Kesä-iltana MATIKAN opettajaa.. >:)

titta

Tää on mun eka kirjotus et älkää arvostelko liian tiukalla kädellä.
-----------------------
Oli kesä. Sen tunsi sielussa ja sydämessä asti.
Olin kaveriporukalla meidän saaristomökillämme viettämässä iltaa. Ilta oli mahtava ja luonto näytti kauneimman puolensa. Koko illan juttelimme uudesta koulun matikan opettajasta joka oli tumma kiharapäinen, seksikäs 22-vuotias Vesa. Ilta eteni ja kaverini sammuivat sinne tänne sillä olimme nauttineet pimeää kossua ja olutta saunajuomina. Minua ei väsyttänyt lainkaan ja ajattelin lähteä soutelemaan yksikseni vaikka olinkin kännissä kuin käki.
Hilasin soutveneeni rantapusikosta ja vedin sen vesille. Astuin veneeseen ja tartuin airoihin lähtien soutamaan rantaviivaa pitkin naapurimökkejä lähestyen. Olin juuri kolmen mökin päässä omastamme kun yhtäkkiä katsahdin kohdalla olevan mökin laiturille. Olin melkein saada sydänkohtauksen nähdessäni mitä laiturilla oli. SIELLÄ MATIKAN OPETTAJAMME Vesa istui aurinkotuolissa koko komeudessaan aivan ilkosen alasti! Hän oli selvästi jäähyllä saunassa sillä ilta alkoi jo viiletä auringon laskiessa luotojen taa.
Sitten minuun meni kuin jokin hulluus. Soudin aivan likelle laituria ja katsoin vetoavasti Vesaan! Halusin häntä! kiihotuin hänet nähdessäni!
-No mutta Titta? Vesa kysyi ihmetellen,- tule ihmeessä laiturille ja sido veneesi, hän jatkoi laittaen pyyhkeen ympärilleen
Oi ei älä laita sitä pyyhettä eteen, ajattelin.
Kuitenkin hyppäsin kevyesti laiturille bikinisilläni ja sidoin veneen tottuneesti laituriin. Katsoimme toisiamme. Vesa tuijotti vartaloani ja kauniita vaaleita hiuksia jotka kihartuivat sirosti olkapäille. Ja MINÄ tuijotin Vesan pyyhettä jossa haaravälin kohdalla alkoi mytty nousta lupaavasti.
Siinä jutellessamme Vesa pyysi minua mökkiin juomaan parit oluet. Aloin olla todella todella kännissä ja nojasin päätäni Vesan olkapäähän nauraessamme tyhjälle. Vesa oli ollut hieman ujolla päällä illan aikana, mutta en yllättynyt kun hän otti minut hellästi syliin ja sanoi seksikääksi ja kuumaksi muijaksi.
Huomasin hänellä alkaen seistä armottomasti eikä hän yrittänyt ollenkaan peitellä sitä. Yhtäkkiä aloimme suudella himokkaasti Vesan aloitteesta. Aloimme tehdä himokkaita kielareita ja ujutin kieleni Vesan kurkkuun. Pian hänen pyyhkeensä ja minun bikinini lensivät nurkkaan ja Vesa alkoi runkata itseään minun samalla hivellessäni rintojani ja työntäen sormiani lotisevaan pilluuni kovaan ääneen voihkien.
Vesa kysyi himon täyttämällä äänellä
-saanko nussia sinua oikein kunnolla?
Huusin:
-saat, nussi niin että minulta menee taju!
Hän tuli luokseni otti syliin ja alkoi nuolla paisuvia nännejäni ja hivellen klitoristani.
Otin hänen suunnattoman suuren kovan kyrvän käteeni ja aloin runkata sitä kovaan tahtiin. Huohotimme molemmat. Silloin huusin:
-OI VESA NUSSI MUA!
Ja vesa sanoi tottuneesti:
-nojaa pöytään!
Hän tuli taakseni ja upotti kyrpänsä takaapäin litisevään sisääni.
Se tuntui ihanalta että huusin, kivusta ehkä.
-OOh ooh olet Titta ihanan tiukka! Olet ihana! Vesa huusi ja runkkasi minua yhä kovemmin ja kovemmin. Minua alkoi huimata ja tunsin kuinka orgasmi pyrki väkisin ilmoille. Huusin.
Silloin vesa lopetti ja kysyi:
-Saanko pilluun?
Vastasin myöntävästi ja istuin hänen syliinsä ja hän alkoi nussia minua sykkivään pilluuni minun nuollessani hänen huuliaan himokkaasti.
Me joimme toisiamme.
Pian kun olin saanut täydellisen ihanan orgasmin Vesa pyysi minua ottamaan häneltä suihin.
Kyykistyin hänen eteensä ja otin suonikkaan molon suuhuni ja aloin suoraa päätä työntämään sitä edes-takaisin suussani. Hän laukesi aivan pian suuhuni ja irroittauduimme melkein väkisin.
Istuimme kauan hiljaa mitään sanomatta sohvalla. Sitten nuolimme toisemme puhtaiksi ja aloimme pukeutua. Puin mietteissäni bikinit ylleni ja menin laiturille. Vesa tuli perässä yllään rennot kesävaatteet ja teimme pari himokasta kielaria. Sitten astuin veneeseeni ja lähdin soutamaan kohti omaa mökkiämme aamun jo sarastaessa ja sumun laskeutuessa. Arvelin kellon olevan noin kolmen maissa.
Kun seuraavana päivänä lähdimme veneellä kohti manteretta istuin koko ajan omissa oloissani ja olin hiljaa. Kaverini olivat ihmeissään sillä olin yleensä aikamoinen tänttähääri siksi minulla oli vaikea keskittyä yleensäkkään luennoilla ja lensin usein luokasta pihalle.

Parin viikon päästä koulu taas alkoi ja odotin innoissani vesan näkemistä. Ja odotukseni palkittiin, Vesa vilkuili koko koulun loppuajan minua himokkaasti.

7

5364

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ???

      Toi oli ihan hyvä, mut parempiaki on¨.

    • irmeli

      ohhoh mikä kertomus....oi jos tosta vois tehä elokuvan ni vaikka mä voisin olla mukana....



      ei vaan se oli vitsillä..... xD

    • Ihminen

      Toi oli muuten ihan hyvä, mutta dialogi jäi aika köyhäksi, lisäksi kaikki tapahtui melkoisen nopeesti, mutta ei huono eka stoori, tuskin itse osaisin kirjoittaa parempaa...

      • titta

        kiitos kommentista..ja en mä ole muutenkaan kovin hääppönen seksinovelleiden kirjottaja..hahhahahahhaaa


      • !!!
        titta kirjoitti:

        kiitos kommentista..ja en mä ole muutenkaan kovin hääppönen seksinovelleiden kirjottaja..hahhahahahhaaa

        siis 22 vuotias opettaja! jotain realiteettia.


      • Titta
        !!! kirjoitti:

        siis 22 vuotias opettaja! jotain realiteettia.

        Meidän koulus onkin vähä epäpäteviä opettajia oikeestikkin!!!!


      • Daa
        !!! kirjoitti:

        siis 22 vuotias opettaja! jotain realiteettia.

        kyllä meitä kakskakkosia opettajiaki on. mutta kuten siinä jo yksi immeinen ilmoittikin, ni epäpäteviä ollaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

      HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      73
      2075
    2. Mietin että

      Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
      Ikävä
      102
      1893
    3. Kaipaatko sinä

      Yhtään meidän katseita
      Ikävä
      145
      1811
    4. Oletko samaa mieltä

      Että on parempi olla erillään?
      Ikävä
      97
      1431
    5. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

      Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
      Sonkajärvi
      35
      1399
    6. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
      Kajaani
      317
      1275
    7. Kirjallinen varoitus

      On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
      Äänekoski
      61
      1242
    8. Jotkut ihmiset pelkäävät syöpää sairastavaa

      On hauskaa, kun kertoo jollekin, että "minulla on syöpä". Jotkut käyttäytyvät kuin se olisi tarttuva tauti. Eivät uskall
      Sinkut
      130
      1122
    9. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

      Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
      Sinkut
      276
      1066
    10. Kuulin juttua että Jeesus on kopioitu krishnasta

      Pitääkö paikkansa että kertomukset ovat samat kummankin uskonnon kirjoissa
      Hindulaisuus
      447
      973
    Aihe