Kiinnostaisi kuulla mielipiteitä tästä asiasta. Meillä ensi- ja toisluokkalaiset pojat. Ovat olleet keskenään ja yksin kotona lyhyitä aikoja (=muutama tunti) usein, mm. koulun jälkeen vanhempien töissä ollessa. Kerran ovat olleet koko päivän keskenään kotona ja viihtyivät hyvin, eli ei ollut ongelmia. Nyt heidät tarvitsisi jättää yhdeksi yöksi keskenään kotiin. Tämä on siis poikkeustapaus, ei olla ennen jätetty, eikä tiedossa ole, että toiste tarvitsisi. Ollaan toki kyselty sukulaisilta ja tutuilta, mutta kenellekään ei satu sopimaan yöhoito juuri nyt. Toisaalta lapset eivät edes haluaisi mennä hoitoon, vaan mieluummin olisivat keskenään kotona.
Itse alan kääntyä sen puoleen, että jätän heidät kotiin. Onko kukaan sitä mieltä, että voisi jättää?
Itse alan kääntyä sen puoleen, että jätän heidät kotiin. Onko kukaan sitä mieltä, että voisi jättää?
Vastaukset 46
Vanhimmat
Vaikka päivällä pärjäisivät, niin on ihan eri asia jättää yöksi ilamn aikuisen seuraa!
Mulla tytöt kutosella ja kolmosella eikä mieleeni edes tulisi, että jättäisin heidät yöksi yksin!
Mikä ihme voi olla niin tärkeää, että pitää jättää lapset yöksi yksin?!
Ei herranjumala!!! Ei voi jättää tuon ikäisiä lapsia keskenään yöksi kotiin ilman ketään aikuista. Se on heitteillejättö! Mulla lapset 4:lla ja 6:lla, eikä ikinä tule minun ja mieheni elämässä niin tärkeää menoa YÖLLÄ että heidät keskenään jättäisin.
Siinä sanottiin että on eriasia lapsia jättää yöllä yksin kuin päivällä. Öiseen aikaan lapset pelkäävät herkemmin ja saattavat "nähdä" ja "kuulla" asioita joita heidän mielikuvituksensa tuottaa. Heidän turvattomuuden tunteensa lisääntyy ja he voivat luulla, että heidät on hylätty. Jopa osa teini-ikäisistä tuntevat turvattomuutta öisin yksin ollessaan. Pienet lapset eivät voi lohduttaa toisiaan. Heillä ei ole henkisiä resursseja siihen. Mutta he voivat saada toisensa paniikkiin.
En jättäisi omiani yksin yöksi. Palkkaa hoitaja vaikka MLL:ltä. Lapset ovat tärkeämpiä kuin työ. En ottaisi riskiä.
Ei noin pieniä lapsia voi jättää keskenään kotiin yöksi! Täyttää ihan selkeästi heitteillejätön merkit ja teistä voitaisiin tehdä lastensuojeluilmoitus.
Ei tuollaista asiaa lapsilta edes kysytä! Tuonikäisiltä voi kysyä laittavatko kouluun sammarit vai farkut, mutta kyllä turvallisuuteen liittyvät seikat ovat ihan vanhempien heiniä! Tottakai lapset lähtisivät ajamaan vaikka autoa, jos heiltä kysyttäisiin. Nyt järki käteen aikuiset ihmiset!
et tosissaan kysynyt, vaan halusit vain herättää keskustelua. Ei kai kukaan tervejärkinen vanhempi edes harkitsisi jättävänsä noin pieniä lapsia yksin yöksi? Ensimmäisen kerran edes harkitsisin asiaa, kun lapset olisivat n. 13-15 vuotiaita.
