>>Allekirjoitan hengellisen seurakunnan roolin mutta sen osallisuuden tunnustaminen ei sinulle riitä.>>
Mitähän mahdat oikeastaan tarkoittaa "hengellisellä seurakunnalla"?
Minulle Kristuksen seurakunta tarkoittaa kaikkien uskovaisten yhteisöä, jonka Pyhä Henki uskonyhteydellä ja rakkaudella liittää yhteen. Seurakunnassa Jumalan sana saarnataan puhtaasti ja pyhät sakramentit vietetään oikein, Kristuksen asetuksen mukaisesti.
Luther antaa jälleen hyvän määritelmän:
"Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta.
Siihen minäkin kuulun, olen sen osa ja jäsen, osallinen sen kaikista aarteista ja keskinäisestä yhteydestä. Pyhä Henki on vetänyt minut siihen ja liittänyt sen jäseneksi antamalla minun kuulla Jumalan sanaa, jota edelleenkin saan kuulla. Sanan kuulemisesta alkaa pääsy pyhien yhteisöön.
Ennen kuin siihen pääsimme, olimme kokonaan Perkeleen omia emmekä tienneet Jumalasta ja Kristuksesta yhtään mitään. Mutta Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti pyhässä seurakunnassa eli kristikunnassa. Sen välityksellä hän vetää meidät yhteyteensä, sitä hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä. Näin me joka päivä kasvamme ja vahvistumme Pyhän Hengen luomassa uskossa ja uskon hedelmissä." (Iso Katekismus: kolmas uskonkohta)
Tämä pieni ja halveksittu uskovaisten yhteisö on minulle Kristuksen ruumis, hengellinen äiti sekä totuuden patsas ja perustus. "Mutta taivaallinen Jerusalem on vapaa, ja se on meidän äitimme." (Gal. 4:26)
SRK ja rauhanyhdistykset eivät ole minulle seurakunta vaan seurakunnan työvälineitä. Seurakuntaa ei tule kuitenkaan myöskään "hengellistää" niin, ettei arkisella seurakuntayhteydellä ole muka mitään merkitystä, kunhan vain kuulutaan "hengelliseen seurakuntaan". Seurakunta on yhteisö, ja yhteisön olemukseen kuuluu, että sen jäsenet tuntevat toisensa, kokoontuvat usein yhteen jne.
Jollei tällaista arkista ja jokapäiväistä seurakuntayhteyttä ole, on mielestäni valheellista väittää kuuluvansa seurakuntaan, edes hengelliseen sellaiseen. Ja jollei kuulu seurakuntaan, ei kuulu Kristuksen ruumiseen ja jollei kuulu Kristukseen ruumiseen, ei pelastu.
>>Vaan vielä pitää olla osallinen erhtyvästä ja Jumalan sanasta poikeavasta vl seurakunnasta.>>
Kuten olen jo useamman kerran kirjoittanut, uskonasiat ovat hyvin henkilökohtaisia ja myös seurakunta täytyy valita subjektiivisella uskonratkaisulla. Kokemusteni perusteella minä näen yhteisössämme "Jumalan asuinsijan ihmisten keskellä", Sinä ilmeisesti "erehtyvän ja Jumalan sanasta poikeavan vl seurakunnan".
Kokemuksemme näyttävät olevan niin erilaisia, että meidän välinen keskustelu on turhaa, sillä se ajautuu vain tyhjään juupas-eipäs jankutukseen.
>>On se vain kumaa että aina tässä kohdassa vl on kummasti kiireitä ettei koskaan näy joutavan loppupelissä käymään tätä kestelua.>>
Tuollainen vihjailu on mielestäni ikävää ja mautonta:( Jokaisella keskustelijalla pitäisi olla oikeus palstan ulkopuolisen elämän hoitamiseen ilman, että joutuu tekemään tiliä tai aletaan vetämään tulkintoja täällä.
Lopuksi: Sinä ja Kempelainen puolustitte viestiketjussa näkemystä, ettei synti tartu uudestisyntyneeseen ihmiseen. Mielestäni aika hulvaton väite.
Miksi Raamattu sitten kehottaa:
"PANKAAMME POIS kaikki mikä painaa ja SYNTI, JOKA NIIN HELPOSTI KIETOUTUU MEIHIN." (Hepr.12:1)
Mitähän mahdat oikeastaan tarkoittaa "hengellisellä seurakunnalla"?
Minulle Kristuksen seurakunta tarkoittaa kaikkien uskovaisten yhteisöä, jonka Pyhä Henki uskonyhteydellä ja rakkaudella liittää yhteen. Seurakunnassa Jumalan sana saarnataan puhtaasti ja pyhät sakramentit vietetään oikein, Kristuksen asetuksen mukaisesti.
Luther antaa jälleen hyvän määritelmän:
"Minä uskon, että maan päällä on pieni pyhä joukko ja yhteisö, joka koostuu pelkistä pyhistä ihmisistä. Sillä on yksi pää, Kristus, ja Pyhä Henki on kutsunut sen koolle. Sillä on yksi usko, yksi mieli ja ymmärrys. Sillä on monenlaisia armolahjoja, mutta se on yksimielinen rakkaudessa, puolueita ei siinä ole eikä hajaannusta.
Siihen minäkin kuulun, olen sen osa ja jäsen, osallinen sen kaikista aarteista ja keskinäisestä yhteydestä. Pyhä Henki on vetänyt minut siihen ja liittänyt sen jäseneksi antamalla minun kuulla Jumalan sanaa, jota edelleenkin saan kuulla. Sanan kuulemisesta alkaa pääsy pyhien yhteisöön.
Ennen kuin siihen pääsimme, olimme kokonaan Perkeleen omia emmekä tienneet Jumalasta ja Kristuksesta yhtään mitään. Mutta Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti pyhässä seurakunnassa eli kristikunnassa. Sen välityksellä hän vetää meidät yhteyteensä, sitä hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä. Näin me joka päivä kasvamme ja vahvistumme Pyhän Hengen luomassa uskossa ja uskon hedelmissä." (Iso Katekismus: kolmas uskonkohta)
Tämä pieni ja halveksittu uskovaisten yhteisö on minulle Kristuksen ruumis, hengellinen äiti sekä totuuden patsas ja perustus. "Mutta taivaallinen Jerusalem on vapaa, ja se on meidän äitimme." (Gal. 4:26)
SRK ja rauhanyhdistykset eivät ole minulle seurakunta vaan seurakunnan työvälineitä. Seurakuntaa ei tule kuitenkaan myöskään "hengellistää" niin, ettei arkisella seurakuntayhteydellä ole muka mitään merkitystä, kunhan vain kuulutaan "hengelliseen seurakuntaan". Seurakunta on yhteisö, ja yhteisön olemukseen kuuluu, että sen jäsenet tuntevat toisensa, kokoontuvat usein yhteen jne.
Jollei tällaista arkista ja jokapäiväistä seurakuntayhteyttä ole, on mielestäni valheellista väittää kuuluvansa seurakuntaan, edes hengelliseen sellaiseen. Ja jollei kuulu seurakuntaan, ei kuulu Kristuksen ruumiseen ja jollei kuulu Kristukseen ruumiseen, ei pelastu.
>>Vaan vielä pitää olla osallinen erhtyvästä ja Jumalan sanasta poikeavasta vl seurakunnasta.>>
Kuten olen jo useamman kerran kirjoittanut, uskonasiat ovat hyvin henkilökohtaisia ja myös seurakunta täytyy valita subjektiivisella uskonratkaisulla. Kokemusteni perusteella minä näen yhteisössämme "Jumalan asuinsijan ihmisten keskellä", Sinä ilmeisesti "erehtyvän ja Jumalan sanasta poikeavan vl seurakunnan".
Kokemuksemme näyttävät olevan niin erilaisia, että meidän välinen keskustelu on turhaa, sillä se ajautuu vain tyhjään juupas-eipäs jankutukseen.
>>On se vain kumaa että aina tässä kohdassa vl on kummasti kiireitä ettei koskaan näy joutavan loppupelissä käymään tätä kestelua.>>
Tuollainen vihjailu on mielestäni ikävää ja mautonta:( Jokaisella keskustelijalla pitäisi olla oikeus palstan ulkopuolisen elämän hoitamiseen ilman, että joutuu tekemään tiliä tai aletaan vetämään tulkintoja täällä.
Lopuksi: Sinä ja Kempelainen puolustitte viestiketjussa näkemystä, ettei synti tartu uudestisyntyneeseen ihmiseen. Mielestäni aika hulvaton väite.
Miksi Raamattu sitten kehottaa:
"PANKAAMME POIS kaikki mikä painaa ja SYNTI, JOKA NIIN HELPOSTI KIETOUTUU MEIHIN." (Hepr.12:1)
Vastaukset 20
Vanhimmat
on siis vastaus hyshysin allaolevaan viestiin:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=1000000000000003&conference=4500000000000490&posting=22000000043026173
Lopuksi: Sinä ja Kempelainen puolustitte viestiketjussa näkemystä, ettei synti tartu uudestisyntyneeseen ihmiseen. Mielestäni aika hulvaton väite.
Kempelainen itse vastaa näin, jos ihminen on ylhäältä uudestisyntynyt ja kastettu Jeesukseen, Hän on silloin Jeesuksen ruumiissa. Ja jos luulet, että Jeesukseen tarttuu synti, olet hieman väärällä jäljillä.
Synti on olemassa, myös meidän elämässämme, se haittaa matkantekoa, mutta ei tartu. Miksi, kun olemme Jeesuksessa, ja Hän on vielä myös henkisesti läsnä, ja on meille Herra.
Room. 13:14 vaan pukekaa päällenne Herra Jeesus Kristus, älkääkä niin pitäkö lihastanne huolta, että himot heräävät.
Sitten uskovien kasteessa > Gal. 3:27
>>Sillä kaikki te, jotka olette Kristukseen kastetut, olette Kristuksen päällenne pukeneet.
jos tarkoitat sitä, että uudestisyntynyt ei tee ehdollisia syntejä, toisin sanoen elä synnissä, niin olen samaa mieltä.
Vuoden 1776 Biblia-käännöksen mukaan tuo sama raamatunkohta kuuluu:
"Pankaamme pois kaikki kuorma ja synti, joka aina meihin tarttuu ja hitaaksi tekee." (Hepr.12:1)
että minäkin olen pahntunut sinuun alkuun monta kertaa siksi että se mitä olet sanonut on ollut helpointa ymmärtää niin ettei synti kuulu uudestisyntyneen ihmisen elämään lainkaan.
Se on siis se mentaliteetti - saa tehdä mitä tahansa onhan kaikki kuitenkin anteeksi - tai se mitä sitäkin näkee - kaikki mitä tekee on uskoon tulon jälkeen on oikein. Ettei uskoon tullut ihmien voi tehdä väärin.
Ymmärrän sen ette tarkoita kumpaakaan em asioista. Mutta tuo ilmaus jota käytätä on vl outo ja tuntematon.
Kuitenkin haluan palata siihen jatkuvaan parannuksen tekemiseeen. Siis siihen syntien pesemiseen. Miten sen oman syntisyyden jakuva tarkasteleminen ja vatvominen kirkastaa sitä Kristusta. Jos koko uskossa kasvaminen on enemmänkin vain sen ymmärryksen lisääntymistä siitä omasta syntisyydestä.
Vl vaeltavat synnin pois paijoina. Onko uskossa kasvaminen vain sitä että opii tunnistamaan aina vain enemmnän ja enemmän syntejä. Nimeämään niitä ja laitamaan niitä pois. Kuritamaan lihaa lain töillä? Onko vl usko tätä.
Uskovaisen mieli on se että haluaa elää lain mukaan? Tai haluaa elää Jumalan sanan mukaan. (tapakultuuri perinnäisäännöt)....
Miksi vl opetus keskityy nimeämään syntejä mutta ei korosta sitä opetusta jossa Kirstuksen mieli olisi se opetuksen keskeisin sisältö.
"Minulle Kristuksen seurakunta tarkoittaa kaikkien uskovaisten yhteisöä, jonka Pyhä Henki uskonyhteydellä ja rakkaudella liittää yhteen. Seurakunnassa Jumalan sana saarnataan puhtaasti ja pyhät sakramentit vietetään oikein, Kristuksen asetuksen mukaisesti."
Sinä määrität seurakunnan oikein mutta... Asetat sille ehdon .Jumalan sana saarnataan puhtaasti ja pyhät sakramentit vietetään oikein, Kristuksen asetuksen mukaisesti... ja oikeutat kaikki uskovaisen yheydessä saarnatun Jumalan sanaksi sillä perusteella että jos se ei oli Jumalan sanaa ei olisi seurakuntaa.
Jumalan seurakunta tulee aina olemaan. Sen oleminen ajallisesti riippuu yksitään Jumalan sanassa. Ja seurakunta lakaa olemasta seurakuta kun se poikkeaa pois Jumalan sanasta.
Ajatelisin sinun olevan siitä samaa mieltä.
Kuitenkin on niin että vaikka meillä on täysin sama ymmärräys tästä asiasta oletan ettet pidä minua oikein uskomassa. Palaan myöhemmmin asiaan...
miettyäni asioita
>>Oikeutat kaikki uskovaisen yheydessä saarnatun Jumalan sanaksi sillä perusteella että jos se ei oli Jumalan sanaa ei olisi seurakuntaa.>>
Ei kai kristillisyydessä ole koskaan opetettu, ettei yksittäinen puhuja voi erehtyä, päinvastoin. Totta kai puhujilla ja yksittäisillä uskovaisilla samoin kuin paikallisseurakunnilla voi tulla ns. heikkoja sanoja ja jopa täyttä harhaoppia.
Mutta KOKO yhteinen Kristuksen seurakunta ei voi mielestäni erehtyä, koska silloin olisi Kuningas ilman valtakuntaa, Pää ilman ruumista ja jäseniä sekä Ylkä ilman morsianta jne.
Kristuksen seurakunta....
"Ei kai kristillisyydessä ole koskaan opetettu, ettei yksittäinen puhuja voi erehtyä, päinvastoin. Totta kai puhujilla ja yksittäisillä uskovaisilla samoin kuin paikallisseurakunnilla voi tulla ns. heikkoja sanoja ja jopa täyttä harhaoppia."
Eikö - hoitokokousten aikana tälläinen opetus oli vallalla. Sitä käytti silloin ja käytää edeleen yksitäiset ihmiset. Ja sen olemassa olon haluat varmaankin kieltää.
Ja sitten se että ongelma ei olekaan siinä että erehdytään vaan siinä että väärin opettamiset jätetään kasvamaan niin kuin ne olisivat Jumalan sanaa.
Joten jos Jumalan sanan mukaisuus todella olisi se kaikkein rakkain emme voisi kuula opetusta - tulee olla kuuliainen seurakunnan neuvoille ja Jumalan sanalle. KOska on edelleenkin niin että seurakunna neuvoille tulee olla kuulianen vain jos ne ovat Jumalan sanan mukaisia.
Mutta sitä ovatko ne ei ole lupa kysyä eikä kyseenalaistaa.
Ja silloin kun erehtymättömäksi Kirstuksen seurakunaksi nostetiin ja nostetaan tänäkin päivänä ajallinen seurakunta se tarkoitaa että ihisellä on oikeus käytää jumalaista ja erehtymätöntä valtaa. (mielivaltaa)
Ja sitä todella käytetään...
Ja kommentti toisen kohtaan... Suurin osa vl on tapakristittyjä joilla ei ole harmainta aavistustakaan siitä mitä raamatussa lukee. Ja toinen kommenti missä Kirstus näkyy vl saarnassa. Ei ainakaan sen keskiössä. Valta osa puheista kirksataa lian olemusta ja kertoo vain pahasta mailmasta. Siitä mistä Kristus on tehnyt ei mainita kuin vain lauseessa - haluathan vielä uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Se ei ihan riitä määriteen keskeinen sisältö on Kirstuksen kirkastamista täytämiseen.
Olen lukenut teidän keskustelua seurakunnasta ja sanot aivan oikein, että näkyvä seurakunta ei ole Jumalanvaltakunta. Toisaalta kirjoituksistasi saa sen käsityksen, että jos ei kulje Ry:n uskovien joukossa, ei voi kuulua näkymättömään Jumalanvaltakuntaan.
Lainaan kaksi kohtaa kirjoituksistasi:
”Minun rehellinen ja aito kokemukseni kuitenkin on, että ylivoimaisesti suurimmaksi osaksi vl-liikkeen opetus on raamatullista ja Kristus-keskeistä. Sellaista, johon ainakin minun sydämeni vastaa aamenta. Ja olen aivan rehellisesti sitä mieltä, että myös jäsenistössä näkyvät ylivoimaisesti suurimmaksi osaksi aidot Hengen hedelmät”.
”Mutta KOKO yhteinen Kristuksen seurakunta ei voi mielestäni erehtyä, koska silloin olisi Kuningas ilman valtakuntaa, Pää ilman ruumista ja jäseniä sekä Ylkä ilman morsianta jne”.
