Hämmästyin kovasti kun jouduin sairaalaan ensimmäisen kerran, itsemurhayrityksen takia. Hämmästyin kun "hoito" oli vaan potilaiden tarkkailemista, lukituissa tiloissa säilyttämistä, lääkkeiden syöttämistä, ilkeilyä, pakottamista, halveksimista. Minua ei uskota edes kun sanoin että siellä sairaalassa missä olin henkilökunta kiusasi, pahemmin kun minua kiusattiin peruskoulussa. Ei kuulemma ole todisteita ja hoitajathan eivät kiusa, miksi he sitten ovat töissä hoitoalalla jos eivät muka halua auttaa? JUST!!! Niillä hoitajilla näytti olevan tosi hauskaa raporteilla kun naureskelivat ja hymyilivät vaan, näin ikkunasta. Semmonen todistaa että niitä huvittaa potilaiden ongelmat. Minulle väitettiin ja sanottiin siellä kaikkea mikä ei ole totta, syytettiin minua, on kuulemma minun syy kun mua kiusattiin koulussa ja itse oon niiden mukaan aiheuttanut itelleni pahan olon. Vihattiin mua siellä niin paljon että määrättiin vahvoja unilääkkeitä että en kävisi kysymässä ja puhumassa niille pahasta olostani ja ongelmista. En luota enää kehenkään joka on töissä "hoito"-alalla. Ihan karmeaa koko touhu.
En luota psykiatriseen hoitoon(ko?)
kyllästynyt "hoitoon...
6391
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Ei voi muuta sanoa kun että samat fiilikset jäi nuorisopsykiatriselta, jossa olin yhteensä n. 3 kuukautta. Monet hoitajat käyttäytyivät minua kohtaan erittäin vittumaisesti, ja välillä tahallaan ärsyttivät ja alensivat mielialaani käytöksellään. Enkä ollut ainoa jota kohdeltiin näin. Mm. syömishäiriöiselle eräällä hoitsulla oli tapana naljailla tämän ruoka-annosmääristä, jotka oli tietysti laadittu hyvin tarkasti, jotta paino nousisi. Voi kuvitella miltä syömishäiriöisestä tuntuu kun syöminen ahdistaa jo valmiiksi, ja sitten saa vielä tuon tyylistä vittuilua osakseen, HOITAJALTA.
Totuus on, että suurimmalle osalle hoitojaksosta psykiatrisella ei ole _mitään_ hyötyä. Itseni kohdalla tapahtui kuitenkin poikkeus, johtuen siitä, että sain ihan sattumalta omahoitajakseni talon ainoan hoitajan, joka oikeasti oli pätevä kyseiseen työhön.
Kaiken tämän jälkeen kuitenkin opiskelen itsekin hoitoalaa. Se on minulle kuitenkin luontainen valinta, koska olen ihminen joka välittää muista ihmisistä ja haluaa auttaa. Sellaisia hoitajia tarvitaan. Jos itse sitten joskus leipääntyisin yhtä pahasti työhöni, kuin monet niistä hoitajista joita olen tavannut, vaihtaisin alaa, enkä todellakaan tekisi hoitotyötä ilman minkäänlaista motivaatiota. Otan mallia omahoitajastani, joka todella toimii, niin kuin hoitajan kuuluu toimia :)
kanssa nuorisopsykiatrisella 3kk. Ei ollut mikään mieluisa kokemus. Vapauden risitoa puhtaimmillaan. Ei saanut tehdä oman päänsä mukaan juuri mitään. Ja jos kysyi että miksi olen täällä niin ei saanut ikinä kunnon vastausta. Outoa että kesti kolme kuukautta saada selville se että kärsin keski-vaikeasta masennuksesta ja yleistyneestä ahdistuneisuus häiriöstä. Monesta asiasta tehtiin kärpäsestä härkänen. Lähes koko aika oli vain sitä olemista. Ei mitään tekemistä. Pystyi vain haikailemaan pääsystä vapauteen. Monesti itkin kotona viikonloppuisin sitä että koska pääsen sieltä pois. Karvain muistoni on varmasti se kun valitin eturauhastulehduksesta ja siitä ettei virtsaamisesta tuli mitään. Ja mitähän sai vastaukseksi? "Se on vain kestettävä!" Pistän pääni pantiksi siitä että moni paranisi kotona paremmin kuin sairaalassa. Kotona saa ainakin tehdä niitä asioita joista nauttii. Sairaalassa ei. Tekisi mieli haistattaa vitut koko psykiatriselle sairaanhoidolle.
sairaalassa.Henkilökunta istui suljettujen ovien sisällä juomassa kahvia tai syömässä aina.Piti pyytää omalta hoitajalta saiskos puhua,sai jos häntä huvitti.Kukaan ei kertaakaan kysynyt miten voit tai mitään muutakaan.En ollut pakkohoidossa,ja lähdit huitsin nevadaan sieltä kahden yön jälkeen.Syömistä valvottiin,ettei ota kuin yhden viipaleen tomaattia ja jos otti piti se laittaa takaisin.Tylyä käytöstä minä koin saavani,enkä suostu sinne takaisin menemään enää,vaikka psykkani kehui paikkaa hyväksi ,missä saa harrastaa kaikenlaista askartelua ym.Mitään sellaista ei ollut.Rupean pudottamaan bentsoja pikkuhiljaa itsekseen ilman tuota sairaalaa ja zyprexat nakkasin pois heti kun seroquelin viekkarit loppuivat.Jos masis tulee joskus uudelleen en rupea käyttämään mitään lääkettä jatkuvasti,vaan ihan pakkotilanteen mahdollisimman pienellä annoksilla.
minä olin vain viikon psykiatrisella osastolla, ja sairastan vakavaa masennusta, osastolla oli rentouttavaa ja hyvä olla, mutta vain viikon sain olla siellä, nyt olen taas kotona, oman onneni nojassa, kirjoitin tuonne kyllä uuden otsikonkin aiheesta. mutta ikävää että teitä on kohdeltu niin huonosti siellä.. itselläni meni hyvin osastolla, mutta olkaa onnellisia siitä että saitte olla siellä.. mutkun heitettiin pihalle viikon jälkeen, vaikka on vakava masennus
on se sitten avohoitoa tai laitoshoitoa,on kaikkea muuta kuin ihmistä kunnioittavaa.Laitoshoito on pahinta ja potilaalta viedään kaikki ihmiselle kuuluvat oikeudet.Lääke annetaan pakolla ja ihminen huumataan niin sanotusti.Itsemurhaa yrittänyt lukitaan huoneeseen,jossa ei ole ikkunaa,ovessa on luukku,josta hoitajilla on mahdollisuus katsoa tilanne.Huonekaluja ei ole.Vain ja ainoastaan patja lattialla ja peitto sekä tyynyt.Ennen huoneeseen menoa potilaan taskut tyhjennetään ja päälle saat ainoastaan sairaalavaatetuksen, ei muuta.Alushousutkin otetaan pois.
Psykiatrian alaa on kautta aikojen pidetty pakkovaltaisena ja manipuloivana hoitojärjestelmänä.Myöskin avohoidossa psykiatrian erikoislääkärit toimivat samalla tavalla kuin laitoshoidossa,mutta hienosäädöllä,koska jos he toimisivat avoimesti manipuloivana ja potilasta alistavina,ei töitä riittäisi.Yksityisellä puolella psykiatriaa harjoittavan lääkärin on toimittava kauniisti ja yritettävä "mielistellä" potilaitaan saadakseen töitä.Mitä kauniimmin kohtelee sairaita sen useammin he käyvät niin sanotussa terapiassa.Moni tulisi toimeen paljon paremmin ilman avohoitoa ja rahansa kiikuttamista psykiatrille,jos tajuaisi ettei psykiatria pyri muuhun kuin omaan etuun siinä kuin missä muussakin ammatissa.
että psykiatria syöttää mielenterveysihmisille eli siis niin sanotuille mielenerveyspotilaille lääkkeitä niin paljon kuin pystyy.Ja huom riippumatta siitä onko kysymyksessä avo-vaiko laitoshoito.Mm.ssri ja muut vastaavaat lääkevalmisteet,joista nyt on paljonkin keskusteltu ovat kuuma aihe ja niitä popsii yksi sun toinen.Näitä psyykenlääkkeitä määrätään nin paljon,että sillä määräämisperusteella voidaan jo puhua ja tuoda julkisuuteen ei-luotettavaa tietoa mukamas masennuksen ja muiden psyykkisten häiriöiden olevan kansansairaus.Näinhän ei todellisuudessa ole,vaan kysymyksessä on lääkemääräysten perusteella tehdyt tilastot.
Esim.Ssri-lääke,joka on niin sanottu masennuslääke,sen tehosta ei todellisuudessa ole tietoa.Kukaan ei tiedä,onko ssri-lääkettä popsivalla todellista aivoperäistä syytä ssri-lääkkeen käyttöön.
Lääkärit kirjoittavat masennuslääkkeitä heti,kun mainitset heille olevasi masentunut.Mitään kokeita ei ennen lääkkeen määräämistä tehdä,joten varmuutta sen käytön tarpeellisuudesta ei ole.
Mutta,...,joku kuitenkin käyttäjien rahat ottavat taskuihinsa.