Kaikki alkoi noin puoli vuotta sitten kun olin leffassa. Mainosten aikana yht äkkiä iski kova pelon tunne ilman mitään syytä. Tuntui siltä että olisi päästävä nopeasti pois teatterista. En kuitenkaan tehnyt tai sanonut mitään vaan odotin paikoillani. Pelkotila laantui muutamissa kymmenissä minnuteissa ja asia siitä sitten unohtuikin.
Sain tulevien viikojen aikana kuitenkin muutamia vastaavia kohtauksia. Asia ei mitenkään vaivannut mieltäni enkä sitä oikein jaksanut ajatella.
Kunnes, törmäsin netissä paniikkihäiriöstä kertovaan artikkeliin. Silloin kaikki yhdistyi ja aloin ajatella että minulla on paniikkihäiriö. Sain lisää (tai luulin saavani lisää) kohtauksia. Tätä kesti muutamia viikkoja. Sitten meni taas viikkoja etten huomannut mitään poikkeavaa ja aloin jo ajatella että kaikki oli vain murrosiän aiheuttamaa kuvittelua yms.
Mutta sitten matkustin perheeni kanssa erääseen suurkaupunkiin ja päähäni pälkähti naurettava, mutta jostain syystä ahdistava ajatus: Kaupunki on iso ja sieltä ei pääse pois ja siellä on ahdistavaa ja muuta sellaista. Ajatukset olivat naurettavia mutta hyvin ahdistavia ja en saanut niitä pois päästäni. Siitä muutamia kuukausia eteen päin ja olin kokoajan, päivittäin ahdistunut. Minulla oli erilaisia edelleen tyhmiä ajatuksia jotka ahdistivat minua. (esim. ajatus siitä miten eläminen on mahdollista ja miten minä olen juuri minä. Sitä ei oikein ihminen voi ymmärtää ja sitä ei kantsi turhaan ajatella:-) Mutta eniten minua ahdisti kuitenkin ajatus siitä mikä minua vaivaa. Olenko tulossa hulluksi? Voinko hallita itseäni? Entä jos tapan itseni? Nämö ajatukset ahdistivat minua. Välillä lueskelin netistä erilaisia mielenterveys ongelmia, ja aina luulin löytäneeni omani. Kuvittelin tai sain myös niihin sopivia oireita, mutta loppujen lopuksi aina hylkäsin sairauden. Sitten alkoi tulla epätodentuntuisia kohtauksia. Nykyään minua ei vaivaa niinkään mitkään yksittäiset ahdistavat ajatukset, vaan se että koen oloni usein ja jatkuvasti epätodelliseksi. Pelko siitä että tämä ei ole totta ja kaikki on vain unta tai jotain.
Misään vaiheessa en siis luule olevani toisessa todellisuudessa yms. ja tiedän tarkalleen ettei tuntemukset ole "totta" minusta vain tuntuu epätodelliselta.
En ole puhunut asiasta kenellekkään.
Eli kysymys kuuluu: Mikä mua vaivaa?
Sain tulevien viikojen aikana kuitenkin muutamia vastaavia kohtauksia. Asia ei mitenkään vaivannut mieltäni enkä sitä oikein jaksanut ajatella.
Kunnes, törmäsin netissä paniikkihäiriöstä kertovaan artikkeliin. Silloin kaikki yhdistyi ja aloin ajatella että minulla on paniikkihäiriö. Sain lisää (tai luulin saavani lisää) kohtauksia. Tätä kesti muutamia viikkoja. Sitten meni taas viikkoja etten huomannut mitään poikkeavaa ja aloin jo ajatella että kaikki oli vain murrosiän aiheuttamaa kuvittelua yms.
Mutta sitten matkustin perheeni kanssa erääseen suurkaupunkiin ja päähäni pälkähti naurettava, mutta jostain syystä ahdistava ajatus: Kaupunki on iso ja sieltä ei pääse pois ja siellä on ahdistavaa ja muuta sellaista. Ajatukset olivat naurettavia mutta hyvin ahdistavia ja en saanut niitä pois päästäni. Siitä muutamia kuukausia eteen päin ja olin kokoajan, päivittäin ahdistunut. Minulla oli erilaisia edelleen tyhmiä ajatuksia jotka ahdistivat minua. (esim. ajatus siitä miten eläminen on mahdollista ja miten minä olen juuri minä. Sitä ei oikein ihminen voi ymmärtää ja sitä ei kantsi turhaan ajatella:-) Mutta eniten minua ahdisti kuitenkin ajatus siitä mikä minua vaivaa. Olenko tulossa hulluksi? Voinko hallita itseäni? Entä jos tapan itseni? Nämö ajatukset ahdistivat minua. Välillä lueskelin netistä erilaisia mielenterveys ongelmia, ja aina luulin löytäneeni omani. Kuvittelin tai sain myös niihin sopivia oireita, mutta loppujen lopuksi aina hylkäsin sairauden. Sitten alkoi tulla epätodentuntuisia kohtauksia. Nykyään minua ei vaivaa niinkään mitkään yksittäiset ahdistavat ajatukset, vaan se että koen oloni usein ja jatkuvasti epätodelliseksi. Pelko siitä että tämä ei ole totta ja kaikki on vain unta tai jotain.
Misään vaiheessa en siis luule olevani toisessa todellisuudessa yms. ja tiedän tarkalleen ettei tuntemukset ole "totta" minusta vain tuntuu epätodelliselta.
En ole puhunut asiasta kenellekkään.
Eli kysymys kuuluu: Mikä mua vaivaa?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sairastat paniikkihäiriöö. Hakeudu lääkäriin niin saat apua. Älä jää miettimään asiaa yksin. Hae apua niin pääset nauttimaan nuoruudestasi. Et todellakaan ole tulossa hulluksi, vaan ajatuksesi ja pelkosi vallitsevat elämääsi ja sen vuoksi tunnet epätodelliseksi olosi. Paranet ,usko pois!
Minulla oli nuorena pelkotiloja ja paniikkihäiriö, ne kuuluvat monen nuoren elämään, et todellakaan ole yksin asian kanssa. Etkä taatusti ole tulossa hulluksi! Moni kokee samaa aikuistumisen kynnyksellä.
Mene rohkeasti juttelemaan kouluterveydenhoitajan tai lääkärin kanssa, apua ja neuvoja kyllä löytyy. Yksin ei kannata asiaa murehtia, psyyken ongelmissa ei ole mitään hävettävää.
Itsekin pääsin asiasta eroon vaikka pahimmillaan olin lähes erakko ja vain siksi etten heti mennyt lääkärin juttusille. Mitä varhaisemmassa vaiheessa saat apua sitä parempi.
No nyt kuulostaa jo paremmalta! Kiitokset vastauksista.
Mieleeni tuli vielä se mitä en muistanut tuossa aikaisemmin mainita, nimittäin minä tunnun tarkkailevan kokoajan itseäni. Välillä ajattelen että jos päätä särkee, voiko eräs aimemmin sairastamani sairaus olla uusitunut jne. Tieden toki että ajatukseni ovat yli pelokkaita ja niissä ei ole mitään järkeä, mutta silti niitä vain tulee. Välillä kun ajattelen jotai, niin sitten ajattelen että miksi minä ajattelin äsken juuri noin. Ja niin edespäin.
Tuo oire kuuluu nimenomaan paniikkihäiriöön, siis yletön itsensä tarkkaileminen ja tuntemuksistaan ahdistuminen.