Huomio

olen tehnyt havainnon lueskeltuani näitä ikävä ja sydänsuru- ym. palstoja että esiintyy ns. ivaamista, miksi näin?
Ihmisillä jotka tänne kirjoittelevat on kipeitä kokemuksia ja haluavat purkaa niitä ulos ja mahdollisesti saada vuorovaikutusta kohtalotovereiltaan.
Ennemmin täällä keskustelen kuin jonkun terapeutin luona tunnin mistä ei tule hullua hurskaammaksi.
11528
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

on valitettavasti menneet sellaisiksi. Enimmäkseen näillä sivuilla taitaa kirjoitella kaikenlaiset häiriköt ja ilkeilijät.

Äänestä
  • häiriköitä ja ilkeilijöitä ei tarvitse olla edes montaa, niin pilaantuu koko palsta. Joku saattaa myös häiriköidä vaan sen takia, ettei saa tunteilleen vastakaikua, tai jopa että ihastuksensa on ihastunut toiseen.

    Äänestä

  • Eräs murskasi haaveeni, ei liity rakkausasiaan.
    Olin pitkän aikaa hiljaa asiasta, mutta eilen tuli todella paha mieli asiasta, itkin ja olin huonovointinen. Oli pakko kirjoittaa tänne.

    Se kipu oli silloin pahimmillaan sellaista, etten meinannut pysyä pystyssä. Olin 3 kk kuumeessa.

    Ei se kovin kivaa ole, että sellaisessa tilanteessa tulee ivaviestejä ja ilkeilyä, jos itse on suunnilleen kuolemaisillaan tuskaan.

    Jos jotakuta häiritsee tuollainen pahan mielen purkaminen niin onko pakko lukea ja kommentoida, sitä en ymmärrä.

    Olen aina yksilöinyt tilanteeni siten ettei kukaan luule viestin olevan itselleen.

    Äänestä

  • kirjoittelen todellisia tuntojani toivoen löytäväni samalla "juttuseuraa" kipeistä asioista.

    Äänestä

  • kirjoitan. kirjoitti:

    Eräs murskasi haaveeni, ei liity rakkausasiaan.
    Olin pitkän aikaa hiljaa asiasta, mutta eilen tuli todella paha mieli asiasta, itkin ja olin huonovointinen. Oli pakko kirjoittaa tänne.

    Se kipu oli silloin pahimmillaan sellaista, etten meinannut pysyä pystyssä. Olin 3 kk kuumeessa.

    Ei se kovin kivaa ole, että sellaisessa tilanteessa tulee ivaviestejä ja ilkeilyä, jos itse on suunnilleen kuolemaisillaan tuskaan.

    Jos jotakuta häiritsee tuollainen pahan mielen purkaminen niin onko pakko lukea ja kommentoida, sitä en ymmärrä.

    Olen aina yksilöinyt tilanteeni siten ettei kukaan luule viestin olevan itselleen.

    olo täytyy saada purkaa ulos silloin kun on ajankohtaista.
    Pahoillani olen puolestasi sillä itsekin joskus joutunut ivailun kohteeksi tuollaisessa tilanteessa.
    Näkisin että näissä palstoissa on myös hyvääkin sillä on paljon yksinäisiä ihmisiä jotka eivät jostain syystä voi / halua hakeutua tuonne liveen
    ihmisten sekaan.
    Voi olla että ei ole edes mahdollisuutta kaikilla.

    Äänestä

  • se paha kirjoitti:

    Vaikka onkin ystäviä, tukea, vertaistukea niin kyllä se paha olo voi iskeä vaikka keskellä yötä ja jos alkaa itkettämään kovasti niin voi sitten vaikka kirjoitella tänne. On minulla ystäviä, joille saa soittaa vaikka keskellä yötä mutta en halua tehdä sitä. Tämä nyt kuitenkin oli vain unelmieni, haaveideni murskautumista, eli ei mitään rakkaustarinoita tai jotain kauheuksia. On ihmisiä, joilla on vielä kovempia juttuja.

    Minä yritän säästää ystäviäni etten puhuisi asiasta, kun ystävyyssuhteet eivät ole mitään terapiasuhteita. Olen tavannut saman henkilön kiusaamia ihmisiä ja asioista on puhuttu silloin. Henkinen väkivalta on kamala kokemus, on sellainen kelpaamaton ja arvoton olo. Ihmiset sanovat, että se tyyppi vihaa ja halveksii minua ja toivoo että kuolisin, ts. hänelle on samantekevää olenko elävä vai kuollut.
    Sellainen itkettää.

    Äänestä

  • voi tulla. kirjoitti:

    myös pitkän kiusaamisen jäljiltä ja epäilen pahasti että tämä kyseinen henkilö seurailee minua vieläkin täällä netissä.
    Täältä netistä se kiusaaminen sai alkunsakin.

    Äänestä

  • voi tulla. kirjoitti:

    Vaikka onkin ystäviä, tukea, vertaistukea niin kyllä se paha olo voi iskeä vaikka keskellä yötä ja jos alkaa itkettämään kovasti niin voi sitten vaikka kirjoitella tänne. On minulla ystäviä, joille saa soittaa vaikka keskellä yötä mutta en halua tehdä sitä. Tämä nyt kuitenkin oli vain unelmieni, haaveideni murskautumista, eli ei mitään rakkaustarinoita tai jotain kauheuksia. On ihmisiä, joilla on vielä kovempia juttuja.

    Minä yritän säästää ystäviäni etten puhuisi asiasta, kun ystävyyssuhteet eivät ole mitään terapiasuhteita. Olen tavannut saman henkilön kiusaamia ihmisiä ja asioista on puhuttu silloin. Henkinen väkivalta on kamala kokemus, on sellainen kelpaamaton ja arvoton olo. Ihmiset sanovat, että se tyyppi vihaa ja halveksii minua ja toivoo että kuolisin, ts. hänelle on samantekevää olenko elävä vai kuollut.
    Sellainen itkettää.

    vielä että kiusaaminen tapahtui työpaikalla muutama vuosi sitten.

    Äänestä

  • niitä... kirjoitti:

    häiriköitä ja ilkeilijöitä ei tarvitse olla edes montaa, niin pilaantuu koko palsta. Joku saattaa myös häiriköidä vaan sen takia, ettei saa tunteilleen vastakaikua, tai jopa että ihastuksensa on ihastunut toiseen.

    Mut silti tosi harmillista..

    Äänestä

  • täsmentää kirjoitti:

    vielä että kiusaaminen tapahtui työpaikalla muutama vuosi sitten.

    Eräs naisystäväni (olen itsekin nainen) oli työpaikkakiusattuna, vaihtoi työpaikkaa mutta oli niin huonovointinen edelleen tapahtuneista että kaatui pahasti pyörällä ja oli vuoden sairaslomalla.

    Hänellä on lapsia ja mies joutui myös käytännössä olemaan pois töistä, jotta lapset saatiin hoidettua kun nainen oli lähes liikuntakyvytön.

    Tällaista voi paha mieli aiheuttaa, tarina on hyvin surullinen, mutta nyt se naisystävä voi hyvin, mieskään ei hylännyt vaikka olikin ongelmia. Eli loppu hyvin.
    Nainen sai hyvän työpaikan eli oikeus voitti.

    Toivottavasti sinäkin toivut kiusaamisesta. Oletko vielä samassa paikassa ja onko se kiusaaja siellä vielä?

    Äänestä

  • tuollainen. kirjoitti:

    olen työttömänä tällä hetkellä.
    Kaiken kaikkiaan surullisten laulujen maa on tämä suomi tällä hetkellä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ikävästä kirjoitti:

olen tehnyt havainnon lueskeltuani näitä ikävä ja sydänsuru- ym. palstoja että esiintyy ns. ivaamista, miksi näin?
Ihmisillä jotka tänne kirjoittelevat on kipeitä kokemuksia ja haluavat purkaa niitä ulos ja mahdollisesti saada vuorovaikutusta kohtalotovereiltaan.
Ennemmin täällä keskustelen kuin jonkun terapeutin luona tunnin mistä ei tule hullua hurskaammaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu