Mutta silti pidän susta*
Suutut aina
liian helposti!
4700
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tuohan on määrittelykysymys suuttuuko helposti vaiko ei? Tai mistä aiheesta kukakin suuttuu? näyttääkö suuttumustaan vai häipyykö sanaakaan sanomatta?
Olisko parempi jos hän poistuisi elämästäsi sanakaakan sanomatta, sellaisiakin ihmisiä löytyy.
ennen että en osaa suuttua. Kyllä mä sen olen aina osannut, mutta en vaan ymmärtänyt miksi olisi siinä vaiheessa pitänyt näyttää riitelemisen taitoja. Onko se sulla yleinenkin kokeilun paikka vaiko oliko tarkoitus laittaa jauhot suuhun ihan tarkoituksella.
se on vain tuskaista oloa. Herkkyyttä ja toivottomuuden tunteen aikaansaannosta. Lisäksi se on epävarmuuttaa ja arkuutta isoissa asioissa. Se kertoo kyllä siitäkin että olen tunteva, ja en ole välinpitämätön. Mutta ihana huomata, että saan tuiskahtaa, eikä minua siitä silti rangaista. Näitä ajatuksia kiireen keskellä.
kirjoittaa ihan samalla lailla. Toi on niin totta.