Olen n. puoli vuotta kärsinyt yläkerrassa asuvasta kantapäätömistelijästä. Ei auta tähän meteliin edes korvatulpat. Yritän mennä klo 23 nukkumaan mutta kantapää tömistelijä pitää hereillä yhteen asti yöllä.
Töistä tullessani kumina asunnossani on kahta kauheampaa. Pistän telkkarin täysille mutta tamppaus kuuluu silti läpi. Parhaimmillaan lasit helähtelevät hyllyssä vitriinissä!!
Ja yläkerran asukas on noin parikymppinen tyttö joka ei varmasti 60 kiloa enempää paina! En tajua miten tämä on häneltä mahdollista..
Ajattelin tehdä valituksen tyypistä isännöitsijälle, mutta onko isännöitsijällä mitään velvollisuuksia tehdä mitään?? Eihän tyyppiä voi kieltää kävelemästä kotonaan...
Yläkerran kantapää tömistelijät!!
62
9480
Vastaukset
- valituksen
sillä onhan sen kantapääkävelijän otettava myöskin muut huomioon talossa, tuohan tuntuu jo tahalliselta häirinnältä. Ellet sitten keskustelisi suoraan asianosaisen kanssa, voi yrittää hiljentää töminää kun kerrot että sinulla menee kohta hermot ja otat isännöitsijään yhteyttä ellei saa vaimenemaan kävelyä. Sano että ostaa mattoja lattialle, nekin vaimentaa sitä kolistelua.
- HiljainenX
Tuttua on tuo kaikki. Muutin rauhallisen tuntuiseen taloyhtiöön, enkä arvannut että norsu asuu yläkerrassa. Suurin ongelmahan on talo, joka on 70-luvun elementtirähjä, jota on aika suureellista yleensä taloksi kutsua. Vaja olisi ehkä parempi nimitys.
Elementtirakenteet kun ovat mitä otollisinta perustaa kantapääkävelijälle, joka ei välttämättä edes tajua, että alakerrassa saattaa huonekalut täristä - vain koska hän iskee joka askeleella kantapään ensin lattiaan. Minun tapauksessani henkilö vähät välittää naapureiden kotirauhasta, koska harrastaa mm. pianonsoittoa, mutta useille asia tulee yllätyksenä.
Itse opin jo lapsena, että kerrostalossa kävellään tömistelemättä, mutta yllättävän moni ei joko tajua tai välitä. Jos asiasta valittaisi, ei ko. henkilö luultavasti uskoisi, vaan alkaisi tömistellä entistä enemmän, koska "häntä turhaan syytetään".
Vaikeasti todistettavia asioita. - Ei hermoja enää
HiljainenX kirjoitti:

Vaikeasti todistettavia asioita."Jos asiasta valittaisi, ei ko. henkilö luultavasti uskoisi, vaan alkaisi tömistellä entistä enemmän, koska "häntä turhaan syytetään".
"
Tämä tuli todettua totuudeksi. Töminä paheni ja tömistelijöiden asenne oli selkeästi se, että he eivät ole tehneet koskaan mitään väärää missään mitenkään, ja että mikä tahansa heidän aiheuttamansa kävelyääni on ihan tarpeeksi hiljainen, ja että minulla selvästi viiraa päässä, koska kehtaankin kuulla heidän Pyhät Paukkeensa.
Aiemmin oli edes joskus vähän aikaa hiljaista, ennenkuin se töminä taas alkoi. Nyt, kun ottaa korvatulpat/kuulokkeet korviltansa, saa heti ääniaaltohyökkäyksen silmilleen ja korvilleen. Ei enää mitään rauhaa, melkeinpä mihinkään kellonaikaan - noh, odotellaan tässä jotain klo 03-04:aa aamuyöstä, ja katotaan sitten, mikä on tilanne.
Alkaa todella hermot menemään jo vielä pahemmin hajalle, kuin ne jo olivat. Ei tule mistään normaalista elämästä mitään tällaisessa tilanteessa, jossa pitää joko pelätä, suojautua, paeta tai pohtia, että miten tämän helvetin saisi ratkaistua. - Toppilanmooses
Sama ongelma meillä Oulussa. Älytön pennun hyppy pomppu hommaa koko pv. Ei Oo nääs muuta tekemistä ehkä ko niin v tun laiska muka yh ei kato jaksa äpäränsä kanssa edes ulkoilla teeny ko on v tun Pissis vanhan Ukon kanssa kulkee jne....? Tukka ja järki Ku ei sovi samaan päähän😀😀😀😀
- Toppilanmooses
Eikä siinä vielä VTT kaikki. Sillä on myös koira joka haukkuu kaikki äänet mitä kuulee myös mitä ei edes kuulu oikein Lassie vielä . Kamalaa katseltavaA ko menee ulos sen kanssa huh huh. Kuka vie ja. Ketä
- olikin
jo paljon juttua noista tömistelijöistä, jokunen ideakin oli esillä.
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=100&conference=4500000000001260&posting=22000000042847182 - pooookk
Minulla oli sama ongelma ja se hoitui isännöitsijän kautta. Tosin asun vuokratalossa, omistustalossahan voi kaikille valituksille ja huomautuksille lähinnä haistattaa kunhan on maksanut vastikkeensa.
Yläkerrassani asuu vuorotyötä tekevä noin 30 v nainen. Pieni, hiirimäisen näköinen tapaus, mutta vitunmoinen jyskytyskone. Puhumattakaan että aloitti kotityöt aina klo 23.00 jälk. Isännöitsijä pisti huomautuksen, ei juuri tehonnut tähän landelta muuttaneeseen. Sitten pisti toisen, auttoi vähäksi aikaa ja homma jatkui. Sitten meni kolmas, jossa suorasanaisesti sanottiin, että seuraavasta tulee varoitus ja sitten se on ulos ja häätörekisteriin. Johan loppui.- HiljainenX
Pahinta on se, että joutuu elämään naapurin metelöinnin mukaan. Aamulla norsu hyppää klo 5.30 sängystään tasajalkaa, joten siihen on pakko herätä, eikä puhettakaan, että saisi nukuttua sen jälkeen.
Töistä tultua saattaa olla hetken tauko, jolloin voi katsoa ehkä peräti telkkaria. Sitten naapuri aloittaa koko illan kestävän tömistelyn, vasaralla hakkaamisen ja aina välillä pianon soiton. Siinä sitten yrittää ajoittaa esim. imuroinnin pianon soiton ajaksi, ettei musiikin ystävänä joutuisi kuuntelemaan sitä piinaa.
Koko päivä siis naapurin oikkujen mukaan. Viikonlopuista en edes viitsi kertoa... - pooookk
HiljainenX kirjoitti:
Pahinta on se, että joutuu elämään naapurin metelöinnin mukaan. Aamulla norsu hyppää klo 5.30 sängystään tasajalkaa, joten siihen on pakko herätä, eikä puhettakaan, että saisi nukuttua sen jälkeen.
Töistä tultua saattaa olla hetken tauko, jolloin voi katsoa ehkä peräti telkkaria. Sitten naapuri aloittaa koko illan kestävän tömistelyn, vasaralla hakkaamisen ja aina välillä pianon soiton. Siinä sitten yrittää ajoittaa esim. imuroinnin pianon soiton ajaksi, ettei musiikin ystävänä joutuisi kuuntelemaan sitä piinaa.
Koko päivä siis naapurin oikkujen mukaan. Viikonlopuista en edes viitsi kertoa...Kyllä talossa on hiljaisuusajat, yleensä välillä 22-07. Myös muuhun aikaan on velvollisuus olla asunnossaan (mm. liikkua ja musisoida), niin että ei häiritse naapureitaan. Valita ihmeessä isännöitsijälle. Voi olla että jo huomautus riittää. Naapurisi saattaa olla niin tyhmä, että ei edes tajua aiheuttamaansa meteliä.
Vitun pianonsoittajan luulisi häiritsevän muitakin. Yritä keskustella muiden naapureiden kanssa, ehkä hän häiritsee heitäkin ainakin pianollaan.
Tai sitten voit kostaa ;)
Myös alakerrassa tömistely kantautuu uskomattoman hyvin myös ylöspäin. Jos norsu joutuu nousemaan niinkin aikaisin ylös, hän menee varmaan aika aikaisin myös nukkumaan. Mitä jos ottaisit tavaksesi aiheuttaa muutamia kovia pamahduksia pitkin yötä, jotka hätkähdyttävät norsun hereille ? Kolauta vaikka tuolilla seinään tai pamauta jollain kattoon tai kajauta kaapin ovea... Tee sitä tapa ja pian norsulla on aikamoinen stressi päällä. Usko vain että äänet kantautuvat ylöspäin yhtä hyvin kuin alaspäin. Mene vaikka sängylle ja pamauta kattilan kannet yhteen; se on tyypillisesti ääni, joka nousee vain yläsuuntaan ;) Pian norsu kokee ihan samaa stressiä kuin sinäkin. - plim plom
pooookk kirjoitti:
Kyllä talossa on hiljaisuusajat, yleensä välillä 22-07. Myös muuhun aikaan on velvollisuus olla asunnossaan (mm. liikkua ja musisoida), niin että ei häiritse naapureitaan. Valita ihmeessä isännöitsijälle. Voi olla että jo huomautus riittää. Naapurisi saattaa olla niin tyhmä, että ei edes tajua aiheuttamaansa meteliä.
Vitun pianonsoittajan luulisi häiritsevän muitakin. Yritä keskustella muiden naapureiden kanssa, ehkä hän häiritsee heitäkin ainakin pianollaan.
Tai sitten voit kostaa ;)
Myös alakerrassa tömistely kantautuu uskomattoman hyvin myös ylöspäin. Jos norsu joutuu nousemaan niinkin aikaisin ylös, hän menee varmaan aika aikaisin myös nukkumaan. Mitä jos ottaisit tavaksesi aiheuttaa muutamia kovia pamahduksia pitkin yötä, jotka hätkähdyttävät norsun hereille ? Kolauta vaikka tuolilla seinään tai pamauta jollain kattoon tai kajauta kaapin ovea... Tee sitä tapa ja pian norsulla on aikamoinen stressi päällä. Usko vain että äänet kantautuvat ylöspäin yhtä hyvin kuin alaspäin. Mene vaikka sängylle ja pamauta kattilan kannet yhteen; se on tyypillisesti ääni, joka nousee vain yläsuuntaan ;) Pian norsu kokee ihan samaa stressiä kuin sinäkin.eiku ja niin edelleen
Tämän palstan alkupäässä on jokunen juttu jossa pianonsoitto kerrostalossa on mennyt oikeuteen asti, oikeus on katsonut pianolla naapuriansa kiusaavan olevan oikeassa ja laillisella asialla, stereoilla naapurinsa pienonsoiton ääniä peittänyt sai sakot möykkäämisestä... - Anonyymi
pooookk kirjoitti:
Kyllä talossa on hiljaisuusajat, yleensä välillä 22-07. Myös muuhun aikaan on velvollisuus olla asunnossaan (mm. liikkua ja musisoida), niin että ei häiritse naapureitaan. Valita ihmeessä isännöitsijälle. Voi olla että jo huomautus riittää. Naapurisi saattaa olla niin tyhmä, että ei edes tajua aiheuttamaansa meteliä.
Vitun pianonsoittajan luulisi häiritsevän muitakin. Yritä keskustella muiden naapureiden kanssa, ehkä hän häiritsee heitäkin ainakin pianollaan.
Tai sitten voit kostaa ;)
Myös alakerrassa tömistely kantautuu uskomattoman hyvin myös ylöspäin. Jos norsu joutuu nousemaan niinkin aikaisin ylös, hän menee varmaan aika aikaisin myös nukkumaan. Mitä jos ottaisit tavaksesi aiheuttaa muutamia kovia pamahduksia pitkin yötä, jotka hätkähdyttävät norsun hereille ? Kolauta vaikka tuolilla seinään tai pamauta jollain kattoon tai kajauta kaapin ovea... Tee sitä tapa ja pian norsulla on aikamoinen stressi päällä. Usko vain että äänet kantautuvat ylöspäin yhtä hyvin kuin alaspäin. Mene vaikka sängylle ja pamauta kattilan kannet yhteen; se on tyypillisesti ääni, joka nousee vain yläsuuntaan ;) Pian norsu kokee ihan samaa stressiä kuin sinäkin.Kerrostalossa saa harrastaa myös musiikkia, eli pianonsoitto on valitettavasti sallittua, kunhan tapahtuu ennen klo 22...
- sinkkulityttö
Mulla ollut puolisen vuotta uudet naapurit yläpuolella, ja vaikuttavat ihan kivoilta eivätkä järjestä mitään häiriötä, paitsi eivät osaa kävellä :(
Kantapäillä jymistävät menemään, varsinkin mies. Jos erehdyn nukkumaan ennen heitä, herään kun tulevat nukkumaan. Aamuisin en tarttee herätyskelloa, herään klo 05.40 kun mies nousee vuoteesta ja alkaa tömistelemään. Tömistelyä jatkuu klo 06.25 saakka, eli kunnes lähtee töihin. Aina ennen lähtöään käy vielä kengät jalassa makkarissa tekemässä rundit. Viikonloppuisin yleensä sama juttu.
Täytyy sanoa et tömistely on hiukan vähentynyt, oikein kun pistävät jalalla koreasti mä teen samoin ;-) vähän aikaa tömistelen menemään, niin johan loppuu yläkerrastakin. Eli kyllä tajuvat välillä mitä tekevät, mutta jos se ei ole päähän iskostunut, unohtuu sitten helposti taas. - *äiti*
tuo jytinä ei taida olla painosta kiinni. Minulla on n. 30 kiloinen poika, joka on kanta-astuja. Koko kämppä jytisee, kun hän kulkee huoneesta toiseen. Olen itse aivan ahdistunut tilanteesta, koska itse koitan aina ajetella alakerran naapureita. Huomautan asiasta kymmenen kertaa päivässä, mutta hän ei kuule, kuinka elementit jymisevät. Ainakaan omien sanojensa mukaan.
En tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen itse aiemmin kärsinyt samasta asiasta ja nyt oma pieni lapseni aiheuttaa samaa tuskaa naapureille :( - Laiskaliisako?
Ihmettelen vaan miten paljon sitä tekemistä on joka ainut päivä ja ilta niin paljon pienissä kerrostalokämpissä että pitää mennä ja ravata koko ajan niillä kantapäillä. Minä ainakin istuskelen aamuisinkin aika paljon ennen töihin lähtöä, esim. kahvia juoden, lehteä lukien, meikaten. Illalla taas töiden jälkeen ruuan valmistukset, telkan katselut ym. eli paljon lötköttelen sohvallani ja istuskelen taas, enkä ramppaa kotiani ympäri koko ajan niin kuin jotkut kuuluvat tekevän.
Ilmeisesti olen tavallista laiskempi ihminen.- minäkin olen
aina välillä ihmetellyt ja johonkin määrättyyn aikaan se aina yleensä alkaa se käveleminen, eestaa, eestaa. Taidan minäkin sitten olla laiska kun en kotonani jaksa vetää maratonia, vaikka ulkona kävelenkin ja todella paljon.
Ihmettelen myöskin, miksi pitää kotona aloittaa kävely? Menkää ulos, saa samalla raitista ilmaa, se tekee hyvää aivoille. - laiskaliisako?
minäkin olen kirjoitti:
aina välillä ihmetellyt ja johonkin määrättyyn aikaan se aina yleensä alkaa se käveleminen, eestaa, eestaa. Taidan minäkin sitten olla laiska kun en kotonani jaksa vetää maratonia, vaikka ulkona kävelenkin ja todella paljon.
Ihmettelen myöskin, miksi pitää kotona aloittaa kävely? Menkää ulos, saa samalla raitista ilmaa, se tekee hyvää aivoille.Niinpä minäkin kyllä ulkona teen pitkiä kävelylenkkejä, kävelyhän on mitä mainioin liikuntamuoto, ulkona ainakin, saa happea ym. Mutta monta kertaa kotona istuskellessani ja yläkerran astelijaa kuunnellessani mietin miten ihmeessä hänellä on niin paljon tekemistä että pitää koko ilta ravata, ja useimmat aamutkin, ees sun taas. Ja myös mietin että jääköhän minulta jotain oleellista tekemättä, mitä en ole tajunnut, kun istun vaan laiskana sohvallani...
Kyllähän mullakin kiire on yleensä joka aamu duuniin, kuuluu varmaan kova töminä alakertaan ;) mutta luulisin sen olevan vaan hetkittäistä eikä jatkuvaa töminää. Kuitenkin pitää välillä istuakin aamutoimien aikaan. - Hermot riekaleina.
laiskaliisako? kirjoitti:
Niinpä minäkin kyllä ulkona teen pitkiä kävelylenkkejä, kävelyhän on mitä mainioin liikuntamuoto, ulkona ainakin, saa happea ym. Mutta monta kertaa kotona istuskellessani ja yläkerran astelijaa kuunnellessani mietin miten ihmeessä hänellä on niin paljon tekemistä että pitää koko ilta ravata, ja useimmat aamutkin, ees sun taas. Ja myös mietin että jääköhän minulta jotain oleellista tekemättä, mitä en ole tajunnut, kun istun vaan laiskana sohvallani...
Kyllähän mullakin kiire on yleensä joka aamu duuniin, kuuluu varmaan kova töminä alakertaan ;) mutta luulisin sen olevan vaan hetkittäistä eikä jatkuvaa töminää. Kuitenkin pitää välillä istuakin aamutoimien aikaan.Minunkin yläkerrassani asuu tämmöinen lehmä joka kävelee ku norsu kämpässään. Välillä tai aika usein tekisi mieli käydä kuristamassa tämä lehmä. Lehmä ravaa yksiötään jatkuvasti edestakas. Välillä hakkaan vasaralla seinään muttei tämä lehmä mitään tajua tai välitä. Haluan vain kuristaa tämän lehmän hengiltä niin paljon ärsyttää.
- akat kouluihin
Hermot riekaleina. kirjoitti:
Minunkin yläkerrassani asuu tämmöinen lehmä joka kävelee ku norsu kämpässään. Välillä tai aika usein tekisi mieli käydä kuristamassa tämä lehmä. Lehmä ravaa yksiötään jatkuvasti edestakas. Välillä hakkaan vasaralla seinään muttei tämä lehmä mitään tajua tai välitä. Haluan vain kuristaa tämän lehmän hengiltä niin paljon ärsyttää.
Aika isolla prosentilla näyttää olevan lehmiä ja ämmiä kaikki tömisijät. Jännä, hyvin jännä huomio.
- M T K
akat kouluihin kirjoitti:
Aika isolla prosentilla näyttää olevan lehmiä ja ämmiä kaikki tömisijät. Jännä, hyvin jännä huomio.
Eikö tuotantoeläimien pitäminen kerrostaloasunnossa ole kiellettyä?
- Anonyymi
Hermot riekaleina. kirjoitti:
Minunkin yläkerrassani asuu tämmöinen lehmä joka kävelee ku norsu kämpässään. Välillä tai aika usein tekisi mieli käydä kuristamassa tämä lehmä. Lehmä ravaa yksiötään jatkuvasti edestakas. Välillä hakkaan vasaralla seinään muttei tämä lehmä mitään tajua tai välitä. Haluan vain kuristaa tämän lehmän hengiltä niin paljon ärsyttää.
Hei rakas naapurini,mä.olen poikinut ja arvaas mitä no elefantin poikasiapa hyvinkin.Yksi pieni elefantti marssii näin....
......
- yrjö tuhnunen
Yläkerran rouva piäree äänekkäästi siis tosi kauheeta joskus tulee vaan pum! joskus prööts pum,pum,pat pat ja mikä pahinta monesti pöräys taitaa tulla ns" märkänä" jos ymmärrätte mitä tarkoitan koska rouva menee heti vessaan pesee vaaleanpunaisia ah! pissin kellastamia sexypantsejaan.
Erityisesti torstai-perjantaiväliset yöt on pahoja olisko hernekeittopäivän syy ?
Hernari pannari=lataa ja varmista.- Tampperee
Oot sie Tampperelt?
- Anonyymi
Vammanen buumeri oot
- Muuten kiltti naapur
Täälläpäin se töminä ei kuulu pelkästään ylhäältä vaan myös alakerran asunnosta (kyllä!) ja sivuilta. Varsinkin tuo alakerran muija ravaa kämppäänsä ees taas jatkuvasti! Tuossa seinänaapurissa taas asuu joku läski muija, varmaan 150kg ja kyllä käy sääliksi alakerran porukkaa kun joutuvat sen töminää kuuntelemaan. Joskus tömistelen itsekin ihan tahallaan että josko vaikka joku päivä tajuaisivat että se töminä tosiaan kuuluu joka asuntoon!
- Anonyymi
Hei jos sinulle kuuluu äänet sivuilta,ylhäältä ja alhaalta niin tiesitkö että myös sinun asunnosta kuuluvat ihan kaikki äänet ylös,alas ja sivuille.Niin että tasapuolisesti
- Kerro naapurille
Itse yläkerran asukkaana toivon, että kerrotte äänien kuulumisesta. KUn ei voi tietää!
Onpa ikävää jos alapuolellani joku hermoilee kävelystäni, voin käyttää vaikka villasukkia. Ihmiset on tehneet remppaa ilman lupaa ja laittaneet laminaattilattiat ilman pehmoalustaa, ja kyllä kopisee. Itsellä on parketti ja kyllä pelkään pahoin, ettei siellä ole mitään äänieristettä.
Vessan kohistamiset, suihkut ja piereskelyt on osa kerrostaloelämää. Kannattaa ottaa opiksi ja asua vain kerrostalon ylimmässä kerroksessa.
Yhteisvarastossa voisi olla purkki saranarasvaa, ärsyttää kun joku käy parvekkeella tupakalla ja aina ovi narahtaa... - Hermoraunio
Töminä on normaalia asumisen ääntä.Sitten kun saat somppupopulan johkin siihen naapuriis, alkaa se norsukin tuntumaan tosi hyvältä naapurilta...
Katopa : 21 henkeä kerrostalohuoneistossa, yöt ovet auki, hissi rikki 6 päivää viikossa, rapussa haisee..no..pska...ja joku muu, veskissä sunnuntaisin hiukset, kun tukkaansa polttavat lyhentääkseen.
Yrjö multa lentää joka su sen hirveen palaneen hiuksen hajun takia.
Ovet paiskotaan kiinni, rappu on yksi lisähuone, iltaisin kajautetaan laulunloiku allahille, mukulat huutaa, aikuiset huutaa.
Kun niillä on juhlat, voi varjele jumala, se porukka viisinkertaistuu.
Älä kuvittele voivasi nukkua aikaisin, saati että myöhään, tollaiseen joukkioon nimittäin kuuluu niitä jotka herää aikaisin ja niitä jotka menee myöhään nukkumaan.
Vaihdetaanko ? Mä ottaisin mielelläni sen norsun, se vain kävelee, tuskin rikkoo, huutaa, paiskoo mitään tai ketään... - Hervantakin Kelpais
Töminä EI OLE normaalia asumisen ääntä.
Ihminen on hyvin 'versatiilinen' ja monipuolinen olento. Ihminen pystyy kävelemään hyvin monella eri tavalla ja tyylillä. Kenenkään ei ole pakko tömistellä.
Jos pidät huolen siitä, että mikä tahansa osa jalastasi osuu ensin lattiaan, paitsi kantapää - et PYSTY tuottamaan meteliä, ellet ota suorastaan vauhtia ja POLKAISE kunnolla.
Päkiäkävelyllä ei pysty tuottamaan meteliä.
Kantapääkävely EI SOVI KERROSTALOON (en viitsi sanoa, että "ei kuulu kerrostaloon", koska sen voi käsittää rippusen väärin).
Kukaan sivistynyt ja toiset huomioonottava ihminen ei kävele kerrostalossa KANTAPÄÄ EDELLÄ. Kantapää ei saa koskaan osua lattiaan ensin.
Tätä aion yrittää teroittaa yläkerran brontosauruksille, jotka lisäksi rikkovat järjestyssäännön hiljaisuusaika-kohtaakin (töminä ja maanjäristykseen verrattava kauhupauke jatkuu yleensä puolille öin vähintään, jos ei jopa myöhempäänkin, ja alkaa sitten taas aamupäivästä, ja jatkuu koko päivän).
TÖMISTELY EI OLE NORMAALIA KÄVELEMISTÄ; SE ON TAHALLISTA (TAI TYHMYYDESTÄ JOHTUVAA) NAAPURIN TERRORISOINTIA, JOTA EI KENENKÄÄN TARVITSE (toivottavasti) SIETÄÄ!- kokeilkaa ajattelua
Olen täsmälleen samaa mieltä, sivistyksen puutetta tömistely vain osoittaa.
Itse käyn paljon ulkona lenkkeilemässä, ja reippaasti kantapää ensin, mutta heti kun tulen asuntooni, tai yleensä sisätiloihin, kävelytyyli muuttuu automaattisesti äänettömäksi, ei sitä tarvitse edes miettiä, eikä sen luulisi olevan kenellekään ylivoimaista. Ei heikkolahjaisillekaan.
Miksikähän myös kaikki tuttavani kävelevät äänettömästi, sekä miehet että naiset, koosta riippumatta. Ihmiset yleensä haluavat seurustella kaltaistensa kanssa.
Heikkomieliset eivät kiinnosta.
- turssu
Mulla on idiootteja alakerran tömistelijöitä,joitten askeltaminen kuuluu myös yläkertaanki..
- ........
Haha meillä sama, yläkerran asukas kyllä osaa kävellä mutta alakerrassa asuu norsu jonka kävely kumisee meidän asuntoomme. Ja jatkuu yötä myöten. En saisi nukuttua ilman korvatulppia koska se kävely kuulostaa basson jytkeeltä etenkin kun hän ravaa kämppää edestakaisin yhtä menoa puolikin tuntia putkeen. En tiedä tekeekö tahallaan vai eikö yksinkertaisesti ymmärrä että me kuulemme missä hän menee?
- Ottaa pattiin
Hyvä tietää, että alakerran töminä kuuluu myös ylös.
Rauhallisen ja maltillisen puhumisen tulos näille yläkerran sivistymättömille kulttuurin rikastuttajille (jep, täällä se norsu sattuu olemaan nimenomaan edellämainittuun ryhmään kuuluva -määrittelemättömän kokoinen, vähintään kolmen miehen ja noin kahden naisen ryhmä-, eli vaihtokaupasta ei hyötyisi kukaan) tuotti tuloksena seuravaa:
- kunnianloukkauksia päin naamaa
- solvauksia päin naamaa
- kiroilua ja uhkaavaa käytöstä
- käskyjä päin naamaa
- oven paiskaaminen HITON LUJAA klo 03 aamyöllä kesken lauseeni
Lisäksi he kysyivät, että pitääkö heidän muka kävellä "kuin rosvot", ja näytti liioiteltua hiipimistä, jolloin facepalmasin ja huokasin syvään - en oikein ajatellut käydä keskustelua noin lapsellisella tasolla.
Ainoa, mitä pyysin, että he kävelisivät muuten niinkuin ennenkin, mutta varmistaisivat, että päkiä osuu maahan ensin, tai kantapää osuu vasta viimeisenä - siinä ei kovin monen asteen kulmaero ole edelliseen kävelyyn. Ihan siksi, että vaikka kantapääkävelyssä PYSTYY kävelemään suhteellisen hiljaa, on se niin työlästä, ettei se pidemmän päälle johdonmukaisesti onnistu.
Tarkoitan, että kun kantapääkävelyllä kävelee hiljaa, sitä joutuu erikseen yrittämään ja miettimään, ja se unohtuu helposti, ja sitten se paukutus alkaa taas. Mutta päkiäkävelyssä ei tarvitse miettiä kävelyn "volumea", vaan riittää, että tajuaa, millä tyylillä kävelee. Ja kun sitä on totutellut jonkin aikaa, siitä tulee toinen luonto, ja alkaa vaistomaisesti kävellä KUIN IHMINEN, eikä KUIN ELÄIN.
Eli ei ole pakko kävellä kuin rosvo, mutta ei tarvitse myöskään kävellä, kuin savannin karkein kantapääapinanorsu. Voi valita sen ihmistyylisen, toiset huomioonottavan, SIVISTYNEEN kävelytyylin, joka SOPII KERROSTALOON.
Helvetillinen tilanne, suoraan sanoen juuri tänään taas paukutti niin hemmetisti, että kun muutenkin on just "niitä päiviä", niin kihahti vihaisuus niin kovasti, että en tiedä, miten päin olisin, ja tunnen oloni ahdistetuksi, epätoivoiseksi, avuttomaksi, väärin kohdelluksi, kotini hyökätyksi, kotirauhani tuhotuksi ja mielenrauhani totaalisesti hajotetuksi.
Ja minkä takia? Jotta savannihirviöiden ei tarvitse sopeutua kaupunkiasumiseen, kerrostaloasumisee, tai koskaan ajatella tai ottaa huomioon toisia ihmisiä.
Roskia heitellään parvekkeelta (tietenkin minun parvekkeelleni usein päätyen), kaikenmaailman mattoja ja rääsyjä ripustellaan parvekkeen kaiteen ulkopuolelle tuulettumaan (josta ne hajut ja näköhaitat koituvat tietenkin minun parvekkeelleni - kun miettii, mitä likaisia kantapäitä niillä matoilla on jyskyttänyt, ja siinä ne iljettävät rääsyt sitten tuulessa kelluvat suoraan silmieni edessä järjestyssääntöjä rikkoen, kyllä vihaisuus jatkuu aika kovana), roskasäiliöiden kannet jätetään auki, niin että linnut pääsevät riepottamaan roskat ympäri pihaa (tapahtunut jo monta kertaa)..
.. ja jos yksi roskasäiliö on täynnä, jatketaan sen käyttöä kuitenkin, sen sijaan, että avattaisiin viereinen säiliö. Usein on ollut tilanne, jossa roskasäiliö PURSUAA roskia, ja on siis ylitsevuotavan täynnä, eikä kantta saa laitettua kiinni, samalla kun viereinen säiliö on joko lähes tai täysin tyhjä!
Keräyspaperisäiliöön sullotaan jätesäkkejä ja älämölöä pidetään yömyöhään.
Isännöitsijätoimistot sun muut ovat sellaista korporaatiosakkia, etteivät ne edes ota kantaa siihen, mikä ON rikkomus, ja mikä EI ole rikkomus, vaan sanovat vain, että sen pitäisi HÄIRITÄ jotakuta, jotta se on rikkomus.
Sanomattakin on selvää, että tuossa suhtautumisessa on paljon vikaa, ja se on todella niin TULKINNAnvaraista, eikä siis etukäteen kerrottua - jos teet asian A, rikot sääntöä, ja saat varoituksen, kuten sen pitäisi olla.
Nämä suuren aavikkokansan jäsenet tietävät tasan tarkkaan, että heidän kävelynsä aiheuttaa helvetillistä meteliä, mutta heitä ei kiinnosta ottaa naapureita huomioon, kuin sen verran, että eivät saa häätöä (jos edes senkään vertaa). Tekis mieli tosiaan alkaa kyselemään muilta naapureilta, josko heille voisi järjestää toisen varoituksen (yksi helilä jo on, meno oli vielä raisumpaa silloin, mutta nyt se näyttää äityneen lähes yhtä pahaksi).
On siinä se hyvä puoli, että kun se pahenee tarpeeksi, ehkä joku muu järjestää heille häädön, ja saan vihdoinkin nauttia elämästä ilman korvatulppia.
On se nyt helvetti, että jo aamuyhdeksältä pitää laittaa tulpat korviin, eikä voi nauttia tulpattomasta rauhasta kuin pikkutunneilla, jos silloinkaan.
Kiitti helvetisti, multikulturistit ja muut hyysääjä-sossuakat! KIITTI HELVETISTI! - häipykää
Ottaa pattiin kirjoitti:

Kiitti helvetisti, multikulturistit ja muut hyysääjä-sossuakat! KIITTI HELVETISTI!Olen itsekin asunut somppuhirviöiden naapurina. Se oli totaalisen hirveää. En halua enää muistellakaan sitä.
Mutta tuo roskakatoksen ensimmäisen säiliön tunkeminen äärimmilleen täyteen on totta myös meidän taloyhtiössä. Ja jos sinne ei mahdu, niin roskakassi paiskataan lattialle jonnekin sinnepäin. Ja kas kummaa, kolmas ja neljäs säiliö ovat melkein tyhjiä.
Kaikki tällainen toiminta aiheuttaa lisäkustannuksia taloyhtiölle, ja sitä kautta vuokraan,mutta nämä paskaloiset maanvaivat tuskin piittaavat,miten korkean vuokransa itse maksava joutuu raatamaan ja kituuttamaan .
Inhoan ja vihaan heitä tasapuolisesti kaikkia. Yhtään normaalia en ole nähnyt. - Anonyymi
Ottaa pattiin kirjoitti:
Hyvä tietää, että alakerran töminä kuuluu myös ylös.
Rauhallisen ja maltillisen puhumisen tulos näille yläkerran sivistymättömille kulttuurin rikastuttajille (jep, täällä se norsu sattuu olemaan nimenomaan edellämainittuun ryhmään kuuluva -määrittelemättömän kokoinen, vähintään kolmen miehen ja noin kahden naisen ryhmä-, eli vaihtokaupasta ei hyötyisi kukaan) tuotti tuloksena seuravaa:
- kunnianloukkauksia päin naamaa
- solvauksia päin naamaa
- kiroilua ja uhkaavaa käytöstä
- käskyjä päin naamaa
- oven paiskaaminen HITON LUJAA klo 03 aamyöllä kesken lauseeni
Lisäksi he kysyivät, että pitääkö heidän muka kävellä "kuin rosvot", ja näytti liioiteltua hiipimistä, jolloin facepalmasin ja huokasin syvään - en oikein ajatellut käydä keskustelua noin lapsellisella tasolla.
Ainoa, mitä pyysin, että he kävelisivät muuten niinkuin ennenkin, mutta varmistaisivat, että päkiä osuu maahan ensin, tai kantapää osuu vasta viimeisenä - siinä ei kovin monen asteen kulmaero ole edelliseen kävelyyn. Ihan siksi, että vaikka kantapääkävelyssä PYSTYY kävelemään suhteellisen hiljaa, on se niin työlästä, ettei se pidemmän päälle johdonmukaisesti onnistu.
Tarkoitan, että kun kantapääkävelyllä kävelee hiljaa, sitä joutuu erikseen yrittämään ja miettimään, ja se unohtuu helposti, ja sitten se paukutus alkaa taas. Mutta päkiäkävelyssä ei tarvitse miettiä kävelyn "volumea", vaan riittää, että tajuaa, millä tyylillä kävelee. Ja kun sitä on totutellut jonkin aikaa, siitä tulee toinen luonto, ja alkaa vaistomaisesti kävellä KUIN IHMINEN, eikä KUIN ELÄIN.
Eli ei ole pakko kävellä kuin rosvo, mutta ei tarvitse myöskään kävellä, kuin savannin karkein kantapääapinanorsu. Voi valita sen ihmistyylisen, toiset huomioonottavan, SIVISTYNEEN kävelytyylin, joka SOPII KERROSTALOON.
Helvetillinen tilanne, suoraan sanoen juuri tänään taas paukutti niin hemmetisti, että kun muutenkin on just "niitä päiviä", niin kihahti vihaisuus niin kovasti, että en tiedä, miten päin olisin, ja tunnen oloni ahdistetuksi, epätoivoiseksi, avuttomaksi, väärin kohdelluksi, kotini hyökätyksi, kotirauhani tuhotuksi ja mielenrauhani totaalisesti hajotetuksi.
Ja minkä takia? Jotta savannihirviöiden ei tarvitse sopeutua kaupunkiasumiseen, kerrostaloasumisee, tai koskaan ajatella tai ottaa huomioon toisia ihmisiä.
Roskia heitellään parvekkeelta (tietenkin minun parvekkeelleni usein päätyen), kaikenmaailman mattoja ja rääsyjä ripustellaan parvekkeen kaiteen ulkopuolelle tuulettumaan (josta ne hajut ja näköhaitat koituvat tietenkin minun parvekkeelleni - kun miettii, mitä likaisia kantapäitä niillä matoilla on jyskyttänyt, ja siinä ne iljettävät rääsyt sitten tuulessa kelluvat suoraan silmieni edessä järjestyssääntöjä rikkoen, kyllä vihaisuus jatkuu aika kovana), roskasäiliöiden kannet jätetään auki, niin että linnut pääsevät riepottamaan roskat ympäri pihaa (tapahtunut jo monta kertaa)..
.. ja jos yksi roskasäiliö on täynnä, jatketaan sen käyttöä kuitenkin, sen sijaan, että avattaisiin viereinen säiliö. Usein on ollut tilanne, jossa roskasäiliö PURSUAA roskia, ja on siis ylitsevuotavan täynnä, eikä kantta saa laitettua kiinni, samalla kun viereinen säiliö on joko lähes tai täysin tyhjä!
Keräyspaperisäiliöön sullotaan jätesäkkejä ja älämölöä pidetään yömyöhään.
Isännöitsijätoimistot sun muut ovat sellaista korporaatiosakkia, etteivät ne edes ota kantaa siihen, mikä ON rikkomus, ja mikä EI ole rikkomus, vaan sanovat vain, että sen pitäisi HÄIRITÄ jotakuta, jotta se on rikkomus.
Sanomattakin on selvää, että tuossa suhtautumisessa on paljon vikaa, ja se on todella niin TULKINNAnvaraista, eikä siis etukäteen kerrottua - jos teet asian A, rikot sääntöä, ja saat varoituksen, kuten sen pitäisi olla.
Nämä suuren aavikkokansan jäsenet tietävät tasan tarkkaan, että heidän kävelynsä aiheuttaa helvetillistä meteliä, mutta heitä ei kiinnosta ottaa naapureita huomioon, kuin sen verran, että eivät saa häätöä (jos edes senkään vertaa). Tekis mieli tosiaan alkaa kyselemään muilta naapureilta, josko heille voisi järjestää toisen varoituksen (yksi helilä jo on, meno oli vielä raisumpaa silloin, mutta nyt se näyttää äityneen lähes yhtä pahaksi).
On siinä se hyvä puoli, että kun se pahenee tarpeeksi, ehkä joku muu järjestää heille häädön, ja saan vihdoinkin nauttia elämästä ilman korvatulppia.
On se nyt helvetti, että jo aamuyhdeksältä pitää laittaa tulpat korviin, eikä voi nauttia tulpattomasta rauhasta kuin pikkutunneilla, jos silloinkaan.
Kiitti helvetisti, multikulturistit ja muut hyysääjä-sossuakat! KIITTI HELVETISTI!Varovasti tämän asian kanssa! Tulee muistaa että kaikenlainen meteli, häiriö ym, on yleisen mielipiteen mukaan juuri sitä hyvinvointia sekä esim. yleistä työllisyyttä parantava asia. Eli kaikki alkit, narkit ja muut siis todellakin pitää jakaa tasapuolisesti eri asuinalueille, myös niille hienommille ja ns paremmille asuinalueille. Niin että jokaiseen rappuun ja taloyhtiöön vähintään 3häiriköitsijää. Isännöitsijät voi tuttuun tapaan vältellä tulevia valituksia vaikka useampi naapuri hieroisi todistusaineistolla about kirjaimellisesti naamaa. Mikäli edellämainittu ei käy, olet selvästi suvaitsematon- ja joku voisi jonkin muunkin kortin nostaa ilmoille
- pitkät piuhat?
Vähän myöhäistä ajatella enää tässä vaiheessa, kun olet itse häiriköinyt koko taloa.
- sitä.se.on
Turha niitä yläkerran naapureita on aina syyttää. Syynä on halvalla tehty talo. Ohut kovasta betonista tehty ontelolaatta vain välipohjana ja sen päälle suoraan liimattu muovimatto tai vielä pahempaa, asennettu kopiseva, tömisevä laminaatti ilman mitään askeläänivaimennusta. Rumpusoitin on nyt valmis. Jos talo on rakennettu vuoden 2000 jälkeen, niin voi pyytää isännöitsijää tarkastamaan, että talo on tehty nykyisten askeläänivaimennusvaatimusten mukaisesti. Tarvittaessa voi vaatia jopa äänimittauksia.
- fdhfghfjh
Joo ihan varmasti tulevatkin mittaamaan vuokra-asuntoihin mitään.
Eiköhän tärkeintä heille ole kuukausittain kilahtava raha.
Kyllä se on kävelijässä se vika. Vaikka olisi miten huonot eristeet niin voi opetella kävelemään hiljempaa. Tällainen kunnioitus on ihan normaalia sivistyneelle ihmisille. Miten sitä ei voi olla kaikilla? :(
- miksielät
Hyvä kun tämä ketju on nostettu. Tömistelyssä ei läheskään aina ole kyse painosta, vaan että tömistelijällä on huono luonne.
- Nyt.ylös.kun.minäkin
On huomattu, naapuria ärsyttää jos nukun kello 8.00 jälkeen.
- Ainkrssostalosasunu
Itselläni on onneksi suht huono kuulo nykyään. Toki isäntä jaksaa välillä kuullostella naapurimölyjä...
Mutta aikanaan ketutti suunnattomasti naapurimölyt kunnes vaan päätin että antaa olla.
Ja kas kummaa,kun tein kys päätöksen niin unet alkoi maittamaan.
Ihan sama mitä muut puuhaa,mä nukun ja olen kuin aina.
Eli meluun reagointi on psyykkisesti itse opittu ominaisuus ja siitä voi myös oppia pois oman mielenrauhan parantamiseksi.
Relatkaa ja oppikaa mikä on oikea häiriö (äänekäs musiikki väärään aikaan,juhliminen tms)
Tai kävely asunnossa.Ei hemmetissä nyt kävelystä voi naapuria syyttää!
Kun päätät olla välittämättä niin tod näköisesti alat nukkua paremmin ja voit paremmin.
Jos ei onnistu niin et ole sopiva kerrostaloasuntoon ja voit hyvillä mielin muuttaa takaisin korpeen.- korvestapitkätyömatka
Kanta-astuminen on heikkolahjaisten vika, tahallista pahantekoa.
Taasko niin, että niitä jotka ottavat muut huomioon, kehoitetaan muuttamaan korpeen? Että öykkärit saa tömistellä, kytätä ja tupakoida. Ne jotka eivät edes lähde kämpistään mihinkään.
Ja toiset tarvii lepoa työn yms takia.
Kuulovammoja on myös erilaisia, jos ei kuule jotain taajuuksia, voi toisentyyppiset äänet kuulua kahta kauheammin. - korvestapitkätyömatka
korvestapitkätyömatka kirjoitti:
Kanta-astuminen on heikkolahjaisten vika, tahallista pahantekoa.
Taasko niin, että niitä jotka ottavat muut huomioon, kehoitetaan muuttamaan korpeen? Että öykkärit saa tömistellä, kytätä ja tupakoida. Ne jotka eivät edes lähde kämpistään mihinkään.
Ja toiset tarvii lepoa työn yms takia.
Kuulovammoja on myös erilaisia, jos ei kuule jotain taajuuksia, voi toisentyyppiset äänet kuulua kahta kauheammin.Lepoa voi tarvita myöskin sairauden takia, vaikka ei työssä kävisi.
- Anonyymi
Hienoa! Sinähän maksat muuton korpeen ja sieltä omakotitalon!!! Maltan tuskin odottaa....
- Fuckoffhomot
Minulla on seinän takana eräs lätty asuu ja alakerroksessa toinen homo asuu. Kumpikin ajattelee, että saa metelöidä ja tömistellä.
Ehdotan rikkoa niille jalat.- Anonyymi
Vai rikkoa niiden jalat?
Opettele vitun tukirunkkari edes kirjoittamaan oikein
- Anonyymi
Vihaan mongoloideja ketkä eivät älyä kuinka vitun lujaa se niiden kantapäillänsä tömistely on. Plus 70-luvun neukkukuutio, ihana äänieristys - not
- Anonyymi
Ehdotan väkivaltaa ja takatuuppariseksiä sekä muuttoa maalle.
- Anonyymi
Voisit hakea jo apua tuohon takapuoli fantasiaan, kauhea pakkomielle joka keskustelussa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Voisit hakea jo apua tuohon takapuoli fantasiaan, kauhea pakkomielle joka keskustelussa...
Eihän näille valittajille voi muuta ehdottaa kun on pipo niin kierällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän näille valittajille voi muuta ehdottaa kun on pipo niin kierällä.
Oot mielisairas ton fantasias kanssa, sun on pakko olla joku teini jonne, aikuiset ei ehdota mitään noin sairasta edes leikillään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oot mielisairas ton fantasias kanssa, sun on pakko olla joku teini jonne, aikuiset ei ehdota mitään noin sairasta edes leikillään.
Olet hieman rajoittunut jos "kakkosseksi" on mielestäsi sairasta, se on aivan normaalia ja tavallista sekä yleistä.
Jaa mutta, sinähän olet juurikin näitä "kireäpipoisia" yksilöitä jotka aina valittavat kaikesta eivätkä itse tee mitään parantaakseen tilannettaan, aloittajakin voisi muuttaa maalle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet hieman rajoittunut jos "kakkosseksi" on mielestäsi sairasta, se on aivan normaalia ja tavallista sekä yleistä.
Jaa mutta, sinähän olet juurikin näitä "kireäpipoisia" yksilöitä jotka aina valittavat kaikesta eivätkä itse tee mitään parantaakseen tilannettaan, aloittajakin voisi muuttaa maalle.Ei ole kakkosseksi normaalia, vain homot sitä harrastaa.
Oot oikeasti sairas, terve ihminen harrastaa normaalia yhdyntää, mutta siitä sinä homo peräkammarin poika et tiedä mitään, kukaan sua ei edes katso kun oot niin säälittävä näiden "kakkosta ja väkivaltaa siihen" provojes kanssa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kakkosseksi normaalia, vain homot sitä harrastaa.
Oot oikeasti sairas, terve ihminen harrastaa normaalia yhdyntää, mutta siitä sinä homo peräkammarin poika et tiedä mitään, kukaan sua ei edes katso kun oot niin säälittävä näiden "kakkosta ja väkivaltaa siihen" provojes kanssa.Lol myötistä buumerille
- Anonyymi
Vuokra ym. soppareissa pitäisi olla ehto "ei kantapää astuntaa", ja lisäksi "ei tupakointia 20 m lähempänä tuloilmaventtiileitä".
- Anonyymi
Olen samaa mieltä monien edellisten kanssa siinä, että ei tuo kantapääjyskytys johdu pelkästään painosta vaan lähinnä vittumaisesta ja itsekkäästä luonteesta. Tokihan se vielä pahentaa tilannetta jos se jyskyttäjä on vielä joku sotanorsu mutta todellinen ongelma on pään sisällä. Piittamattomuus, välinpitämättömyys, kateus, katkeruus, lapsellisuus, etc, onhan noita syitä.
- Anonyymi
Täällä vähän sama,välillä yläkerran kuumeisia tömistelyitä,huonekalujen siirtymistä ihan kuin joku kävelisi päin, normaalia kävelyä toi ei ole n 4-5 kertaa päivä.
- Anonyymi
Miten kostaa mahdollisimman äänekkäästi näille yläkerran norsuille että varmasti tulee selväksi ettå loppuu se jatkuva jyskyttäminen ja töminä!
- Anonyymi
Valituksella ehkä
- Anonyymi
Minä joskus piruuttani kokeilin hakata siis ihan nyrkillä kattoa. (asun puukerrostalossa ja katto on puuta) yllättävän kova ääni siitä kuului, en olisi ikinä uskonut! Tosin yläkerran losoperselehmä on niin saatanan imbesilli ettei se sitä varmasti edes tajunnut. Hyvä jos kuuli oman vitullisen jynkytyksensä alta. Juurikin sen vajaaälyisyyden takia luulen että olisi täyttä ajanhukkaa käydä henkilökohtaisesti sanomassa sille. Se ämmä on TODELLA tyhmä!

Hukkaan menee sun naputtelut. Mulla on paksut matot lattialla jotenka äänen vaimennus on taattu rakas naapurini
- Anonyymi
Meidän talossa taas saa kärsiä ala kerran asukkaista koska tekevät talon ympäristöstä kaatopaikan,kaikki roskat vaan pihalle,ei osata viedä niitä roskiksren. Helvetti soikoon että osaa ottaa hermoon,kaikki paskojen löyhkät leviää ylä kerran asuntoihin,jos yrittää tuulettaa asuntojaan.
- Anonyymi
Kantapäillään astuva yläkerrassa, varmaan ei aivot toimi oikein
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3207600Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662176- 1761853
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä161382- 1121287
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie91251Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181701231RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j561181Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411081Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901019