Uusia kaavaehdotuksia pukkaa taas Naantalissa. Odotan, että se Humaliston joskus asumiskelvottomaksikin haukuttu alue jo unohdettaisiin asumisrakentamisen osalta. Kenen intressi on ajaa sitä kuin käärmettä pyssyyn?
Toinen asia on väljyys. Sitä pitää olla. Ei taloja teiden reunoille. Leveitä katuja ja teitä, kiitos. Ja kaupunkimme tarvitsee myös keuhkot siinä missä suurkaupungitkin. Miksi siihen Humaliston kaatopaikalle ja lietealtaisiin ei voisi istuttaa vaikka koivuja ja tehdä Kupittaan puiston kaltaisen puiston, jossa olisi penkkejä ja pöytiä ja grillit kesällä retkeilyä varten. Ei olisi keneltäkään pois ja maa-alue puhdistuisi pikkuhiljaa luonnolista tietä.
Ja please kaavoittajat, Turkuun vievän tien pitäisi olla nelikaistainen, jättäkää tilaa sille.
Ja ennen kuin kaupunki palkkaa jatkossa yhtään ulkopuolista konsulttia niin koettakaapa suunnitella ihan omin voimin pyörätie Rymättylään tai ainakin Merimaskuun ja golf-kentälle.Tällä hetkellä surkeassa kunnossa oleva pyörätie päättyy kummallisesti Rymättyläntiehen.
Siellä on kaupungintalolla hallintovirkamiestä ja-naista niin, ettei sekaan mahdu, joten duunia veromaksajien antamien eurojen eteen.Tack!

Vastaukset 1
Vanhimmat
aina ja kaikkeen mahdolliseen pitää palkata konsultti. Jos kerran kaupungin omilla viranhaltijoilla ei saada mitään aikaan niin silloin pitää viranhaltija vaihtaa ja saamattomat voivat keskittyä hakemaan uutta työtä. Päteviäkin löytyy. Miksi veronmaksajien pitää maksaa kaikesta kaksinkertaisesti. Ensin viranhaltijalle palkka ja sen jälkeen konsulteille todella runsas palkkio. Konsultithan ovat tunjnetusti todella kalliita.