Jaa, sanooko topakasti ei, ja jättää kadulle, vai aukaiseeko oven, ja oma rauha tiessään?
Että sellainen tapaus.
Että sellainen tapaus.
Aikuisen lapsen
"takaisin kotiin"...
9631
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Jos tulee takaisin loisimaan, niin ehdottomasti EI!. Jos aikuisella lapsella on kiireellinen ja väliaikainen tarve tulla takaisin kotiin ja samalla hän järjestelee asiansa heti kuntoon, niin ok. Voihan olla, että aikuisena voi pudota niin tyhjän päälle, ettei muuta paikkaa ole, mutta.... Jos tulee loisimaan ja on alkoholiongelmia tai muita päihderiippuvuusjuttuja, niin paras on osoittaa asiallisesti näistä asioita hoitaviin paikkoihin. - Yleensä aikuinen lapsi ei enää edes mielellään muuta takaisin lapsuudenkotiinsa, vaan järjestää parhaansa mukaan asiansa kiperissäkin tilanteissa. - Mutta kauheata on kuulla sellaistakin, että vanha äiti ottaa takaisin alkoholistipoikansa/tyttärensä, eikä pojalla/tytöllä ole aikomustakaan muuttaa elämäänsä poltettuaan jo kaikki aikaisemmat sillat takanaan. Siinä sitten äitiparka kärsii ja passaa lastaan ja kuluttaa omankin eläkkeensä lapsensa elatukseen.
Tullu ero, lopputili, ja asunu kavereitten luona.
Mulla pieni eläke, ei varaa elättää ketään, tietää sen.
Huhhu, valvonu öitä oon.
Voithan sanoa että hän voi tulla pariks kuukaudeks, ja sinä aikana hän tietenkin hakee toimeentulotukea josta antaa sopivan osan sinulle teidän yhteisiin ruokamenoihin ja muutenkin auttaa sinua kodinhoidossa.
Samalla hän hakee töitä, vähäisempienkin tilapäistöiden pitäis nyt kelvata; ja pistää kaupunginasunto- tai muun asuntohakemuksen vireille.
Kyllä tällä hetkellä asuntoja löytyy, samaten duunia.
Tehkää asiasta vaikka ihan kirjallinen sopimus niin sinulla on hyvä mieli ja hänellä katto pään päällä kunnes vaikee tilanne on menny ohi. Eikä jää sitte sellasta tunnetta että vanhempi ei auttanu ku oli tosi vaikeeta.
Nykyinen lama on koetellut kovasti yli 40-v lastamme.
Autammeko, ottaen suuren kiinityslainan ja mahdollisesti menetämme "tuskalla ja vaivalla" hankkimamme oman kodin.
Mikä onkaan suurempi, kuin vanhempien rakkaus omiin lapsiinsa, vaikka joskus joku onkin jutellut näiden nuorten suuresta rakkaudesta.
Moni iäkäs vanhus maksaa lapsilleen takaamia suuria lainojen takauksia ja on elämänsä loppuun velkavankeudessa. Tai sitten itse säästetty omaisuus mennyt taivaan tuuliin takauksissa ja kituutetaan vuokralla ja pienellä eläkkeellä velkojen korkoja maksellen, eikä loppua näy....
Mun onni, et oon viel ite velkaa asunnosta, ja osakekirjat pankil.
En usko kyl, et antasin sitä pantiks muutenkaa.
Nää on vaikeit juttui.
lähtekö takaamaan lapsesi ylisuuria lainoja. Pankissa osaavat päättää, mikä on realistista ja joskus tarjoavat vähän enemmänkin.
Miten se ketään auttaa, jos tekin jäätte ilman kotia? Joskus rakastaminen merkitsee myös sitä, että osaa sanoa oikeassa paikassa EI.
jaloilleen. Paljon riippu lapsesta ja hänen motiiveistaan. Jos on roikkujatyyppi, eroon ei pääse.
Normaalisti eivät maksustakaan takaisin tulisi. Asiaa vaikeuttaa työn puute.
Reippaasti vaan työn hakuun. Kaupungilta saa kyllä työtönkin asunnon nykyään. Siihen saa tukea, jotta vuokran saa maksuun.
Lainaa ei missään nimessä kannata mennä takaamaan. Kaupungin asuntojonoon vaan. Mistä tietää, jos pyrkiikin ottamaan etukäteen perintöä?
Vaikea kysymys. Tilapäisapu voi olla paikallaan, että pääsee taas omille jaloille. Vaarana on, että tilanteesta tulee pysyvä.
Itse olen jo menettänyt asuntoni takausten vuoksi, josta toinen oli lapseni.
Vanhinta lastani olen tukenut vuosikymmeniä, ostanut ruokaa, vaatteita, huonekaluja ja maksanut takuuvuokria yms. Jälkeenpäin olen ajatellut, että näin olen mahdollistanut hänen pitkän uran päihteiden väärinkäyttäjänä. Nyt hän on, Luojalle kiitos, ollut raittiina kaksi vuotta.
Lapsuuden kotia minne lapset jo nelikymppiset tulisivat asumaan ei ole. Muutin pieneen yksiöön
mieheni kuoltua, juuri siitä syystä, että tänne ei voi tunkea asumaan, ei mahdu. Enää en maksa lasteni velkoja, ei ole rahaa. Joskus on jokaisen aika ottaa vastuu omasta elämästä. Omaa elämää tarkastellen, olisi pitänyt sanoa, nyt riittää, jo viisitoista vuotta sitten. Jaksamista sinulle!