helmuth van assendelft

kauppasi ainakin Elvi Maarnin maalauksia

olisko hollantilainen

Sen verran voin sanoa että hän oli minun kummisetäni ja kävi useasti Kajaanissa, olin kovin nuori enkä ymmärtäny tämän hienon miehen työtä ennekuin oli liian myöhäistä.

Herra Assendelft kävi 'joka vuosi' meillä. Hänellä ole paksu käärö [noin ø 30-40 cm] kainalossa öljyvärimaalauksia. Taidekauppiaan vierailu oli hyvin mieluisa tapahtuma perheessämme. Istuimme olohuoneessa kahvipöydän ympärillä ja herra Assendelft avasi käärönsä muutaman metrin päässä. Hän nosti maalauksen toisensa perään avatusta pinostaan esiin. Hän kertoi taiteilijasta samalla kun vanhempani ja me 3 lasta tarkastelimme 'asiantuntevasti' maalauksia. Usein isäni osti yhden teoksen, joka toimitettiin kehystettäväksi. Sitten taulu saapui postitse, tai isäni haki sen 'jostakin' autollaan, kun sattui liikkumaan Helsingissä. - Todellinen herrasmies oli tämä herra Helmuth van Assendelft, Suomen tunnetuin taidekauppias. Hänestä jäi hyvä muisto (olen nyt 70 v.).

Muistan arvokkaan, hienostuneen herran, joka tuli kotiimme, pieneen maaseutukauppalaan myymään taidetta. Tunnelma oli harras, kun hän otti laukustaan yksi kerrallaan rullatun kankaan, josta paljastui öljyvärimaalaus,, Nelimarkkaa tietysti, Maarnia, monien muidenkin kotimaisten taiteilijoiden töitä. Katselimme maalauksia ihastellen, minä ja vanhemmat. Joku sitten valittiin, useimmiten Nelimarkan työ. Herra Assendelft häipyi yhtä mystisesti kuin oli ilmestynytkin, tullakseen taas uudelleen jonain päivänä. Miten hän matkansa taittoi, mihin majoittui, siitä minulla ei ole käsitystä. Mutta outoa, salaperäistä karismaa hänessä oli. Jotenkin mieleeni assosioituu Muumilaaksossa vieraileva taikuri.

Helmuth van Assendelft oli pienikokoinen, pukinpartainem, fyysiseltä olemukseltaan kuiva, mutta varmaankin vahva, sillä taulukäärön on täytynyt olla painava. Minulla on kaksi hänen myymäänsä taulua, tekijät eivät ole suuria nimiä. Toisen valitsi äitini koska teoksessa oleva pikkupoika toi mieleen minut nuorempana, toiden valitsi isäni seuraavana esittelyvuotena sillä perusteella että taulun laituri- ja venehuoneaihe toi mieleen saariston jossa hän oli tehnyt sairaskäyntejä toimiessaan Loviisassa eläinlääkärinä 1950-luvulla.
Esittely- ja ostotapatumat sijoittatuivat 1960-luvulle, jonne muutimme 1959 kun isä sai sieltä viran kaupungineläinlääkärinä. Assendelftiä oli suositellut meille ja meitä Assendelftille isäni virkaveli, piirielänlääkäri vaimoineen. Pariskunta oli lapseton joten heillä oli ollut varaa hankkia joukko arvokkaampia tauluja, olisiko joukossa ollut ainakin yksi nelimarkka, ehkä gösta diehl. Muistikuvani ovat jo vähän himmentyneet. Yhdessä taulussa oli joukko maalaisia joko vanhan ajan maakauppapuodissa tai apteekissa, ehkä halonen.
Aseendelftillä oli ystävällinen mutta pistävä katse, jonka hän aina piti poispäin käännettynä pitäessään maalauskangasta näytillä. Hän ikäänkuin poistui, oli mahdollisimman neutraali, jotta hänen persoonansa ei olisi taideteoksen ja sitä katsovien asiakkaiden välissä sotkemassa vaikutelmaa. Tämä maneeri ja olemus oli hyvin vahva ja samalla siinä oli jotain koomista, niin että osasin aikuisena parodioida sitä kotona oman perheeni keskuudessa. En pilkatakseni kunnianarvoista herraa, vaan luodakseni mielikuvan tilanteesta jossa taulut oli valittu.

Isäni osti lukuisia teoksia 1960-luvulla kuopiolaiskotejakin kiertäneeltä alakomaalaiselta taidevälittäjä van Assendelftiltä. Tapasin Assendelftin itsekin lapsena ja kuulin tarinoita kuinka hän vältti teloituskomppanian edessä kuoleman vuoden 1917 Helsingissä.
Vanhempani ostivat Assendelftiltä Koistisen lisäksi, Linnovaaraa, lukuisia Maarneja ja muita teoksia.