syystä,että en tiedä mitä voi liikkua vaakamiehen päässä suhteessa minuun.
Ero seurustelusta tuli hänen taholtaan minulle (ja muillekkin) täysin yllättäen ja ilman eritystä syytä. Aikaa erosta on mennyt muutama kuukausi. 100% ei ero ole ollut,olemme eron jälkeisenä alkuaikana tavanneet muutaman kerran tarkoituksella ja nyt myöhemmin osuneet samaan paikkaan harrastuksen parissa aivan sattumalta. Joka kerta kun nähdään,tunnelma on hyvin lämmin molemmin puolin. Itselleni jää vain todella haikea olo sen jälkeen. Tunteeni häntä kohtaan ovat edelleen hyvin vahvat ja tavatessamme myös hän vaikuttaa ilahtuneelta ja "rakastuneelta".
Tapaamisten jälkeen olen joskus laittanut tekstaria ja aina olen saanut vastauksen,mutta hän ei aloitetta yhteydenpitoon tee.Ei ole myöskään kieltänyt minun yhteydenpitoani,vaikka olen joskus kehoittanut tekemään niin,jos häiritsen.
Onko tuollainen "kaksinaamainen" käytös tyypillistä vaa`alle? Onko se sitä vaakaihmisen pelkoa/vaikeutta päätöksen tekoon? Vaistoan selvästi,että tunteita minua kohtaan on,mutta eikö osaa perua päätöstään ja myöntää,että toimi kiukunpuuskassaan eroasiassa.
Yritän jatkaa elämääni seurustelumaailmassakin,mutt vielä ei ole yksikään mies aiheuttanut minkäänlaisia "sellaisia" viboja,että edes harkitsisin läheisempää seurustelua,niin kiinni olen tässä vaakamiehessä. Aiemmin ei ole ollut tapana jäädä kiinni päättyneisiin suhteisiin. Ja tiedoksi,en ole enää mikään teinityttö,ikää 49v.
Hyvää kevättä kaikille!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.