Lääkelaitoksen

Lääkelaitoksen siirtokustannuslaskelmissa on merkittävä ero. Mihinkä sitä uskoa ? Käydään asiallista keskustelua. (Tallennan muuten tämän viestin; saavatpahan sitten arvioida jälkikäteen)
8418
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Uutisissa sanottiin, että lääkelaitoksen henkilökunta on toimittanut laskelman eduskunnan talousvaliokunnalle. Luulisi tuon olevan paikka, jossa selviää laskelmien oikeellisuus. Hyssälä ei julkaise omia laskelmiaan jostakin syystä? Nuo ovat valtion velkarahoja ja luulisi veronmaksajien kiinnostavan asia.

Äänestä
  • kun henkilökunta sen ihan itse rustaa!
    Aika naurettavaa touhua.

    Äänestä

  • selvitys, kirjoitti:

    kun henkilökunta sen ihan itse rustaa!
    Aika naurettavaa touhua.

    on henkilökunnan tekemä laskelma puolueellinen. Ei kai kukaan mitään muuta ole väitänytkään. Ovat vaan ottaneet siinä huomioon monta monituista seikkaa, jotka "kuopion"- selvittäjä halusi unohtaa 4-6 miljoonan hintahaarukkaa arviossaan. Eikös niitä EU:n tuottojakin jo pelkästään jää saamatta 8 miljoonaa. No eduskunnan tilintarkastat on aivan oikea taho käymään laskelmat läpi. Tuleehan sitten esille oikeammat faktat

    Äänestä

Epäilen että asiallista keskustelua ei suomi24-sivustolla saada aikaiseksi, ja epäilen myös, että tuo lääkelaitoksen siirto tapahtuu HITAASTI.

Äänestä
  • Ei saada asiallista keskustelua. Juupas-eipäs väittely asiasta mitään tietämättömien välillä, joiden tiedot perustuu tunteeseen ja olettamukseen, ei johda kuitenkaan mihinkään.

    Äänestä

  • keskustella kirjoitti:

    Ei saada asiallista keskustelua. Juupas-eipäs väittely asiasta mitään tietämättömien välillä, joiden tiedot perustuu tunteeseen ja olettamukseen, ei johda kuitenkaan mihinkään.

    keskustella, mutta tällä Kuopion palstalla Lääkelaitos on vähänkään siirtokriittisesti käsiteltynä johtanut heti keskustelun poistoon.
    Itse en kuopiolaisenakaan vielä usko laitoksen siirtyvän varmuudella. Jo tuo odotettu etätyö-vaihtoehto on viemässä asiaa aivan odotettuun suuntaan. Kuopioon piäkonttori ja Helsinkiin jää varsinainen toiminta.

    Äänestä

  • pitäisi voida kirjoitti:

    että helsinki on euroopan mittapuullakin aivan tajuttoman kallis kaupunki ja muutto kuopioon tulee säästämään kustannuksia yli 40%.

    Tällaisen majan rakentavat laitokselle pesäksi: http://www.kuopio.fi/attachments.nsf/Files/310309130130913/$File/5376_2008%2016K_vaihtoehto.pdf?OpenElement

    Äänestä

  • oli uutinen kirjoitti:

    Kaupunkien kalleustutkimukset käsittelevät aivan muuta kuin virastojen sijaintia puhumattakaan näistä älyvapaista siirtohommien kuluista. Pistäpä tähän viite siihen tutkimukseesi. Varmaankin on taas liikematkailijan tai asumista koskeva ;=)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kuopiolainen kirjoittaja kirjoitti:

Lääkelaitoksen siirtokustannuslaskelmissa on merkittävä ero. Mihinkä sitä uskoa ? Käydään asiallista keskustelua. (Tallennan muuten tämän viestin; saavatpahan sitten arvioida jälkikäteen)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu