Kaikki alkoi siitä, kun päätimme kokeilla pelottavaksi kehuttua peliä, spiritismiä. Oli niin paljon asioita mitä halusimme tietää. Sen piti olla vain kokeilu, epäilimme, että lasi ei edes liikkuisi, mutta ensimmäisen kysymyksen jälkeen tiesimme olevamme väärässä
**
"Näyttäytykää meille" Pyysimme hengiltä. Lasi ei liikkunut. "Sanoinhan, ettei tämä toimi" mumisin itsekseni. Yhtäkkiä takanamme olevan kokovartalopeilin päältä putosi pyyhe ja se kaatui rämisten keskelle lattiaa. Me kiljuimme, mutta kuka sitä olisi kuullut? Mehän olimme kahdestaan mökillä aina seuraavaan iltaan asti.
Kynttilän liekki himmeni hieman.
"Lopetetaan tämä, Lissu! Lopetetaan!" Paras ystäväni huusi kauhuissaan.
"Emme voi. Tiedät säännöt." Sanoin. "'Et saa lopettaa, ennen kuin saat luvan', meidän on jatkettava loppuun asti." Kuulin ystäväni nyyhkäisyn ja hiljaiset sanat: "Hyvä on."
Oli seuraavan kysymyksen vuoro.
**
"Näyttäytykää meille" Pyysimme hengiltä. Lasi ei liikkunut. "Sanoinhan, ettei tämä toimi" mumisin itsekseni. Yhtäkkiä takanamme olevan kokovartalopeilin päältä putosi pyyhe ja se kaatui rämisten keskelle lattiaa. Me kiljuimme, mutta kuka sitä olisi kuullut? Mehän olimme kahdestaan mökillä aina seuraavaan iltaan asti.
Kynttilän liekki himmeni hieman.
"Lopetetaan tämä, Lissu! Lopetetaan!" Paras ystäväni huusi kauhuissaan.
"Emme voi. Tiedät säännöt." Sanoin. "'Et saa lopettaa, ennen kuin saat luvan', meidän on jatkettava loppuun asti." Kuulin ystäväni nyyhkäisyn ja hiljaiset sanat: "Hyvä on."
Oli seuraavan kysymyksen vuoro.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Halusin ensin kokeilla toimisiko tämä joten ajattelin kysyä jotakin aivan arkipäiväistä. "Pääsenkö matikan kokeesta läpi?" Tiesin kyllä, että pääsisin, mutta pitihän meidän kokeilla, toimiiko tämä yhtään. Aluksi oli aivan hiljaista. Minttu, paras ystäväni, pidätti hengitystään ja hänen kätensä tärisivät. Itsekin tunsin kylmän hien kämmenissäni. Odotus tuntui tunnilta. Yhtäkkiä lasi liikahti. Aloimme kiljua. "Lissu, älä viitti" Minttu sanoi pelästyneenä. Hän luuli, että minä olin liikuttanut lasia. Minäkin luulin, että hän oli liikuttanut sitä. Jos se ei ollut kumpikaan meistä, niin kuka sitten? "En se ollut mä" Katsoimme toisiamme kauhuissamme. "Jatketaanko?" Minttu nyökkäsi. Tuijotimme jälleen lasia ja se se jatkoi liikettään kohti ensimmäistä kirjainta. Odotimme silmät suurina ja pidätimme hengitystämme...
E... T.
Vain kaksi kirjainta. Nielaisin. Vetäisin kiiresti käteni pois ja lasi tipahti lattialle. Sirpaleet lentelivät ympäriinsä. "Äh, tämä on ihan tyhmää!" Minttu sanoi värisevällä äänellä. "Sano, että sä liikutit lasia, joohan Lissu!?" Mintun ääni oli jo hysteerinen.
Minua itseäni pelotti. Olin melko varma, että jos Minttu olisi liikuttanut lasia, hän olisi muodostanut kyllä-vastauksen. Kaikki tiesivät että olin luokan paras matematiikassa. Mutta minä itse tiesin, etten ollut voinut keskittyä tällä kertaa kokeeseen...
"Lissu?"
"Niin... mä tein sen, Minttu", valehtelin. "Olit oikeassa, tää on tyhmää. Mä halusin vain pelotella sua. Mennään alakertaan, pliis." Minttu näytti epäuskoiselta.
Katsoin Mintun pelosta vääristyneitä kasvoja ja aikaansaamiamme tuhoja. Peilin sirpaleet olivat kookkaita ja uskoin meidän pystyvän korjaamaan ne pois, mutta lasin sirpaleet olivat valuneet lattia lankkujen rakoihin ja ne olivat jumissa. "Lissu tule nyt ", Minttu aneli jo. Hänen äänensä värähteli korvissani itkunseassa ja yritin pitää järkeni aisoissa. "Eihän tätä sais jättää kesken ", muistutin katsellen silmäkulmasta lautaa. Minttu värähti ja astui lähemmäs askeleella. "Lissu, älä yritä ", hän käski ja tulil lähelleni tarraten minua kädestä. "Koitetaan vielä kerran !" kehotin tuijottaen Mintun lasittuneita silmiä. Hän nyökkäsi ja hävisi alakertaan. Pian kuulin rappusten natinan ja töminän uudelleen. Se kuitenkin loppui ennen aikojaan enkä kuullut enää minkäänlaista pihausta, vaikka höristin korvani äärimmilleen. "Minttu ", kuiskasin hiljaa. Hän aikoi selvästi pelästyttää minut. "Minttu ?" kysyin hieman epävarmemmin ja hiivin portaitten yläpäähän. Rappusissa ei ollut ketään. Alhaalla oli täysivalaistus. "Minttu !" huusin hieman hädissäni. "Niin ?" hän kysyi ilmaantuessaan rappusten alapäähän. "Eikö me ollakkaan ?" Minttu kysyi hämillään. Minttu ei siis ollut portaikossa. Pala kurkussani kasvoi, mutta pidin naamani peruslukemilla. "Ollaan, ollaan ", toppuuttelin ja siirryin hänen edeltään ja kävimme laudan ääreen. Lasi värähti laittaessamme sormet sen ylle. Minttukin tunsi sen sillä hän nosti katseensa salaman nopeasti minuun. "Kysy ", hän kuiskasi hiljaa ja jähmettyneenä tuijotimme toisiamme. Mietin mieleni puhki kysymystä, johon kumpikaan ei tietäisi vastausta, eikä vastausta voisi ennalta arvata. "Montako lasta saan ?" kysyin lopulta. Vastaus olisi voinut olla helppo ja arvattavissa, mutta annoin ohjakset kohtalolle. Mikään ei voisi olla mahdotonta. Tuijotin lasia. Sen pinta tuntui kylmältä ja se huokui jonkinlaista voimaa. Minttu pudisti silmät kiinni päätään ja itsekkin uskoin jo olemattomiin. Samassa silmät sulkiessani lasi alkoi liikkua nykien. Se liikkui ensin hitaasti. Ja odotin hengitystäni pidätellen sen pysähtymistä. Avasin silmäni sirilleen katsoen Minttua. Lasi pysähtyi ja Minttu muodosti huulillaan sanan: "Nyt ". Laskimme molemmat hitaasti katseemme lautaan. Lasin alla oli numero....
Lasin alla oli numero 2.Katsoin ihmeissäni Minttua ja hän katsoi pelokkaana takaisin.
"Pliis lopetetaan tämä ennen kun mitään vaarallista tapahtuu"Minttu sanoi.
"Emmehän me voi,tämä peli pitää pelata loppuun"vastasin rauhallisemmin miltä minusta tuntui.
"No pelataan tää hemmetin peli sitten loppuun,jos tästä ei muuten eroon pääse"Minttu mumisi.Katsoin kiitollisena Minttua.Yht äkkiä räjähti jossakin salama ja se valaisi koko mökin.
