Tästä on vähän reilu viikko aikaa. Sentään en laattahommiin ruvennut, mutta erittäin lähellä oli..
Menimme kavereitten kanssa leffan jatkoille parille mökille. Sinne päästyämme poltin yhden jopon ja vein tavarat mökkiin. Tämän jälkeen ilmoitettiin, että tämä on amatööri tason mökki ja kaikki halukkaat lähtevät juuri nyt pro mökkiin. Nyt alkaa reitin opastus. Noh, itsehän olin silloin kusella ja hieman jo pilvessä niin siinä tuli sähläiltyä ja hoppuiltua, mutta lopulta sain takin päälleni ja löysin reppunikin ja juoksin jonon jatkoksi. Tosin lensin polulla naamalleni.
Pro mökkiin päästessä jätin takin naulaan, heitin repun nurkkaan ja menin sohvalle istumaan. Siinä sitten samantien kaverini a tuli tuputtamaan KEKSEJÄ minulle. Arvasin heti, että tässä on nyt koira haudattuna ja kysyin, että mitä tässä on? Sanoi vaan, et syö nyt syö nyt. Ne on muhrukeksejä. Söin sitten lähestulkoon kaiken siitä pienestä levyn suikaleesta minkä sain ja kysyin sitten uudestaan, että mitä keksi tarkemmin ottaen sisälsi. Noh, kekseissä käytetty rasvahan oli kasvien varsissa ja oksissa uitettua ja keitettyä ja sen jälkeen lyöty sekaan. Siinä vaiheessa arvasin, että tänään tullaan menemään korkealla...
Tuosta joku 10 - 20 min (?) myöhemmin sama kaveri tuli jopon kanssa heilumaan ja pyysi savuille. Lajikkeena taisi olla PPP.
Olin ringissä suht loppupäässä ja kun olin pari imasua ottanut ja passannut eteenpäin, niin päätin, että menen sisälle. En kerennyt eteistä pidemmälle, kun taas samainen kaveri tulee nykimään kädestä, että lähe panoksille. Olin vähän aluksi vastaan, että en taida. Oon jo ihan hirveissä, menee vaan ylitte jos polttaa enää lisää. Kaveri ei luovuttanut vaan sanoi, et lähe nyt panoksille ja kiskoi mut ulos.
Tällä kertaa lajikkeena toimi AK-47.
Se tunne, kun poltin sitten tuota niin VOI JUMALAUTA! En tiedä, että mitä siinä oikeen tapahtui. Iskikö keksit samaan aikaan päälle vai mitä helvettiä, mutta kokemus oli aivan helvetin vahva ja välitön.
Heti kun otin hitin niin samantien tuntui, kuin olisi mennyt uudestaan pilveen. Tuntui kuin joku olisi lyönyt päähän. Toinen hatsi sisään ja siinä vaiheessa aivot olivat muussia, pää tuntui aivan turralle ja tiesin, että en tee tänä iltana enää mitään. Savuja uloshengittäessä sitten maailma rupesi menemään ylös-alas suht nopeasti. Passasin nopeasti jopon eteenpäin, koska pelkäsin muuten tiputtavani sen. Kävelystä ei tullut yhtään mitään, joten ihan suosiolla otin hieman seinistä tukea.
Sisällä ja samantien sohvalle. Sitten rupesikin tulemaan överin merkit havaittaviksi. Pilvi laski hieman, mutta tuli ihan älyttömän kuuma ja olo huononi. Kysyin muilta, että onko täällä teidän mielestä kuuma. Sanoivat, että ei ole ja jätkä on muuten ihan kalpeana. Se sitten riittikin minulle. Lähdin samantien ulos haukkaamaan happea ja pyörin ulkona päämäärättömästi haahuillen ja välillä yökkien n.2-2,5h.
Tuossa vaiheessa oli semmoinen olo, että ei oikeen uskaltanut syödä tai juoda yhtään mitään. Pieniä hörppyjä vain pepsiä ja pari leipää, niinä hetkinä kun sisällä nopeasti kävin.
Oli myös itsestään selvää, ettei olisi tarvittu kuin yksi hitti vaikka sitä miedointa lehteä niin sen jälkeen olisi yrjö tullut kylään.
Noh, sain kuitenkin pidettyä itseni jotenkuten kasassa ja kun muutaman tunnin päästä oli olo helpottunut ja pystyin taas olemaan sisällä niin söin hieman ja menin nukkumaan.
Seuraavana päivänä kuulin, että en ollut ainoa, joka olisi överien partaalla ollut. Siinä oli pari muutakin hiisaajaa esim. kaverini eivätkä kuulemma hyvässä hapessa olleet.

Vastaukset 2
Vanhimmat
lisää kamaa lärviin !!!
Tarviiko sitä polttaa lisää jos on valmiiksi jo hyvissä :D
Kunnon överiä ei kyllä tule ikävä :D T: Joskus kunnolla tipahdellut