Monissa kohdin yhdyn kirjoitukseesi, esim. monet saarnat ovat lähes Jumalansanan mukaisia, eikä voi sanoa, että saarna olisi väärä. Sitten tulee kuitenkin eteen tämä: Kehotetaan parannukseen kaikista synneistä, mutta jos saarnamiehiä kehottaa itseään näyttämään omalla esimerkillään mallia ja oikaisemaan esim. väärät tuomiot hoitokokousajalta. Ei nuhtelu tehoa! Koko yhteisön tulisi sanoutua irti vääristä opeista, joilla jumalanlapsia on kiusattu ja ahdistettu.
Olen samaa mieltä siitä, että koko yhteinen näkyvä Kristuksen seurakunta ei voi eksyä. Tästä kirjoittaa Luther Biblian esipuheessa. Jos teillä on Biblia, niin etsikää Lutherin selityksistä sanan >seurakunta< kohdalta.
Raamatusta me löydämme kirjoituksia, miten ihmiset ovat eksyneet palvelemaan ihmisten keksimiä oppeja. Jumalan valtakunta on niin kuin jo nimikin sanoo Jumalan oma ja sitä eivät ihmiset kykene Perkeleenkään avustuksella hävittämään kokonaan.
Jumalan käskystä Jesaja saarnaa: Jes. 6:12 ”Herra vie ihmiset kauas, ja tyhjänä leviää hylätty maa. 13 Jos väestä on jäljellä vaikka vain kymmenesosa, vielä sekin raastetaan maasta, kaadetaan niin kuin puu, kuin tammi. Mutta puustakin jää kanto, ja siitä kannosta kasvaa pyhien suku”.
Minusta Biblia sanoo tämän vielä selvemmin: ”Ja ehkä kymmenes osa siihen vielä jää, niin sekin taas hävitetään; kuitenkin niinkuin tammelle ja tuomelle jää kanto, vaikka heidän lehtensä varistetaan, niin pitää myös pyhällä siemenellä kanto oleman”.
>>Joten jos Jumalan sanan mukaisuus todella olisi se kaikkein rakkain emme voisi kuula opetusta - tulee olla kuuliainen seurakunnan neuvoille ja Jumalan sanalle. KOska on edelleenkin niin että seurakunna neuvoille tulee olla kuulianen vain jos ne ovat Jumalan sanan mukaisia.>>
Tietysti seurakunnan neuvojen tulee olla kirjoitetun Jumalan sanan mukaisia.
Mielestäni se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että seurakunta voi "saarnata synniksi" joitain "ajan ilmiöitä", vain jos ne nimeltä mainiten kielletään myös Raamatussa.
Kuten olen jo aiemminkin huomauttanut, Raamattu ei suoraan kiellä esimerkiksi huumeiden käyttöä, ylinopeuden ajamista autolla, aborttia, pornolehtien lukemista, masturbaatiota, uhkapelejä, väkivaltaviihdettä, ihmisen rodunjalostusta geenitekniikan, sukupuolenvaihdosleikkauksia jne. Tulisiko nämä kaikki siis vain hyväksyä?
Raamattu ei sano: ”Älä sekaannu alaikäisiin!” Eikö pedofilia siis olekaan synti? On. Miksi? Siksi, että se on Raamatun HENGEN vastaista.
Kun Raamattua tutkitaan seurakunnassa Pyhän Hengen ohjaamana, voidaan PÄÄTELLÄ, mikä on Jumalan sanan selvä asenne kuhunkin ilmiöön. Ja mielestäni tälle seurakunnan kannalle tulee olla kuuliainen.
"EI ANTAIN YLÖN YHTEISTÄ SEURAKUNTAA, niinkuin muutamain tapa on, vaan NEUVOKAAT TEITÄNNE KESKENÄNNE, ja sitä enemmin kuin te näette sen päivän lähestyvän." (Hepr.10:25)
"Jolla on korvat, se kuulkoot, mitä Henki sanoo seurakunnille", toistaa Ilmestyskirja seitsemän kertaa.
Tähän sopivat hyvin myös Lutherin jo edellä lainatut sanat:
"Mutta Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti pyhässä seurakunnassa eli kristikunnassa. Sen välityksellä hän vetää meidät yhteyteensä, sitä hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä. Näin kasvamme joka päivä ja vahvistumme Pyhän Hengen luomassa uskossa ja uskon hedelmissä." (Iso Katekismus: kolmas uskonkohta)
>>Mutta sitä ovatko ne ei ole lupa kysyä eikä kyseenalaistaa.>>
En tiedä, minkälaisia vl:sia tunnet, mutta ainakin itse koen voivani keskustella näistä asioista hyvin vapaasti.
>>Suurin osa vl on tapakristittyjä joilla ei ole harmainta aavistustakaan siitä mitä raamatussa lukee.>>
Mielestäni tuo oli taas melkoinen karikatyyri kristillisyydestämme. Suurimmalle osalle vl-ihmisistä - nuorisollekin - uskonasiat ovat hyvin tärkeitä ja herkkiä, joten on minä en kyllä menisi sanomaan heitä tapakristityiksi.
>>Ja toinen kommenti missä Kirstus näkyy vl saarnassa. Ei ainakaan sen keskiössä. Valta osa puheista kirksataa lian olemusta ja kertoo vain pahasta mailmasta. Siitä mistä Kristus on tehnyt ei mainita kuin vain lauseessa - haluathan vielä uskoa synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja veressä.
Se ei ihan riitä määriteen keskeinen sisältö on Kirstuksen kirkastamista täytämiseen.>>
Olen eri mieltä. Ja siksi toisekseen: minulle Kristus-keskeinen saarna ei välttämättä tarkoita sitä, että saarnassa toistetaan monta kertaa Kristuksen nimeä vaan tärkeämpää on saarnan tunnelma ja henki, että siitä välittyy todellinen Kristuksen mieli. Mielestäni vl-saarnat ovat Kristus-keskeisiä.
fraasit?
Henki, joka korostaa ME-HENKEÄ. Sitä se on.
Ja Jeesus syntien pyykkäripoikana?
Tietysti seurakunnan neuvojen tulee olla kirjoitetun Jumalan sanan mukaisia.
Mielestäni se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että seurakunta voi "saarnata synniksi" joitain "ajan ilmiöitä", vain jos ne nimeltä mainiten kielletään myös Raamatussa.
---
ettei yhdenkään vähimmän vejen kohdalla tälläinen johda inhimilliseen kohtuutomuuteen. Jos ja kun tälläinen johtaa sen vähisimmän veljen lyömiseen ollaan aina eksytty ihmioppeihin.
Äläkä väitäkään ettei niin olisi.
Ei ole kyse nimeltä mainitsemisesta - mutta se miten ajan ilmiöitä saarnataan synikis - jumalan sanaksi - johtaa ja on johtanut laiki ja tapakristillisytyeen. Koska tuo ajan ilmiöitten saarnaaminen synniksi on perustunut ja tulee aina perustumaan ihmisymärykseen. Lihan käsivarteen.
Siinä poljetaan vl vanha kanta - raamattu on ylin ja ainut ohjen jos me hyväksymme tuon sinun kantasi. Uskovainen ei voi hyvällä omalla tunnolla lähteä tuohon.
Minä ymmärrän sen miten vl suhtautuvat alkoholiin mutta en sitä kuinka he suhtautuvat tupakaan. Tai kuika he suhtautuvat siihen että pitäisivät itsestään huolta. Kuntosalikortikin kuuluu synniksi saarnatun. Miksi?
Kuten olen jo aiemminkin huomauttanut, Raamattu ei suoraan kiellä esimerkiksi huumeiden käyttöä, ylinopeuden ajamista autolla, aborttia, pornolehtien lukemista, masturbaatiota, uhkapelejä, väkivaltaviihdettä, ihmisen rodunjalostusta geenitekniikan, sukupuolenvaihdosleikkauksia jne. Tulisiko nämä kaikki siis vain hyväksyä?
Sinä ole väärässä - ylinopeuden ajamista ei vl piireissä pidetä minään, tiedän ettei porno ole vl miehille ennen kuulumatonta, väkivaltaviihdettä kulutetaan pelienmuodossa ym...
Minusta on kummalista että vedät esille asioita joiden synnillisyyttä varmasti moni joutisi miettimään.
Se mikä on raamatun hengen vastaista on vastuuton käytös - on se sitten millä elämän osa-alueella tahansa. Mutta montaa asiaa ei vl edes pidetä syntinä vaikka en raamatun mukaan sitä ovat. Esim. ahneus ja pahan puhuiminen.
Eikö olisi tärkeämpää tuoda julki raamatun henki kuin se että kotiaa nimetä ja luetella asioita. Jos jotain ei ole lueteltu sitä vl näyttävät saavan harrastaa vapaasti. Tämä on kaksinaismoraalia.
Ennenkaikkea siksi että moni asia saarnataan synniksi mutta kuitenkin asiaa saatetaan harrastaa laajalti.
Syntikäsitys on käynyt läpi melkoisen inflaation vl liikeessä. Oikeastaan mikään ei näytä olevan syntiä kunhan vain ei jää kiinni.
minusta on se ettei vl näytä tälläisiä kasvoja todellisuudessa mitä vastapuhuja haluaa minulle näytää. Hänen puheensa todella ovat raamatun mukaisia hyvinkin pitkälle.
"Olen samaa mieltä siitä, että koko yhteinen näkyvä Kristuksen seurakunta ei voi eksyä. Tästä kirjoittaa Luther Biblian esipuheessa. Jos teillä on Biblia, niin etsikää Lutherin selityksistä sanan >seurakunta< kohdalta."
Jos en väärin muista Luther oikeutaa tuon olemassaolon sillä että tuo ajallinen seurakunta riipuu kiinni Jumalan sansassa.
Aika monta kertaa kuintekin töräään vl siihen että se oikeutaa ilmoituksensa Jumalan sanaksi sillä perusteella että jos sen ilmoitus ei olisi Jumalan sanaa se tarkoitasi seurakunna häviämistä. (ajallisen näkyvän seurakunnan)
Jumalan seurakunan olemassa olo on kuitenkin aina riipunut kiinisiitä että se pysyy Jumalan sanassa.
Ja juuri tämä minua ihmetytää. Jos tarkastellaan saarnoja tai päiviämiestä tai muita SRK julkaiusja niin ei näytä haitaavaan lainkaan se että sillä todella on seassa Jumalan sanaa ja sitten sitä mikä ei sitä ole.
Hotokousten aikana ajallisesta seurakunnasta tai itse asisasa osasta siitä tehtiin jumalan huoneen hallitus. Nostetiin ihmisiä toisten yläpuolelle ja näille tuli olla kuuliainen sillä perusteella - ettei koko näkyvä seurakunta voi erehtyä.
Tuohon vain liityi sellainen mielenkiintoinen päätös - tämä joukko pätti olevansa se erehtymätön joukko ja muut olivat väärässä. Alkoivat hoitokokuset. Joita ei ole tähänkään päivään mennessä selvietetty.
Tuo oppi jumalanhuoneenhallituksesta elää edeleenkin. On ihmisiä jotka asettuvat muiden yläpuolelle oikean totuuden haltijoiksi. Ja tuolta käsin oikeutavat itsenä taakoitamaan muita milloin milläkin.
Tästä hyvänä esimerkkinä on suviseurapuhuja joka piti puheen mailmallisen musiikin vaaroista ja siitä ettei uskovainen halua sitä kuunella. Ja kuitenkin pysähtyi matkalla katusoitajan luo nauttimaan maallisen musiikin iloista.
Miten tälläiset saarnat ja se kuinka ne kohtaavat todellisuudessa kirkastavat Kristusta? Minusta ei mitenkään.
Eli miten saarnat kohtaavat todellisuudessa - uskovainen ei halua ehkäistä. Kenellekään ei anneta yli voimien jne... kun kohtaa sen lopuunpalaneen ja masentuneen äidin (perheen) joka on menettänyt koko elämänsä hallinnan siksi ettei puheet ja todellisuus ole kohdannut. Silti noita puheita tulee pitää oikeana.
Vaikka Vl olisi luopumassa ehkäisykiellosta silloin kuin siihen on tarvetta se silti tarkoitaa kahtakin asiaa. Ensinnäkin ehkäisykiellolla on taakoitettu vastoin raaamatun henkeä vuosia on sanouduttava irti kokonaisuudessaan.
Siltikin vaikka se herättäisi katkeruutta niissä kuuliaisissa "alamaisissa".
Ja toisekseen tuohon asiaan liityy se että niin tässä kuin muissakin asioissa mädät hedelmät liityvät siihen opetukseen että tulee olla kuuliainen seurakunnan neuvoille. Unohtaen etta vain jos ne ovat Jumalan sanan mukaiset.
Mitään tälläistä kuitenkaan ei ole näkyvissä 2006 puhujainkokousessa (muistaakseni) pidetiin alustus jossa todetiin että pitää olla kuuliainen seurakunnan neuvoille ja Raamatun sanalle.
