Olen paljon miettinyt vl-perheitä ja heidän lapsiaan. En myöskään ymmärrä ehkäisykieltoa. Ennen vanhaan, kun kuolleisuus oli suurta ja ravinto niukkaa, ei ehkäisyä tarvittu. Koska ihmiset olivat usein aliravittuja, ei näinen hedelmöittynyt joka vuosi, ja silloin kun hedelmöityksen ihme tapahtui, puolet lapsukaisista kuitenkin kuoli ennen 18-vuoden ikää.
Ennen oli siis luonnollista olla käyttämättä ehkäisyä. Nykyään, kun ravinto on parempaa, vl-äiti tulee raskaaksi joka vuosi. Pahimmillaan tämä voisi tarkoittaa jopa 20 lasta. Koska sairaudet eivät enää ihmisiä vie niinkään, on lestadiolaisperheenlapsista keskimäärin 19-20 hengissä vielä 18-vuotiaanakin. Tämä on epäluonnollista. Koska maailma on kehittynyt, tulisi myös lestadiolaisten kehittyä. Hankkikaa 5-8 lasta, kuten ennen vanhaan ihmisillä oli.
Lisäksi olen ihmetellyt, miten selitätte lapsillenne köyhyytenne. Nyky-yhteiskunnassa lasten kaveripiiritkin muodostuvat siten, että lapsilla tulee olla hienoja vaatteita ja leluja. Ette te voi näitä lapsillenne ostaa. Lestadiolaislapsillahan ei aina edes ole omia kenkiä.
Eikä se maallinen mammonakaan. Lapsia voi rakastaa ja heistä voi huolehtia parhaan kykynsä mukaan köyhänäkin, mutta miten teillä riittää aika 15-20 lapsen hoitoon. Ei lapsille riitä, että vaippa on kuiva tai vatsa täysi, lapset tarvitsevat paljon vanhemman läsnäoloa kasvaakseen terveen itsetunnon omaaviksi ihmisiksi. Olen kuullut, ettei teillä tarvitse niin lapsia hoitaa, koska isommat hoitavat pienempiään. Näin lastensuojelulliselta kannalta muistuttaisin, ettei lasten tulee hoitaa lapsia. Lasten ei saa antaa astua vanhemman saappaisiin. Lapsella on oikeus olla lapsi ja viettää huoletonta lapsen elämää.

Vastaukset 11
Vanhimmat
Keskimäärin vl-perheet näyttävät oelvan hyvin toimeentulevia. Lapsilla merkkivaatteet, aikuisilla merkkiautot ja -harrastukset. Köyhyyttä suurempi ongelma on hillitön kuluttaminen ja mammonan palvonta.
Mistäs hyö saavat rahansa?
Ahkeruudella ja työnteolla.
Lapsilisillä sitä elellään. Ainakin meillä.
saadakseen merkkivaatteita ja näyttääkseen "muita paremmilta"..
Kun kaikenlainen ehostaminen on syntiä, pitää vaatteeilla koreilla. Mitähän siihen sanoisi LLL itse?
pääasiallisia tulonlähteitä. Kyllävarsin harva 12-15-lapsisen perheen vanhempi hankkii itse perheelleen elantoa. Kyllä me veronmaksajat senkin asian hoidamme heidän puolestaan..
Meidän naapurissa vl-perhe ja köyhiä ovat. Lapset eivät voi ulkoilla yhtä aikaa talvella, koska kaikilla ei ole omaa talvihaalaria tai toppapukua. Myös koulun liikuntapäivät tuottavat ongelmia, kun ei ole omia luistimia, jos kaikilla yhtäaikaa koulun luistelupäivä.
Ehkä sinä voisit ojentaa auttavan käden? Onko teillä ehkä käytettyjä luistimia? Tai voisit tarjoutua viemään lapsia ulkoilemaan ja samalla käydä ostamassa alesta pari haalaria ja kengät heille. Ideoita auttamiseen keksii helposti lisää!
monilla vl-lapsilla kesät talvet. Räkä valuu nenästä suuhun ja sitä ryystetään kovaäänisesti aikuisten mitään välittämättä! Tässäpä vl-todellisuus.
Älähän nyt väitä. Kyllä meillä ainakin kaikki lapset hyvin hoidetaan ja hoivaa saavat paljon. Eivätkä ne tavarat tee lapsista kuin kateellisia ja itsekkäitä
nuorempia sisaruksiaan. Mutta onneksi vl-lapsi on jo 8-vuotiaana niin toimelias, että osaa ohjata nuoremmat (6 kpl) sisaruksensa ulos palavasta talosta vanhempien ollessa kaupungilla!
Kuten Ylivieskassa jouluna...