Olen 30-vuotias nainen ja haaveissa olisi saada perhe. Ongelma on siinä, että pelottaa, jaksanko perhe-elämää tai mitä sitten, jos saan hirveitä väsymiskohtauksia.
Minulla ei ole diagnosoitu kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta yhdellä siskollani on sellainen ja toisella sisaruksella sekamuotoinen persoonallisuushäiriö.
Saan välillä itku- ja masennuskohtauksia, jotka menevät muutamassa tunnissa tai parissa päivässä ohi. Silloin tarvitsen yksinäisyyttä ja asiantuntevaa tukea lähimmäiseltä. Kaikista pahinta on, kun tuollainen väsymyskohtaus iskee julkisella paikalla. Itkettää vimmatusti, on ihan kuin toinen ihminen. Negatiiviset asiat alkavat pyöriä päässä ja mm. ne synkimmätkin ajatukset "En halua olla täällä. Haluan pois.".
Olen aikoinaan käynyt 3 vuotta terapiaa ja syönyt keskivaikeaan masennukseen lääkkeitä. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön en ole saanut mitään diagnoosia. En uskalla ja jaksa mennä lääkärille. Eikä siitä ehkä toisaalta ole hyötyä, koska tiedän "suvun rasitteen". Terapeutti sanoi, että ongelmani ei ole masennus vaan ns. ylimenokaudet, joista johtuvat masennukset.
En haluaisi käyttää lääkkeitä. Tulen toimeen tilanteiden kanssa, jos ei ole liikaa stressiä. Kun tulee liikaa paineita, saan purkautumiskohtauksia eli pitää paeta paikalta pois itkemään.
Ympäristön kannalta olisi helpompi, jos minulla olisi diagnoosi. En joutuisi kiusallisiin tilanteisiin vaan ihmisten olisi helpompi suhtautua.
Minulla ei ole diagnosoitu kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta yhdellä siskollani on sellainen ja toisella sisaruksella sekamuotoinen persoonallisuushäiriö.
Saan välillä itku- ja masennuskohtauksia, jotka menevät muutamassa tunnissa tai parissa päivässä ohi. Silloin tarvitsen yksinäisyyttä ja asiantuntevaa tukea lähimmäiseltä. Kaikista pahinta on, kun tuollainen väsymyskohtaus iskee julkisella paikalla. Itkettää vimmatusti, on ihan kuin toinen ihminen. Negatiiviset asiat alkavat pyöriä päässä ja mm. ne synkimmätkin ajatukset "En halua olla täällä. Haluan pois.".
Olen aikoinaan käynyt 3 vuotta terapiaa ja syönyt keskivaikeaan masennukseen lääkkeitä. Kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön en ole saanut mitään diagnoosia. En uskalla ja jaksa mennä lääkärille. Eikä siitä ehkä toisaalta ole hyötyä, koska tiedän "suvun rasitteen". Terapeutti sanoi, että ongelmani ei ole masennus vaan ns. ylimenokaudet, joista johtuvat masennukset.
En haluaisi käyttää lääkkeitä. Tulen toimeen tilanteiden kanssa, jos ei ole liikaa stressiä. Kun tulee liikaa paineita, saan purkautumiskohtauksia eli pitää paeta paikalta pois itkemään.
Ympäristön kannalta olisi helpompi, jos minulla olisi diagnoosi. En joutuisi kiusallisiin tilanteisiin vaan ihmisten olisi helpompi suhtautua.
Vastaukset 2
Vanhimmat
"Saan välillä itku- ja masennuskohtauksia, jotka menevät muutamassa tunnissa tai parissa päivässä ohi. Silloin tarvitsen yksinäisyyttä ja asiantuntevaa tukea lähimmäiseltä. Kaikista pahinta on, kun tuollainen väsymyskohtaus iskee julkisella paikalla. Itkettää vimmatusti, on ihan kuin toinen ihminen. Negatiiviset asiat alkavat pyöriä päässä ja mm. ne synkimmätkin ajatukset "En halua olla täällä. Haluan pois."."
Vilkaisepa kalenteriasi, noudattavatko oireet kotain tiettyä kaavaa. Itselläni on bipo-diagnoosi ja nykyisin kuukautiskierron viimeisellä viikolla univaikeuksia, todella nopeaa mielialojen vaihtumista ja itsetuhoisia ajatuksia. PMS alkoi oireilla vasta 25-vuotiaana, vaikka mielialahäiriöön sairastuin 17-vuotiaana. Elimistöni on yliherkkä estrogeenitason laskulle.
Vaikean PMS:n hoitoon yleisimmät keinot ovat mielialalääkkeet, estrogeeniehkäisy ja B6-vitamiinikuurit. Jotkut nettisivut suosittelevat lisäravinteita (sinkkiä, kromia, helokkiöljyä ja mitä lie), joillakin raskaus auttaa, keski-ikää lähestyville naisille voidaan antaa gonadotropiinisalpaajaa jotta tulee ennenaikaiset vaihdevuodet jne. Vaikea sanoa, kumpi on hankalampi vaiva, bipo vai pms.
mitään sokeria??Vaan ne auttavat,koska aivoissasi on kemia häikkää.