Uudesta C5:sta

3484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Minä tykkään Citroenistä ja sinä kaikenmaailman tilastojen ja keskustelujen postittamisesta.
On sinullakin homma, kertyykö siitä eläkkeeseen yhtään ropoja ?

Äänestä

muista merkeistä. Yöökk

Äänestä

Minä pidän omasta C5:stani (tosin edellistä faceliftattua mallia). Mutta voin myös ymmärtää niitä, jotka eivät pidän sen tarjoamasta ajotuntumasta. Mukavuutta ei kukaan varmaan kiistä. Mutta ohjaustunto on heikko ja ajotuntuma ei ole mitenkään urheilullinen. Aluksi tuntui vähän siltä, kun auto olisi vesipatjan päällä. Kesti hetken, että itse siihen totuin.

Nyt olen reilun vuoden ajanut kaasunestejousitetulla sitikalla ja on 99% varmaa, että seuraava autoni on myös varustettu kaasunestejousilla. Sen verran paljon joudun ajamaan heikkokuntoisilla ja kuoppaisilla teillä, ettei ole enää mitään hinkua ajaa millään urheillullisen kovalla alustalla varustetulla autolla. Nyt sellainen on oikea kauhistus. Nuorempana tuli kovia alustoita arvostettua, mutta aina kotinurkilla ajaessa olisi toivonut sittenkin jotain pehmeämpää allensa. Puolivahingossa Sitikkaan siirryttyäni valaistuin. Eikä ihan helposti paluuta entiseen tule.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei näköjään kirjoitti:

kaikki tykkääkään.

http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=4500000000000575&posting=22000000043075417

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu