Nyt jo 18-v nuori on vuosia kärsinyt vakavasta masennuksesta. Koulu on kesken, hän saattaa olla viikkoja vuoteessaan poistumatta kotoa kertaakaan.
Vanhemmat kertovat: "Kaikki nämä helvetilliset vuodet olemme rakastaneet, rohkaisseet, kiristäneet, rukoilleet ja itkeneet, että hän hoitaisi itseään. Olemme soittaneet ja pyytäneet apua ja neuvoja, mutta lopputulos on aina, että nuoren pitää itse haluta tulla hakemaan apua. Meille on kerrottu, että kotiin asiasta ei kukaan psykiatrian ammattilainen voi tulla. Syyt ovat seuraavia:
Koska nuori ei itse halua (tämä silloinkin kun hän oli alaikäinen), koska käynti voi osoittautua vaaralliseksi tai koska satumme asumaan liikkuvien psykiatristen yksiköiden kuntarajan väärällä puolella. Nyt, kun nuori on täyttänyt 18, pakkohoitoon 'pääsee' - kunhan odotamme riittävän ajan, että hän päätyy itsemurhayritykseen. Hiljainen itsemurha ei ole riittävää.
Kokemuksesta tiedämme, että masentunut ei lähde hakemaan apua juuri sairaudestaan johtuen: 'miksi minä hakisin apua, koska elämässäni ei ole mitään elämisen ja yrittämisen arvoista?' Tämähän on masennuksen ydin. Kun nuori päättää lopettaa lääkkeiden käytön, kukaan ei enää kanna vastuuta hänen olostaan tai tekemisistään, oli hän sitten yli tai alle 18-vuotias."
Olisiko lastensuojelun puoleen pitänyt kääntyä silloin kun nuori oli vielä alaikäinen? Mihin hänet silloin olisi toimitettu, Hdl:n intensiivihoitoonko? Siis ei hoitoa ollenkaan, vaan pelkkä huostaanotto.
Vanhempien kirjoitus on kokonaisuudessaan HS:n mielipiteissä tänään.
Vanhemmat kertovat: "Kaikki nämä helvetilliset vuodet olemme rakastaneet, rohkaisseet, kiristäneet, rukoilleet ja itkeneet, että hän hoitaisi itseään. Olemme soittaneet ja pyytäneet apua ja neuvoja, mutta lopputulos on aina, että nuoren pitää itse haluta tulla hakemaan apua. Meille on kerrottu, että kotiin asiasta ei kukaan psykiatrian ammattilainen voi tulla. Syyt ovat seuraavia:
Koska nuori ei itse halua (tämä silloinkin kun hän oli alaikäinen), koska käynti voi osoittautua vaaralliseksi tai koska satumme asumaan liikkuvien psykiatristen yksiköiden kuntarajan väärällä puolella. Nyt, kun nuori on täyttänyt 18, pakkohoitoon 'pääsee' - kunhan odotamme riittävän ajan, että hän päätyy itsemurhayritykseen. Hiljainen itsemurha ei ole riittävää.
Kokemuksesta tiedämme, että masentunut ei lähde hakemaan apua juuri sairaudestaan johtuen: 'miksi minä hakisin apua, koska elämässäni ei ole mitään elämisen ja yrittämisen arvoista?' Tämähän on masennuksen ydin. Kun nuori päättää lopettaa lääkkeiden käytön, kukaan ei enää kanna vastuuta hänen olostaan tai tekemisistään, oli hän sitten yli tai alle 18-vuotias."
Olisiko lastensuojelun puoleen pitänyt kääntyä silloin kun nuori oli vielä alaikäinen? Mihin hänet silloin olisi toimitettu, Hdl:n intensiivihoitoonko? Siis ei hoitoa ollenkaan, vaan pelkkä huostaanotto.
Vanhempien kirjoitus on kokonaisuudessaan HS:n mielipiteissä tänään.
Vastaukset 12
Vanhimmat
nuorelle? Onko se nyt niin hirveä asia, kun kuitenkin alle 12-vuotiaitakin pakkohoidetaan psyyken potilaina hoidollisten huostaanottojen yhteydessä.
lamaantunut, eikä kykene tekemään mitään. Tosiaan sairauden kuvaan kuuluu se, että ei ole kykenevä itse hakemaan apua. Eikö se nyt ole vähän kohtuutonta, jos nuorta ei voi auttaa mitenkään siksi, että hän ei itse hae apua.
kyseessä vakava masennus, joka pitää sisällään myös vahvan itsemurhauhkan.
Nuorelle voisi aloittaa suunnnitteleemaan omaa kotia, jos voisi vanhempien tuella asua.
Jos itsetuhoisuus ja masennus on todettu ammattihenkilöstön taholta, niin suljettu sairaala ja pakkohoito, etten nuori vain tee mitään itselleen.
niitä kaikkiin kuntiin? Kun tossa tekstissä on maininta:
"koska satumme asumaan liikkuvien psykiatristen yksiköiden kuntarajan väärällä puolella. "
Ainakin -05-06 oli huutava pula alle 12-vuotiaiden sairaalapaikoista, jonot olivat vuodesta puoleentoista mittaisia jopa pikalähetteellä odottavalle lapselle. Nyt kuulin radiosta, että jono olisi lyhentynyt hoitotakuulain mukaiseksi... Onko niin todellisuudessa, en tiedä. Ja mikä tilanne nuorten puolella on, siitä tiedän vielä vähemmän.
perustuen neuvoisin kiinniittää itsensä vaijereilla vastaanottotiskiin oman kuntansa psykiatrisess sairaalassa ja sanoa että pois en lähde ennen kuin apua saamme, mutta kuka jaksaa ryhtyä noin rankkoihin toimenpiteisiin kun on täysi työ pitää nuori hengissä.
Emme me ainakaan jaksaneet, no vuosien helvetti meillä hieman helpompi mutta taustalla aina ,ja
usko heikompia auttavaan yhteiskuntaan mennyt.
Ja pahinta että ei se itsemurha yrityskään aina ole suora pääsy pakkohoitoon vaikka monet niin uskoo, eikä agresiivinen käytös omaisia kohtaankaan auta siihen.
Hälyttäviä uutisia kuuluu jatkuvasti kehnosta avunsaantimahdollisuuksista nuorille. Näin kouluampumisten ja esim. Keravan puukotuksen yhteydessä, entä se muusikko-isä, joka on ollut tv:ssä haastatteluissa, tehnyt musiikkia, jonka tuotto meni nuorten mt-työhön ---- eikös hän menettänyt tyttärensä nyt viimeisen vuoden sisällä...
Jotenkin tuntuu niin uskomattomalle, että ihmiset on jätetty niin yksin! Ja vaikka hoitoa saa, se tuntuu monesti tosi oudolle ja tehottomalle.
Jos ajatellaan, että mt-ongelmista kärsivä nuori on aggressiivinen kotona, niin mikä avuksi... Eivät kai vanhemmat häntä halua kotoakaan pois heittää. Vai nekö ovat tilanteita, joissa lastensuojelu astuu kuvaan mukaan, kun MUUTA APUA EI KERTA KAIKKIAAN OLE TARJOLLA! Siinä siis yksi syy nimenomaan NUORTEN lisääntyneisiin huostalukuihin. Ja sitten päästään eristyksiin, kiinnipitoihin, rauhoittavien popsimiseen, eikä oikeasta hoidosta laitosoloissa ole joka paikassa tietoakaan.
Aloittajalle viestin
kiinosta kaikkia muita, ja ,jos joku aihe, niin se kelle laitat viestejä tai kelle et ei kuulu palstan aiheeseen.Kai se aloittaja osaa viestinsä lukea.
Kiitos.
olen paikalla ja uusi viesti saapunut sinulle!
tämä kirjoitus haluttiin tällekin palstalle? Se lähetettiin HS:n mielipidepalstalle..
Laitoin siitä osan tänne, koska vahvasti liittyy palstan aiheeseen, enkä itse löytänyt HS:n netistä linkkiä siihen. Kaikilla ei ole mahdollisuutta lukea paperi-Hesaria päivittäin. Voisitko ystävällisesti hakea linkin ja neuvoa, miten sen löysit?
Psykiatristen nuorten tilanne on ollut todella kurja ja monta vuotta, enkä minäkään ole perehtynyt noiden huostaanottoihin paljolti päättyvien nuorten asioihin riittävästi. Teini-ikäisten huostaanottomäärät ovat kasvaneet enemmän kuin lasten muissa ikäryhmissä.
Asian täällä esilläpidolla toivon, että löytyisi joku/joitakin vanhempia, joille aihe olisi niin paljon oma, että kertoisivat omia kokemuksiaan ja käsityksiään, ehkä aina joku saattaisi innostua perehtymään siihen enemmänkin ja alkaa viedä psykiatristen nuorten hoitoasiaa eteenpäin.
Eli lyhyt vastaus kysymykseesi, haluttiinko tämä kirjoitus palstalle. Uskon, että haluttiin.
Ei voi kuin ihailla, kuinka sitkeästi vanhemmat ovat hakeneet apua nuorelleen. Hatun noston paikka! Kunpa nuori vielä joskus osaisi arvostaa vanhempiensa huolenpitoa. Itse kun sain masennusdiagnoosin, minulle sanottiin vanhempieni toimesta että lopeta sairastaminen ja mene kouluun, tai he soittavat poliisit paikalle ja minut viedään suljetulle osastolle, enkä ole sen jälkeen heidän tyttärensä.
Apuahan tuo nuori tarvitsee. Ehkä jonkilainen yhteisterapiaistunto alkajaisiksi voisi toimia kun kerran nuori asuu kotona(?). Nuori pitäisi saada vähitellen kiinni elämään ja innostumaan normaalista elosta. Ehkä hän tarvitsisi pienen tuuppauksen pesän reunalta, jotta huomaisi omienkin siipiensä kantavan.
Terapiaan, vaikka sitten yksityiselle, varaisin siis itse ajan, jos minulla olisi tuollainen nuori. Siellä selvitettäisiin ensimmäisenä se, olisiko minussa vanhempana jotain vikaa, voisinko parantaa käytöstäni, jos masennus johtuukin minusta kasvattajasta.
Tuettu asuminen kuulostaa erittäin hyvältä ratkaisulta. Kun hän saisi ottaa konkreettista vastuuta (ruuanlaitto, siivous ym.) elämästään, voisi alkaa aurinko paistaa risukasaankin.