Voi herran pieksut näitä teidän pudasjärvisten tänne kirjoittamia juttuja. "Pakolaiset saa liikkua vapaasti", "pakolaista pussaamalla tauti", "pakolainen sitä pakolainen tätä".
Vauhkoontuneet uskovaisäidit vakaalta peruskoulupohjaltaan julistamassa rotuoppia ja terveystiedettä. Suurin osa tarinoista kuin viime vuosisadan alun ameriikasta tai 30 luvun saksasta.
Ihan oikeasti, hävettää jo tunnustaa lomailevansa Pudasjärvellä.
Vauhkoontuneet uskovaisäidit vakaalta peruskoulupohjaltaan julistamassa rotuoppia ja terveystiedettä. Suurin osa tarinoista kuin viime vuosisadan alun ameriikasta tai 30 luvun saksasta.
Ihan oikeasti, hävettää jo tunnustaa lomailevansa Pudasjärvellä.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Tiedätkö mikä on hepatiitti? Tiedätkö, mistä, ja miten sen voi saada?
Tiedätkö, mitä se ihmiselle aiheuttaa?
Tiedätkö, millaiset kuolleisuusluvut maailmalla on hepatiittitartunnan saaneilla, kyseisen sairauden aiheuttamana?
Oletko käynyt kirjaston, nuorisotilojen, ja liikuntahallin kulmilla, tai sisällä,--nimenomaan tämän vuoden puolella?
Tiedätkö, mitä siellä tapahtuu?
Mikäli matkustat ulkomaille, esim lähi-itään, ym., vaikkapa skandinavian ulkopuolellekin, mikä rokote on hyvinkin suositeltava ottaa? Ja miksi?
Vastaan tähän: Hepatiittirokote, ettet sairastuisi maksatulehdukseen.
Maksatulehdus (hepatiitti) tarttuu saastuneesta ruuasta (ei, se ei ole pilaantunutta ruokaa, vaan aivan tuoretta hyvää ruokaa, joka kantaa kyseistä tartuntaa jostain syystä. Se voi olla tullut ruokaan jossain vaiheessa tuottaja-kuluttajan lautanen -välillä, esimerkkinä epähygieninen keittiö, jossa ruoka valmistetaan...), saastuneesta juomasta, SEKSIN yhteydessä limakalvotartuntana, jopa myös pisaratartuntana.
Mitä enemmän limakalvoyhteyttä on, (esim suu-suu välillä) sitä suurempi riski on taudin tarttumiseen.
Antaisitko sinä teini-ikäisen lapsesi imeä tällaista henkilöä, joka kantaa tartuntaa, yhdenkään illan aikana?
Haluatko antaa riskin lapsellesi sairastua hepatiitin aiheuttamaan maksatulehdukseen, mihin hänellä on suuri mahdollisuus kuolla jo nuorenakin?
Minä en, ja siksi pidän huolen, ettei ainakaan oma tyttäreni ole siellä iltaansa viettämässä.
Minulla ei sinänsä ole mitään pakolaisia vastaan, mutta olen TODELLA huolissani pudasjärvisten vanhempien tietämättömyydestä, mikä riski heidän lapsillaan on olemassa.
Opetathan sinäkin omille lapsillesi esim. liikennesääntöjä, etteivät he jäisi auton alle.
Niin teen minäkin, ja myös terveyskasvatusta, etteivät he omien vanhempiensa välinpitämättömyyden takia sairastuisi hengenvaaralliseen sairauteen.
Käyppäs joskus vilkaise mainitsemillani kulmillä, miten siellä pikkutytöt parveilevat, ja välillä nuolevat toisiaan pakolaispoikien kanssa...
ps. Enkä ole vauhkoontunut uskovaisäiti, vaan aivan normaali, rauhanyhdistykseen KUULUMATON ISÄ... (jolla on akateeminen tutkinto kaiken lisäksi..)
Mutta kaikesta huolimatta, hyvää päivän jatkoa sinullekin.
ppss. Älä kerro maailmalla lomailevasi täällä..;)
Osa hepatiiteista tarttuu veren välityksellä ja ovat tavallisempia suonen sisäisten huumeiden käyttäjillä, mistä johtuen sairaus on saamansa julkisuuden takia varsin leimaava.
Oireet
Oireet ja erityisesti niiden voimakkuus vaihtelevat paljon.
Hepatiitti A alkaa äkillisesti ja ensioireina ovat tavallisesti ruokahaluttomuus ja pahoinvointi, joiden jälkeen seuraa kuume ja ihon sekä silmien etenevä keltaisuus. Hepatiitti A on itsestään paraneva tauti, johon kehittyy suojaava immuniteetti, eikä uusintatartuntoja tapahdu.
Hepatiitti B:ssä oireet ovat samanlaiset, mutta alku on usein hitaampi, ja osalla potilaista esiintyy lisäksi nivel- ja iho-oireita. Lapsuudessa sairastettu B-hepatiitti jää usein krooniseksi, jolloin virusinfektio jää pitkäkestoiseksi. Aikuisena tartunnan saaneista vain pienellä osalla tauti jää krooniseksi. Krooninen B-hepatiitti on usein pitkään oireeton, kunnes alkaa kehittyä maksan vajaatoiminta tai maksakirroosi.
Hepatiitti C on usein taudinkuvaltaan lievempi. Vain noin neljännes tulee keltaiseksi, ja osa onkin kokonaan oireettomia. Tauti kroonistuu usein ja johtaa osalla tartunnan saaneista maksakirroosin kehittymiseen.
Hepatiitti D on yleensä voimakasoireinen, mutta sitä esiintyy vain hepatiitti B-viruksen hepatiitti B-virus infektion yhteydessä.
Hepatiitti E on hepatiitti A:n kaltainen tauti, mutta voi olla poikkeuksellisen voimakasoireinen raskauden aikana. Hepatiitti E paranee itsestään ja jättää immuniteetin.
Epstein-Barrin viruksen ja sytomegaloviruksen aiheuttamaan mononukleoosiin (eli rauhaskuumeeseen, ns. pusutautiin) liittyy hepatiitti jopa 90 prosentilla potilaista. Tässä oireet ovat yleensä lieviä, ja vain noin 5 prosenttia tulee keltaiseksi.
Kroonisissa hepatiiteissa oireet ovat usein lievempiä mutta pitkäkestoisia ja niinpä ne johtavat yleensä maksasolujen tuhoutumiseen ja maksakirroosiin.
Aiheuttaja
Virushepatiiteista hepatiitti A ja E leviävät yleensä ulosteen välityksellä saastuneesta ruoasta ja juomasta. A-hepatiitin itämisaika on 15-50 vuorokautta. Virusta alkaa erittyä ulosteeseen jo ennen oireiden alkamista ja pian oireiden jälkeen viruksen eritys ulosteeseen vähenee. A-hepatiitti on yleinen Pohjois-Euroopan ja Pohjois-Amerikan ulkopuolella. E-hepatiittia on pääasiassa Kaakkois-Aasiassa.
Hepatiitti B tarttuu yleensä verensiirroista / verikontakteista (esim. huumeruiskuista), sukupuoliyhteydessä tai synnytyksen yhteydessä äidistä lapseen. Sen itämisaika on 1-6 kuukautta.
Hepatiitti C taas tarttuu lähes yksinomaan veren välityksellä (verensiirrot, huumeruiskut). Itämisaika on 20-120 vuorokautta.
Hepatiitti D-virus tarvitsee B-viruksen vaippaproteiinia ja tarttuu siten ainoastaan hepatiitti B-viruksen kantajiin.
http://www.poliklinikka.fi/?id=4515880&page=1018243