Nina Mikkonen:

meitä virheestä!

Näin hän nelosen videoklipissä uhoilee kuin pieni lapsi hiekkalaatikolla. Paitsi että silmät päässä seisoen kuin lääkitystä olisi enemmänkin.

Kyse oli siitä, ovatko he urhanneet lapsensa julkisuudelle.

Kysyn vain, että pikä pätemisen tarve Mikkosilla on elää elämää, jossa ei muka virheitä tehdä?

Suurin virhe minkä vanhemmat voivat opettaa lapsilleen on, ettei epäonnistumisia sallita, ja ettei ihminen saisi tehdä virheitä.
Kuitenkin kaikki virheitä tekevät, halusivat tai ei, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen.

Tässä Mikkoset juuri kaikkein vakavimman virheen tekevät. Ja mikä kauheinta, tällaista paskaa suolletaan television kautta ihmisten koteihin, joita lapsetkin katsovat. Sairasta.
5732
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Rauhoittukaa jo, sekä rouva, että herra.
Ei teitä kukaan vainoa olkaa rauhassa ja antkaa muidenkin ihmisten olla, omine mielipiteineen ja valintoineen elää omaa elämäänsä.
Jokainen meistä kantaa seuraukset omista teoistaan, myös te ja meille te ette ole tilivelvollisia mielipiteistänne, kuten mekään emme ole teille.
Rauhallista mieltä ja hyvää pääsiäistä.

Äänestä

..sinä itsekin katsot!

Äänestä
  • vaimon silmät tuijottavat kuin zombiellä ja eikä juuri räpytä silmiään. Psykedeelisiä piirteitä perheesssä. Mutta ennen kaikkea, mitä väliä jos rouva ja herra sekoilevat ja huutavat ja haukkuvat kaikki muut paitsi perheensä,.nyt on Suomen pressakin haukuttu uudessa seiskassa. Eniten vaan säälittävät pikkuvanhat lapset, jotka tahtomattaan ovat viikottain televisiossa, tuskin on lupaa kysytty tai ai niin nehän on aivopesty ja alaikäisiä, joten vanhemmat päättävät...

    Äänestä

  • Ihan opetusmielessä ja lasten kanssa.
    Jokainen ruksaa omat mielipiteensä ja ohjelman jälkeen käymme ne läpi.
    Lystiä on piisannut kun mikään ei mene yhteen Mikkosten kanssa, Me elämme aitoa teeskentelemätöntä ja onnellista perhe-elämää.
    Huomenna on hauskaa tiedossa kun suku kokoontuu meille ja kaikki haluavat osallistua.

    Äänestä

  • seurataan ohjelmaa .... kirjoitti:

    Ihan opetusmielessä ja lasten kanssa.
    Jokainen ruksaa omat mielipiteensä ja ohjelman jälkeen käymme ne läpi.
    Lystiä on piisannut kun mikään ei mene yhteen Mikkosten kanssa, Me elämme aitoa teeskentelemätöntä ja onnellista perhe-elämää.
    Huomenna on hauskaa tiedossa kun suku kokoontuu meille ja kaikki haluavat osallistua.

    ukkoni kans aikanaan korvessa. Kumpikaan meistä ei kehdannut ihmisten lähettyvillä asua... Oltiin aika rapajuoppoja molemmat siihen aikaan. Haukuttiinkin ja halveksittiin muita ihmisiä siihen aikaan...
    No, tuli aika, jolloin jätin ukon yksin sinne "parantamaan maailmaa". Jätin viinan ja kas kummaa, huomasin, että tavalliset pulliaiset on aika mukavia ja sosiaalisia ihmisiä...
    Pistää vaan miettimään, mikä pistää erakoitumaan ja arvostelemaan muita. Meillä se oli viinapiru..?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Ettepäs saaneet kiinni kirjoitti:

meitä virheestä!

Näin hän nelosen videoklipissä uhoilee kuin pieni lapsi hiekkalaatikolla. Paitsi että silmät päässä seisoen kuin lääkitystä olisi enemmänkin.

Kyse oli siitä, ovatko he urhanneet lapsensa julkisuudelle.

Kysyn vain, että pikä pätemisen tarve Mikkosilla on elää elämää, jossa ei muka virheitä tehdä?

Suurin virhe minkä vanhemmat voivat opettaa lapsilleen on, ettei epäonnistumisia sallita, ja ettei ihminen saisi tehdä virheitä.
Kuitenkin kaikki virheitä tekevät, halusivat tai ei, sillä kukaan meistä ei ole täydellinen.

Tässä Mikkoset juuri kaikkein vakavimman virheen tekevät. Ja mikä kauheinta, tällaista paskaa suolletaan television kautta ihmisten koteihin, joita lapsetkin katsovat. Sairasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu