Oon lähipäivinä tajunnu että ei tää elämä maapallolla oo kovin hienoo. Tajusin sen jo lapsena, ala-asteen viimiset vuodet koulukiusattuna. Koulussa oleminen yhtä helvettiä, enkä mä kertonut kellekkään että mua kiusattiin, en kai vaan uskaltanu. Kaikki selän takana puhumiset, ne oudoksuvat katseet luokkalaisten naamoilla. Ne on jotain mitä tuun muistaan vielä vuosikymmenet. Välitunneilla hakkaamisesta puhumattakaan. En oo sen jälkeen koulussa viihtynyt. Nyt taas kymmenen vuotta myöhemmin elämä alkanu tuntuun aika merkityksettömältä. Mitä järkee täällä on elää? Oon miettiny itsemurhaa aika monesti, mutta en halua kuolla, muttei oikeen huvita elääkään.
Toisaalta on ihan hyvä olla yksin, saa olla omissa oloissa, tehä omia juttuja. Kyllä mä läheisyyttä tarvin, mutta en jotenki vaan enää uskalla päästää ketään lähelle koska oon aina joutunu niin pahasti pettymään kerta toisensa jälkeen. Oonko tehny vääriä valintoja vai onko mussa joku vialla? Riittämättömyyden tunne valtaa mut aina jos jotain vakavaa alkaa oleen jonkun kanssa. Enkä oo paljoo ketään uusia ihmisiä tavannut koska pelkään sosiaalisia tilanteita, kaupassa käyntikin yhtä tuskaa. Siis sillon kun sinne kykenen menemään. Olen muutenkin todella sisäänpäinkääntynyt. Kadehdin teitä jotka ette tuntemattomia ihmisiä pelkää.
Ja kyllä, olen näistä asioista ammattiauttajan kanssa puhunut. Pitäis varmaan mennä taas juttelemaan.
Ps. Aika hajanaista tekstiä mutta väsyneenä parhaani yritin
Toisaalta on ihan hyvä olla yksin, saa olla omissa oloissa, tehä omia juttuja. Kyllä mä läheisyyttä tarvin, mutta en jotenki vaan enää uskalla päästää ketään lähelle koska oon aina joutunu niin pahasti pettymään kerta toisensa jälkeen. Oonko tehny vääriä valintoja vai onko mussa joku vialla? Riittämättömyyden tunne valtaa mut aina jos jotain vakavaa alkaa oleen jonkun kanssa. Enkä oo paljoo ketään uusia ihmisiä tavannut koska pelkään sosiaalisia tilanteita, kaupassa käyntikin yhtä tuskaa. Siis sillon kun sinne kykenen menemään. Olen muutenkin todella sisäänpäinkääntynyt. Kadehdin teitä jotka ette tuntemattomia ihmisiä pelkää.
Ja kyllä, olen näistä asioista ammattiauttajan kanssa puhunut. Pitäis varmaan mennä taas juttelemaan.
Ps. Aika hajanaista tekstiä mutta väsyneenä parhaani yritin
Vastaukset 2
Vanhimmat
Hei!
Sun kannattaa nyt mahdollisimman nopeesti käydä juttelemassa ja saada ajan vaikka psykliatrille samalla niin että saat oikea lääkitys.Se on ainoo kun auttaa ja sun kannattais samalla saada psykologin tai muun hoitajan kaa aikoja missä käyt jopa joka viikko jos se vaan käy niin sielläkin päin,koska muuten tuut masentumaan vielä enemmän ja tekstin perusteella tajun että sulla on luultavasi paniikkihäriökin.Toivottavasti saat apua mahd.pian.
Minä olin myös koulukiusattu, oikeastaan elämäni kaikken kaikkiaan oli aika negatiivista.
Suku oli juoppoa ja heilui haulikon kanssa, isä oli henkisen väkivallan mestari ja minua oli pikkuisena tyttönä käytetty seksuaalisesti hyväksi. Ei kuitenkaan suvun tai perheen taholta. Tämä kaikki pamahti murrosiässä päin näköä ja viimein karkasin kotoa tavoitteenani lähteä, jonnekkin pois.
tämän jälkeen jouduin terapiassa, mutta isä ei halunnut tai uskonut "kallonkutistajiin" Joten se loppui seinään.
Kertomus ei ollut tarkoitettu näyttämään että on olemassaa kaikkenlaista pahempaakin ihmiskohtaloa.
Tarkoitus oli osoittaa että minäkin olen ollut henkisesti rikki, pahasti. Olen tahtonut kuolla, monta kertaa.
Minun hyveeni tai paheeni on elämäntahto, sairasmieli joka ei perkele ikinä anna periksi. Vaikka koskis miten paljon, se on kai itse kidutusta.
Näin olis hyvä ollut jatkaa läpi elämän mutta tälläinen ei käy perheelliselle. Joten menin terapiaan ja käyn näitä juttuja läpi hänen kanssaan.
Toisaalta mulla on helvetimmoinen mies joka rakastaa minua vaikka olen "outo" kitso ja kaikkea siltä väliltä.
Sä selviit jos vaan jaksat tapella, yrittää päivä päivältä. Älä luovuta se ei ole ratkaisu, älä tapa ittees elämä on kuitekin elämisen arvoista :)