"Huh se iski lähelle"sanoin.
(jatkakaa)
Minttu vapisi.
-Tää on karmeeta, Lissu, hän valitti, ja näin rakkaan bestikseni silmissä pelon kyyneliä.
-Vielä yksi, kuiskasin henkeäni pidättäen, ja kysyin kimeällä äänellä:
-Milloin... milloin ystäväni saavat surmansa?
Lasi värisi, siis se, mitä siitä oli jäljellä, ja näkyviin tuli numero 2.
-2 mitä? Tiukkasin astetta rohkeampana.
Lasin jäänteet vapisivat.
H
-Tuntia? Minttu kiljaisi. -Lissu, mitä sinä...sinä...
Minttu vaipui nyyhkien kasaan.
-Spiritismiä tämä vain on, kaveriporukkamme jalat maassa-tyyppi Sanni lohdutti.
-Ai VAAN? Minttu kirkui. -Mä lähen tästä teiän haisevasta, p*skaisesta spiritismitalostanne NYT HETI!
-Minttu please... Minä voihkin, mutta Minttu ei kuunnellut. Hän juoksi portaita alas alakertaan.
-Jotain kaameaa sattuu taatusti, viimeisin, muttei vähäisin, ystävämme Hanna kuiskasi. Kuin varmemmaksi vakuudeksi portaista kuului THUMPS ja kirkaisu.
-MINTTU! Kaikki rääkäisivät yhtaikaa.
Minä, Sanni ja Hanna hiivimme portaat alas. Sydämeni jyskytti ja näin yhä päässäni kirjaimen H... Mutta kahta tuntia ei ollut vielä kulunut.
Minttu makasi portaiden alapäässä valkoisena kuin lakana.
-Minttu! Hanna huudahti ja kipitti bestikseni luo. Ensiapukurssin käynyt Sanni tutki Mintun.
-Pulssi ei toimi, hän sanoi hiljaa.
-Minttu on kuollut!!!! Kiljuin. -Minun takia! Minunkin täytyy kuolla!!! Vaivuin itkien Mintun ruumiin päälle.
-Lissu hei... älä nyt... Hanna lohdutti kömpelösti.
yllättäen minttu äännähti.
-minttu! sanoin toiveikkaasti.
-sattuu ihan perkeleesti... minttu mutisi.
-voi minttis, huokaisin hiljaa ja halasin bestistäni. -ambulanssi on tulossa...
-en... jaksa... enää kauaa... minttu läähätti. hänen äänensä oli muuttunut yllättäen käheäksi ja sairaalloiseksi, ja hänen suustaan purkautui valkeaa vaahtoa.
-minttu! me muut huusimme hätäisinä. -älä kuole! pliiiiiiis! yllättäen talo alkoi täristä ja vavista ja huojua. jylisevä ääni kaikui läpi rakennuksen:
-ystävänne ei palaa nää koskaan! hahaahhahahahahhhaa! veimme hänet liian aikaisin! muaaah! haaha! ja yllättäen jylinä ja jytinä lakkasi. ambulanssi tuli pihaan, mutta kukaan ei tullut sisälle.
-voi helvetin helvetti! huusin vimmoissani ja potkaisin minttua. kauhukseni hän ei liikahtanut, ei valittanut. hanna katsoi minttua, ja sitten minua.
-minttu on kuollut... hän sanoi surullisesti.
-eeeeeeiiiiiiiiiiiiii!!!!!!! kiljuin hysteerisesti ja hakkasin bestikseni elotonta ruumista. yllättäen jylinä alkoi taas. sama, karmiva ääni alkoi puhua:
-seuraava uhri on pitkä punatukkainen tyttö! muaaah! haaha! minä olin ainoa punatukkainen. olin myös pisin. tuijoimme kauhuissamme toisiamme. minä olin seuraava uhri!