätäydellisiä ja meidän tarpeen yhdessä rakentua opissa ja elämässä.

    Voiko käydä tavallisessa ev. lut kirkon jumalanpalveluksessa? Siellä ainakin on teologit puhumassa. Eikö niitä voi kuunnella ja miettiä niitäkin? Jos ei voi niin miksi kuulutte Suomen ev. lut kirkkoon? Onko kirkossa käynti syntiä, kuten joissain tämän palstan kirjoituksissa on sanottu?

    Äänestä

  • miten on käytännössä kirjoitti:

    Voiko käydä tavallisessa ev. lut kirkon jumalanpalveluksessa? Siellä ainakin on teologit puhumassa. Eikö niitä voi kuunnella ja miettiä niitäkin? Jos ei voi niin miksi kuulutte Suomen ev. lut kirkkoon? Onko kirkossa käynti syntiä, kuten joissain tämän palstan kirjoituksissa on sanottu?

    Siellä luetaan Raamattua, lauletaan virsiä, rukoillaan jne.
    Mutta vl-käsityksen mukaan saarnoista ei "saa itselleen mitään, jos siellä on epäuskoinen pappi, joka on osaton Pyhästä Hengestä".
    Jos siellä taas saarnaa "uskovainen " pappi, silloin saa uskolleen vahvistusta.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saatteko te niistä kirjoitti:

mielestänne tarpeeksi henkistä ravintoa? Olen nyt kuunnellut muutamia kymmeniä radioituja seurapuheita ja se mitä on jäänyt käteen, on Raamatun tekstit ja muutamana poikkeuksena hyvä ja antoisa puhe. Yleensä puhe on kuin kellon kanssa harjoiteltu (tai täysin harjoittelematon) täytepasmatus vähän sinne päin kuin teksti ja itsestään selviä totuuksia tai niiden poikasia.

Johtuuko tämä siitä, että puhujilla on pakolliset omat puhevuoronsa, heikko ulosanti ja hedelmätön usko vai mikä? Kun mitään opillista perehtymistä ei ole eikä haluakaan omatoimisesti opiskella syvempää Raamatuntutkimista, hartauskirjallisuutta tai ylipäätään pohtia uskon ja elämän liiton tuomia raitoja elämän räsymatossa, jää puhekin ontoksi ja pettää kuulijat jättäen janoisiksi ja nälkäisiksi. Tosin, jos kuulijatkin ovat samassa hengellisessä aliravitsemustilassa, onhan ihan sama, mitä puhujaveli höpisee, kunhan jotain höpisee. Sen ajan voi vaikka itse suunnitella makkariin uusia kevätverhoja tai keittiöremppaa. Jo vain sitten pullakahvit taas tauolla maistuvat ja aatoksia voi jatkaa vakioporukankin kanssa.

Minulle tuollainen pintaliito ei riitä. Sorry!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu