Onko muilla odottajilla samaa ongelmaa kuin mulla, eli miehen olemassaolo vituttaa ja raivostuttaa!??! Tarvitsisin vertaistukea!
Raskauteni meni hyvin noin 6-7 kuukaudelle saakka, sitten minua rupesi ärsyttämään mieheni huonot piirteet kokoajan enemmän ja enemmän. Nämä "piirteet" eivät ole mitään tuulesta temmattuja ongelmia vaan oikeasti aika isoja ongelmia (liittyvät rahan käyttöön, talouden hoitoon ja yleiseen holtittomaan elämäntapaan). Ennen raskautta tiedostin kyllä nämä ongelmat, mutta lakaisin ne vaan maton alle ja ajattelin että ajan myötä helpottuvat..
Raskauden edetessä nämä ongelmat rupesivat vaivaamaan minua enemmän ja enemmän ja saatiin parisuhteeseen kunnon kriisi aikaiseksi. Pari kuukautta meni asioista takutessa kunnes mieheni myönsi että hänellä on ko. asioiden suhteen isoja ongelmia ja on oikeasti ruvennut kehittämään itseään ko. asioiden suhteen mm. terapiassa.
Parisuhteemme kriisi on siis helpottanut mutta mulla on tullut miestäni kohtaan valtava ärsytys ja vitutus. Mietin miten olen tuon matkaan lähtenyt, miten olen lapsen hänen kanssaan halunnut... En ymmärrä itseäni enkä miestäni ja tällä hetkellä tuntuu että eroamme ihan varmasti seuraavan vuoden aikana. Näen miehessäni pelkkiä vikoja mutta en viitsi valittaa kokoajan kaikesta varsinkin kun hän on ruvennut oikeasti työstämään ongelmakohtiaan.
Laskettuun aikaan viikko ja olen aivan sekaisin tästä vitutuksesta miestäni kohtaan, en suoraan sanottuna kestä edes nähdä häntä! Tunnen jopa syntymätöntä lasta kohtaan ärsytystä koska hänhän on osa miestäni.
Tämä kaikki on varmasti osa hormonimyrskyä, mutta kaipaan todella nyt vertaistukea!
Onko muilla samoja kokemuksia ja kertokaa MITEN OLETTE SELVINNEET NIISTÄ?
Olen todella ahdistunut siitä että olen ahdistunut miehestäni ja tästä lapsesta.
Auttakaa!
Raskauteni meni hyvin noin 6-7 kuukaudelle saakka, sitten minua rupesi ärsyttämään mieheni huonot piirteet kokoajan enemmän ja enemmän. Nämä "piirteet" eivät ole mitään tuulesta temmattuja ongelmia vaan oikeasti aika isoja ongelmia (liittyvät rahan käyttöön, talouden hoitoon ja yleiseen holtittomaan elämäntapaan). Ennen raskautta tiedostin kyllä nämä ongelmat, mutta lakaisin ne vaan maton alle ja ajattelin että ajan myötä helpottuvat..
Raskauden edetessä nämä ongelmat rupesivat vaivaamaan minua enemmän ja enemmän ja saatiin parisuhteeseen kunnon kriisi aikaiseksi. Pari kuukautta meni asioista takutessa kunnes mieheni myönsi että hänellä on ko. asioiden suhteen isoja ongelmia ja on oikeasti ruvennut kehittämään itseään ko. asioiden suhteen mm. terapiassa.
Parisuhteemme kriisi on siis helpottanut mutta mulla on tullut miestäni kohtaan valtava ärsytys ja vitutus. Mietin miten olen tuon matkaan lähtenyt, miten olen lapsen hänen kanssaan halunnut... En ymmärrä itseäni enkä miestäni ja tällä hetkellä tuntuu että eroamme ihan varmasti seuraavan vuoden aikana. Näen miehessäni pelkkiä vikoja mutta en viitsi valittaa kokoajan kaikesta varsinkin kun hän on ruvennut oikeasti työstämään ongelmakohtiaan.
Laskettuun aikaan viikko ja olen aivan sekaisin tästä vitutuksesta miestäni kohtaan, en suoraan sanottuna kestä edes nähdä häntä! Tunnen jopa syntymätöntä lasta kohtaan ärsytystä koska hänhän on osa miestäni.
Tämä kaikki on varmasti osa hormonimyrskyä, mutta kaipaan todella nyt vertaistukea!
Onko muilla samoja kokemuksia ja kertokaa MITEN OLETTE SELVINNEET NIISTÄ?
Olen todella ahdistunut siitä että olen ahdistunut miehestäni ja tästä lapsesta.
Auttakaa!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.