Mitäs jos sattuisi tulemaan esim tulipalo keskellä yötä?
itse sain tuta pari viikkoa sitten nahoissani kun tulin luvanneeksi 12v tyttöni kaverilleen 13v yöksi,jossa olisivat keskenään eläinten vahtina(pentuja,kissa ja koira) yön seudun,etten toiste lupaa,ei sillä että lapsilla olisi ollut mitään hätää,mutta minulla oli huoli koko ajan,soitin vähän väliä ja tyttö jo hermostuikin:)
Mutta en tosiaan noin pieniä jättäisi.
Lapset eivät tällaisia asioita saa eivätkä he osaakaan päättää. Lasten hoito ja mm. turvallisuuden takaaminen on sinun vastuullasi.
On hyvin erikoista, että edes kysyit tuon ikäisten yksinään yöksi jättämistä, koska se on moraalisesti väärin ja luulempa, että myös lastensuojelulaki sanoo jotakin tähän.
Jos ei ole sukulaisia, aina voi lastenhoitopalvelun ostaa ja jos menosi on niin tärkeä, satsaat varmasti mielelläsi myös lastenhoitoon.
Tämä on ilmiselvä provo. Ainakin toivotaan niin.
Mutta jo ei olekaan, tässäpä minun mielipiteeni: Lapsi pärjää yksin kotona ehkä ylä-asteella. Ala-asteikäinenkin lapsi on vielä pieni vaikka saattaa isolta jo tuntuakin. Entäs jos yöllä sattuu jotain? Tulipalo, asuntomurto tai vaikkapa vaan painajainen? Kuka lasta lohduttaa yöllä jos paha uni pelottaa?
Sovit vaan naapurin, tms, muun sellaisen kanssa, joka on kohtuu lähellä, että lapsi voi tarvittaessa soittaa ja pyytää apua jos jotain sattuisi.
Itse tiedät oman lapsesi valmiudet toimia tilanteissa, joten itse joudut sen asian päättämään.
Toki tiedän ja tunnen sellaisiakin "lapsia" joita ei voi jättää keskenään vielä kahdeksantoista vuotiainakaan keskemään kotiin, ilman että katastrofi olisi valmis.
yöllä nukkua eikä olla koneella, niin olis sultakin tullut järkevämpi vastaus?
voi herra isä sentään, kuinka helvetin ylisuojelevia paniikki vanhempia täällä on. Kyllä voi ihan hyvin jättää eka ja toka luokkalaiset keskenään yöksi. Ei siinä mitään pahaa ole enää tuossa iässä. asia olisi toinen jos muksut olisivat nuorempia.
Kuulostaa hurjalta ajatukselta. Itse en todellakaan jättäisi noin nuoria yöksi yksi. Soitappa vaikka sossuun ja kysy mitä mieltä ne on asiasta.
Lapsille järjestyi yöpaikka, joka jopa sattui olemaan heille mieleinen. Hyvä näin. Ihmettelen silti erittäin suuresti sitä, jos kaikki todella suhtautuvat ajatukseen yksinjättämisestä noin älyttömän jyrkästi. Minä en todellakaan ymmärrä, miksi en voisi heitä jättää.
Sen vaarallisempaa ei yöllä kotona olo ole kuin päivälläkään. Ennemminkin päin vastoin, kun yöllä nukutaan, joten tapaturmariski lienee pienempi. Tulipalo toki voi teoriassa sattua ja sitä varten meillä on palohälyttimet ja lasten kanssa harjoiteltu poistumisreitit ja toimintaohjeet (mitenkäs teillä muuten?). Tulipalohan voi sattua päivälläkin. Tietenkään lapset eivät yksin saa koskea tulipesiin, leikkiä tulella tai käyttää sähköhellaa.
Ainoaksi mahdolliseksi realistiseksi vaihtoehdoksi jää se, että lapset alkavat ikävöidä tai pelätä yöllä. Se on tietysti mahdollista, vaikka eivät ole sen tyylisiä muulloin. Tavallista on, että lähden koiran kanssa lenkille illalla siten, että lapset on jo laitettu sänkyihin, mutta lukevat vielä hereillä lähtiessäni ja nukkuvat kun tulen takaisin. Ovat siis tottuneet nukahtamaan ilman aikuista vieressä.
Ja lopultakin, onhan se ikävää, jos lapsille jokin paniikki kotona tulee sillä aikaa. Soittaa kuitenkin voi aina ja eihän se paniikki mikään aivan mahdoton katastrofi olisi. Siihen ei kuole, ei jää vammoja, eikä varmasti edes pysyviä traumoja. Tuon ikäiset taatusti ymmärtävät, että heitä ei ole totaalisesti hylätty, vaan kyse on vain siitä yhdestä yöstä.
Kun mietin tuota yksin jättämistä, niin mietin sitäkin, että pyytäisinkö naapuria hieman päivystämään, mutta enpä varmaan olisi uskaltanut. Tällaisesta kun ei näköjään voi kenellekään kertoa, kun ei tiedä, kuka sen ilmoituksen sossuun tekee. Suomessa kun ei saa kasvattaa itse omia lapsiaan, vaan kaikki muut tietävät paremmin, miten se tehdään. Tuntuu käsittämättömältä, miten paljon lapset ovat muutamassa vuosikymmenessä ottaneet kehityksessä takapakkia, kun nykyään heitä pitäisi kohdella vauvoina vielä kouluiässä.
minä tiedän psykiatrisena sairaanhoitajana, kuinka suurta tuhoa pieneen mieleen jättää se, että joutuu olemaan yksin tilanteissa, jotka saattavat olla pelottavia tai hallitsemattomia.
Hoidamme joka päivä osastolla teini-ikäisiä nuoria, joiden perusturvallisuus ja luottamus aikuisiin on järkkynyt lapsena niin pahasti, että se aiheuttaa psyykkisiä oireita murrosiässä - aivan, oireet tulevat monesti paljon myöhemmin... Tekisi mieleni laittaa pakkosterilointiin kaikki tuollaiset vanhemmat, jotka tekevät lapsia eivätkä heistä huolehdi. Aikuisella ei saa olla lapsia tärkeämpää menoa! Minä en ainakaa keksi mitään sellaista!
ja ihan valmis olisi omaan hoitoonsa ihan itse. Ei voi kun nauraa makeasti, kun lukee näitä katkeria, ja syyttäviä tilityksiä täältä netistä.
Alkuperäiselle: Todennäköisesti voit kuitenkin siltä naapuriltas kysäistä, jos on menoa, että katsois vähän perään, ainakin minulla on naapurini kanssa ihan pysyvä sopimus, että autetaan, ja että aina voi lapsi kysyä apua jos on jokin hätä tai sitten muutenvaan. Meillä toimii ainakin ihan hienosti. Ja samanhenkisiä naapureitakin tässä on useampia.
Näitä, hieman hömpsähtäneitä jotka tänne nettiin päivätyökseen kirjoittelevat, ilman omaa elämää on niin pieni prosentti, etteivät he sinun naapurissasi asu, varsinkin jos asut omakotialueella etkä kaupungin vuokratalossa.
Tämä palsta on niiiiin täynnä näitä jeesustelija-äitejä ettei täältä kannata mielipiteitä kysellä tällaisista asioista. Tottakai pakollisia menoja tulee vaikka lapsia onkin. Muita asioita mitä tällä palstalla ei kannata kysyä on mm. alkoholi, tupakka, korvikkeet, vauvan nukkuminen omassa huoneessa, hoitoon laittaminen alle 3v jne jne. Täällä on niin paljon näitä muka täydellisiä äitejä jotka eivät elä rennosti elämäänsä vaan suorittavat! Joka asiassa mietitään ja pohditaan ja suoritetaan ja ajatellaan että ehtiihän sitä myöhemminkin kun lapset ovat aikuisia... Säälittäviähän nuo ovat.
Parempi niin että yöpaikka löytyi, mutta itse lapsesi tunnet ja tiedät milloin voi jäädä keskenäänkin yöksi.
tänne nettiin yötyöksesi :-).
kaksi pientä lasta hortoilemaan yöllä kaduille vähissä vaatteissa etsimään äitiä ja isää, jotka ryyppäävät lähibaarissa. Hyviä neuvoja sulla! Onneksi noita ihmisiä, jotka hylkäävät 7 ja 8 -vuotiaat lapset yksin yöksi on vain vähän - tosin sekin on liikaa!
Tunnetko yhtään 7 ja 8 vuotiasta??? Kuulostaa siltä ettet tunne. Joo pieniähän ne on enkä varmaan ite ehkä jättäis, mutta ei ne niin pieniä oo että lähtis vähissä vaatteissa kadulle hortoilemaan. Eiköhän nuo tarinat oo joka kerta kertonut 2-4-vuotiaista pikkuisista! Vai meinaatko että koulun jälkeen kun äiti ja isä on töissä niin raukka pieni lapsi lähtee hortoilemaan ilman vaatteita katuja pitkin eksyen kodistaan?!?!? Ja jos joku aikuinen (naapuri) on luvannut pitää silmällä taloa ja lapsia niin eihän ne ihan yksin siellä olis.
Itse et ehkä jättäis tuon ikäisiä, mutta olet valmis neuvomaan, että muut vanhemmat voi jättää yöksi yksin! Mitä sinäkään sitten tiedät lapsista?
neuvoja kyselet jos oot päättänyt että pärjäävät yksin!! On se hienoo millasia vanhempia maa päällään kantaa..
Ja logiikka on hienoo,99 % vastaajista on sitä mieltä että ovat liian pieniä jäämään yksin ja ne on sitten jonkun mielestä niitä hörhöjä ja olevinaan täydellisiä ym.
Taitaa muuten se meno olla ryyppyreissu,yleensä se kuningas alkoholi menee lapsien ohi,ikävä kyllä.
pärjäisivätkin mielestäsi niin ihmetteln kuitenkin kuinka pystyisit nauttimaan menostasi/menostanne ettet miettisi kuinka lapset pärjäävät?Olen vissiin sitten itse niin lapsissani kiinni että kun 16v poikani aloitti viime syksynä ammattikoulun ja muutti yksin lähikaupunkiin niin meni monta viikkoa että mietin mitenhän se siellä pärjää:):)sekin lienee väärin olla huolissaan kun luin noita vastauksia,mutta näin vaan on,en mahda sille mitään:)
Olin 11 vuotias kun minun vanhempani olivat lähdössä yöksi pois kotoa. Minun ja siskojeni olisi pitänyt mennä mummolaan yöksi mutta minä vannoin ja vakuutin äidille ja isille että kyllä minä pärjään jos vaan saan kaverin yöksi meille. Naapurissa asuvan saman ikäisen tytön vanhempien kanssa sovittiin että tyttö tulee meille kanssani yöksi ja jos hätä tulee niin voidaan tietenkin hänen vanhempiinsa turvata. Että oli niin isoa tyttöä. Syötiin sipsejä ja katsottiin elokuvia myöhään yöhön asti. Kun piti käydä nukkumaan niin sitten tuli surku. En tietenkään kehdannut näyttää pelkoani kaverilleni mutta heti kun hän nukahti niin kävin laittamassa valot alakertaan ja yläeteiseen ja jätin vielä makuuhuoneen oven auki. Tavallaan naurattaa kun muistaa miten pöllö olin. Jos olisin kehdannut kaverilleni sanoa että pelottaa niin olisimme voineet mennä hänen kotiinsa yöksi, hänhän asui samassa rivitalossa. Empä sitten kehdannut sanoa ja siksi valvoin ja pelkäsin sängyssä varmaan ihan pikku tunneille asti.
Ystäväni, joka oli sentään kylässä eikä omassa kotonaan, ei tainnut pelätä yhtään koska nukkui kuin tukki. Minä, joka olin normaalisti erittäin reipas ja menevä, pelkäsin kuollakseni, enkä edes tiedä mitä.
No pointti oli lähinnä se, että jos äiti tuntee lapsensa ja on sitä mieltä että lapset kotona pärjää niin jättäköön!!! Täällä kun oltiin suurin piirtein soittamassa lastensuojeluviranomaisille asiasta!
T.kummallinen
Olin 9 vanha, kun siirryin kokonaan asustelemaan itsekseni, äitini asui miehen ja toisten lasten kanssa aikalailla naapurissa, eri talo, mutta melkein näköyhteys huoneeni ikkunasta sen talon olohuoneeseen.
Kyllä välillä oli itku silmässä, kun äitini oli toivottanut "hyvät yöt" Mee sinne nukkumaan pirujes kanssa.
Usein kuvittelin kaikkien niiden äitieni pirujen olevan siellä pimeässä..
Muistan ikuisesti sen illan, kun päätin että "Nyt pirut katsotaan kuka on kuka" :D
Sammutin valot, kävin joka kaapin läpi ja suljin itseni myös pimeään vessaan ja ihan ääneen huusin "Tulkaa NYT perkeleet ja pelotelkaa jos uskallatte" Yllätys yllätys, ketään ei tullut, sen jälkeen nukuin yöni yksin suhteellisen hyvinmielin.
Nyt kun on omia lapsia, tajuan kuinka pieni 9 vuotias lapsi vielä on, silloin pidin sitä normaalina, että asustelen itekseni.
Tietysti äitini kävi aamulla ennen töihinmenoaan katsomassa minua ja toi ruuat kotiin, jotka omin kätösin valmistin, ja hyvää oli =)
voin sen verran sanoa, että jos tietäisin, kuka olet,tekisin ihan miettimättä ilmoituksen lastensuojeluun. Näköjään ei ole hyvä, että kaikki saavat lapsia :(
äidit perustelee laiminlyöntejään sillä, että luulin, että lapset pärjäävät... Kovan hinnan maksavat lapset juopottelevan äidin luuloista!
Ja kyllä on ihan eri asia se, että ekaluokkalainen on muutaman tunnin iltapäivällä yksin kotona kuin se, että on yön yli yksin. Kyllä aikuisen pitäisi ymmärtää, mikä ero on niiden välillä on... harmi, että kaikki eivät ymmärrä.
ilmoitan, että en erityisemmin tule nauttimaan menostani missään tapauksessa. Kyse ei siis ole mistään ryyppyreissusta, vaan ihan pakollisesta ja ei-niin-mukavasta asiasta. Voi olla, että jossain määrin olisinkin huolissani. Luottaisin kuitenkin siihen, että he soittaisivat, jos jotain hätää olisi, joten tuskin huoleeni on syytä, jos soittoa ei kuulu. Ja soittelisin varmaan itsekin aika moneen kertaan.
Minun hermoiluni tai huolehtimiseni ei kuitenkaan millään tavalla aiheuta vaaraa lapsilleni tai traumatisoi heidän elämäänsä. Se on ihan puhtaasti minun ongelmani, joten siitä en nyt yritäkään herättää keskustelua. Jos hermoilu lastensa takia olisi väärin, niin sen logiikan mukaan sinäkin teit väärin päästäessäsi lapsesi 16-vuotiaana lähikaupunkiin yksin.
ajattelinkin. Tämä on tietysti mahdollinen, joskaan ei väistämätön seuraus yksin yöksi jäämisestä. Erona lienee nyt se, että lapsillamme olisi mahdollisuus soittaa meille koska tahansa (jos kehtaisivat). Ikävä yöhän se varmasti sinulle oli, mutta jättikö se jotain elinikäisiä traumoja? Pidätkö itseäsi nyt siitäkin huolimatta ihan normaalina ihmisenä? Oliko siitä jotain konkreettista haittaa elämällesi? Vai onko se vain jäänyt mieleesi yhtenä epämiellyttävänä muistona, sellaisena, jolle voi jälkeenpäin nauraa ja josta ehkä jopa oppi jotain?
sellaista sinulla on ollut hoidettavana, jonka ainut ongelma on ollut yksi yö yksin sisaruksen kanssa vapaaehtoisesti? Eiköhän se perusturvallisuus ja luottamus aikuisiin järky vähän isommista asioista tai jatkuvasta yksinolosta. Olen yrittänyt sterilisaatiota saada, mutta sitä ei sairaalassa minulle suostuttu tekemään. On kuulemma liian vähän ikää ja liian vähän lapsia. Voisitko siis kirjoittaa minulle ne pakkosterilisaatiopaperit?
minä mitään neuvoja kysynyt, vaan mielipiteitä. Toki minä teen omat ratkaisuni itse, enkä tuntemattomien nettineuvojen pohjalta.
Eikä muuten ole mikään ryyppyreissu kyseessä. Minä kun juon kotona lasten seurassa sen alkoholin, mitä yleensä juon. Ja ikävä tuottaa pettymys, mutta se on melkoisen vähän. Ainoastaan yksi viinilasillinen joskus pari kertaa vuodessa ruuan kanssa. Isäntä juo toisen lasin ja loraus saattaa kuulua jopa siihen ruokaan. Loppupullo väljähtyy aikansa jääkaapissa ja kaadetaan lopulta viemäriin pilaantuneena. Vähän huonolla omallatunnolla tosin, myönnän. Tuollainen ruoka-aineiden tuhlaaminen on täysin vastoin periaatteitani.
Ei todellakaan jäänyt pysyvää traumaa. Ei minulle kyllä jäänyt siitäkään pysyvää traumaa kun sain ruumiillista kuritusta(ei todellakaan kyse pelkästä tukkapöllystä), silti en omalle lapselleni ruumiillista kuritusta anna.
koskaan laskettu alkoholia ruoka-aineeksi. Onhan se tosin luonnontuotteista tehty, mutta ihan oikeesti kertoo sun ajatusmaailmasta hiukan negatiivisesti.
Itsekään en juuri ruokaa roskiin heitä(onneksi on koiria), mutta jos meillä jää jostain juhlista alkoholia, niin ihan surutta kaadan pois enkä edes jätä jääkaappiin roikkumaan.
Mitä se hyödyttäisi jos lapsenne sitten oikein "kehtaisivat" teille soittaa? Kyllä tuonikäisten lasten pitäisi vielä "kehdata" turvautua vanhempiinsa.
Lähtisittekö kotiin vai toivottelisitteko vaan hyvät yöt?
Vai tulisiko saarna kun "kehtasivat" häiritä?
heille myös seuraavia sinne kotiin?
Alkoholia
tupakkaa
tulitikkuja
syövyttäviä aineita
raakoja elokuvia
Mitä sun päässäs oikein liikkuu, kun edes harkitset tuollaista???
Alkoholia löytyy aina viinihyllystä ja väkeviä juomiakin taitaa olla kirjahyllyssä. Tupakkaa ei valitettavasti kukaan meillä polta. Tulitikkuja löytyy myös ja syövyttäviä aineitakin on varastossa lasten saatavilla. Raakoja elokuvia ei kyllä ole, kun niitä ei kukaan meillä katsele.
Me vain olemme kasvattaneet lapsemme siten, että he eivät koske noihin kiellettyihin asioihin ilman lupaa. Alkoholiin ei lupaa ole vielä herunut, mutta tulitikkuja ja sytkäreitä käyttävät normaalisti päivittäin valvovien silmiemme alla - erittäin pätevästi vielä. Osaavat myös sytyttää tulen luonnollisemmilla menetelmillä esimerkiksi suurennuslasin avulla. Syövyttävillä aineilla on tehty mm. piirilevyjä. Mitään erityistä kiinnostusta kyseisiin asioihin heillä ei ole, koska ovat valvotusti saaneet niitä käyttää ja samalla myös oppineet niiden vaarat, joita haluavat välttää. En hetkeäkään epäile, että sellaista tekisivät keskenään. Ja minä väitän tuntevani omat lapseni paremmin kuin sinä.
Tuossa joku tietotoimisto osasi sanoa, että vain 3-4 vuotiaat lapset ovat niin hölmöjä, että lähtisivät yksin yöllä hortoilemaan. Kerronpa siis tapauksen elävästä elämästä.
Minut ja veljeni jätettiin lapsena yksin kotiin sen ensimmäisen ja viimeisen kerran, kun minä olin n. 9 v. ja veljeni pari vuotta nuorempi. Iltayöstä alkoi pelottaa, ja minä pakkasin veljeni huopaan, ikkunaan odottamaan, kun itse lähdin hakemaan vanhempiani takaisin kotiin (tiesin, missä he olivat). En kuitenkaan löytänyt heitä ja palasin takaisin vain löytääkseni veljeni pihakadulta tulossa vastaan. Kotiavaimen hän oli jättänyt kiltisti puhelinpöydälle, että varmasti löytyy, kun palaamme... :)
Onneksi tunsimme naapurit ja pääsimme heille odottamaan isän ja äidin paluuta. Voin vain kuvitella, mitä vanhempieni päässä liikkui, kun kotiin tulivat; Lapsia ei missään ja avain pöydällä!
No, onneksi tarina sai meidän kohdallamme onnellisen lopun, mutta muistan yhä kristallinkirkkaana tuon illan ja yön tunnelmat, pelon, hädän ja neuvottomuuden. Veikkaan, että myös vanhempani oppivat tuosta tapauksesta jotain, koska toiste meitä ei yksin jätetty, ennekuin paaaaaljon vanhempina.
Joidenkin sinulle vastanneiden äitien hysteerisyyden ja haukkumiset (sekä sossulla uhkailut) voit jättää omaan arvoonsa, mutta omasta puolestani olen iloinen, että lastesi yöhoito järjestyi. Minä ja veljenikin olimme jo lapsena varsin itsenäisiä, sosiaalisia ja pärjääviä, mutta niin vain tuli pimeällä pelko persauksiin ja katastrofin ainekset oli kasassa. En siis voi minäkään suositella noin pienten lasten yksin jättämistä yöksi.
En halua keskustella meidän lapsista tai heidän hoidosta (joka on siis jo järjestynyt), vaan aiheesta yleensä. Enkä muuten alunperinkään kysynyt teidän neuvojanne meidän lasten kohdalla, vaan keskustelua aiheesta.
Onko kukaan koskaan miettinyt, mitä tapahtuisi, jos jotain yllättävää ja vakavaa sattuisi? Jos esimerkiksi Suomeen tulisi yllättäin sotatila. Kaikki miehet rintamalle, osa naisista myös. Kun Suomessa oli sota, ei ilman lasten työpanosta olisi Suomi pystyssä pysynyt. Silloin tuollaiset 7-9-vuotiaat hoisivat nuorempia sisaruksiaan ja tekivät "kaikki" raskaat kotityöt ihan täyspäiväisesti. On täysin mahdollista, että tulee tilanne, jossa lapset nykyäänkin joutuvat toimimaan itsenäisesti. Pienemmässä muodossa esimerkiksi jos äiti saa sairauskohtauksen tai kuolee yllättäin. Tai jos se sotatila tulee. Valmentaako kukaan lapsiaan sitä silmällä pitäen millään tavalla? Itse koen erittäin turvalliseksi ajatuksen, että tiedän vanhempien lasteni (noiden nyt 7- ja 9-vuotiaiden) olevan varsin päteviä huolehtimaan itsestään ja pienemmistä sisaruksistaan (joiden hoito oli tässä tapauksessa toki jo alun perin järjestynyt), jos sellainen pakkotilanne tulee. Luotatteko te siihen, ettei tällaista koskaan voi sattua?
ajatukset sulla kasassa?
Sinä varmaan valmennat nyt nämä isot 7- ja 9-vuotiaat lapset otamaan vuoden parin päästä oikein kunnolla hoitovastuuta niistä pikkusisaruksistaankin?
En ymmärrä, että järjestit hoidon aluksi vain pienimmille, kun kaikki muksut olisivat tarvinnet hoitoa.
Mitäs jos aloittaisi tuon sotatilakeskustelun ihan uudella ketjulla? Muista myös varautua mahdollisiin biologisiin sodankäyntitaktiikoihin ja hanki teille kaikille kaasunaamarit.
ruveta valmentamaan lapsia sotatilaa tai kuolemaani varten.Pystyykö sellaiseen oikeasti valmentaa kun et kuitenkaan tiedä miten lapsesi sellaisessa tilanteessa toimisi.Enkä halua elämääni elää miettien ja murehtien sotia ja kuolemaa.Hullulta kuulostaa ajatusmaailmasi ja arvosi..
Miten niin muutaman vuoden päästä? Olen jo alusta asti opettanut lapsiani huolehtimaan paitsi itsestään, myös toisistaan. Jos pakko olisi, niin osaisivat ilman muuta hoitaa sisaruksensa aivan hyvin. En toki silti jätä heitä vielä keskenään kotiin (jos ei sitten joskus aivan pakko ole). Mitä pahaa siinä on, että he pärjäävät tarvittaessa ilman aikuisen valvontaa?
Kuten alkuperäisessä viestissäni yritin mielestäni sanoa, EN alunperin SAANUT järjestettyä hoitoa kahdelle vanhemmalle lapselle. Yritin sitä toki heti aluksi.
Tiedostan sen, että on monta tapaa tappaa meidät kaikki, eikä kaikkeen voi millään varautua. En silti ajattele, että jos emme voi mitään jollekin mahdollisesti tapahtuvalle asialle, niin ei kannata yrittää mitään muutakaan. En varsinaisesti pelkää juuri nyt sotatilaa, se oli vain radikaali esimerkki. Pienemmässä mittakaavassa voi tapahtua paljonkin odottamattomia asioita, joista olisi toivottavaa selvitä. Esimerkiksi minun yllättävä tapaturma, jonka johdosta joudun ambulanssilla sairaalaan. Minusta on erittäin mukavaa tietää, että jos vaikka saan yllättävän sairauskohtauksen, niin lapseni osaavat soittaa hätänumeroon ja pystyvät huolehtimaan toisistaan vähintään sen aikaa kun joku aikuinen on saatu paikalle.
Nimen omaan!!! Mä ymmärrän kyllä pointtisi, luulen, että tästä ketjusta ei kukaan enää halua ymmärtääkään... Jotenkin harmi kun kaikille elämä on niin mustavalkoista. Lasten tulee pärjätä vasta sitten kun ovat tietyn ikäisiä. Vaikka se pärjääminen ei tarkoitakaan sitä että lapset nyt jätetään yksin ja lasten täytyy tehdä jotain koska he pärjäävät. Näitä pullamössöjä on nykyään maailma täynnä. Sääli.
äitejä löytyy.sääli.
Jos se on itsekästä että opettaa lapsensa pärjäämään elämässä niin kyllä, lukeudun sitten itsekkääksi äidiksi. Edelleen kirjoitin, että vaikka lapsi osaa olla itsenäinen ja omaa elämän perustaitoja niin ei hänen tarvitse vielä 7 vuotiaana sitä toteuttaa. Pääasia että osaa! Työpaikassani 17-vuotiaalle opiskelijalle annettiin arvosanaksi 3, mutta hänen äidilleen 0! Se kuvastaa mielestäni kirjoitustasi!
eri asia opettaa lapsensa pärjäämään kuin jättää ekaluokkalainen yöksi yksin kotiin.Kyllähän lapset osaa ja haluaa tehdä moniakin asioita mutta mikä on vastuullista jää vanhemman vastuulle.