Edeleenkin on niin että mikä on seurakunta jossa ei pala Jumalan sanan valkeus. Se ei ole seurakunta ensinkään. Ja tämä tuntuu vl unohtuvan. Miksi? Varmaan siksi että jos tämä myönnettäisiin ei voisi olla jumlanhuoneen hallitust eikä toisia uskovaisia voitaisi taakoitaa milloin milläkin. Kyse on vallan käytämisestä yli toisen ihmisen.
tekee eläväksi, sanoi Jeesus
Jos näkyvä seurakunta opettaa muuta, kuin jumalansanaa, silloin seurakunta menee harhaan. Me kuitenkin näemme, että näin on tapahtunut ennen ja näin tapahtuu tänäänkin.
Tulee pysyä Jeesuksessa, eli Jumalan sanassa, sillä niin kuin oksa joka ei pysy kiinni rungossa – sille käy tosi huonosti, irtautunut kuolee ja ne jotka riippuvat kiinni irtautuneessa oksassa, myös kuolevat. Jeesus opettaa: Joh. 8:31 ”Niille juutalaisille, jotka nyt uskoivat häneen, Jeesus sanoi: "Jos te pysytte uskollisina minun sanalleni, te olette todella opetuslapsiani. 32 Te opitte tuntemaan totuuden, ja totuus tekee teistä vapaita."
Kun tutkimme tarkasti totuutta, niin huomaamme, että totuus ei itse asiassa olekaan seurakunta, vaan seurakunnassa oleva ”salaisuus”. Tämä salaisuus on siitä kummallinen, että se on julkinen. Minä en voi ollenkaan ymmärtää niitä ihmisiä jotka mielellään vaientaisivat hyshyssin!
Täällä väitetään, että hyshys tuo keskusteltavaksi sisäisiä (salaisia) Jumalanvaltakunnan salaisuuksia, joita saa keskustella vain seurakuntapäivillä ja Ry:llä. Oikealla seurakunnalla ei tämmöisiä salaisuuksia saa olla, vaan on sellainen salaisuus josta Paavali sanoo: ”julkisesti suuri salaisuus”!
Luetaan miten Paavali opetti nuorta Timoteusta, tästä asiasta: 1 Tim. 3:15 ”Jos tuloni kuitenkin viivästyy, saat tästä tietää, miten on käyttäydyttävä Jumalan temppelissä, elävän Jumalan seurakunnassa, joka on totuuden pylväs ja perustus. 16 Me tunnustamme, että meidän uskomme pyhä salaisuus on suuri: Hän ilmestyi ihmisruumiissa, hänet julistettiin vanhurskaaksi Hengen voimasta, enkelit saivat hänet nähdä, hänestä saarnattiin kansoille, häneen uskottiin maailmassa, hänet korotettiin kirkkauteen”.
Tämä ”salaisuus” on juuri se totuus ja perusta, jota meidän tulee kaikille kuuluttaa. Paavali ei saarnaa seurakunnasta, eikä käske uskoa seurakunnan päälle, vaan Kristuksesta hän opettaa, että Hänen tulee olla seurakunnan perusta – kulmakivi ja se seurakunta joka muuta opettaa, on niin kuin hyshys sanoo: ”ei ole Kristuksen seurakunta”. Toivon, ettei kukaan enää pyri rajoittamaan ja kieltämään keskustelua uskosta ja opista!
Luetaan miten Paavali kertoo omasta toiminnastaan:
Ap.t. 20:19 ”Olen palvellut Herraa nöyrin mielin, kyyneleet silmissä, kaikissa koettelemuksissa, joita juutalaiset juonillaan ovat minulle aiheuttaneet. 20 En ole vaiennut mistään sellaisesta, mikä on teille hyödyksi, vaan olen julistanut sanaa ja opettanut teitä sekä julkisesti että kodeissanne. 21 Sekä juutalaisia että kreikkalaisia olen todistuksellani taivuttanut kääntymään Jumalan puoleen ja uskomaan meidän Herraamme Jeesukseen”.
Kol. 2:8 ”Pitäkää varanne, ettei kukaan houkuttele teitä harhaan tyhjillä ja pettävillä viisauden opeilla, jotka nojautuvat ihmisten perinnäisiin käsityksiin ja maailman alkuvoimiin eivätkä Kristukseen. 9 Hänessä on jumaluus ruumiillistunut koko täyteydessään, 10 ja hänen yhteydessään myös te olette tulleet tästä täyteydestä osallisiksi. Hän on kaikkien valtojen ja voimien pää".
minusta tuo on kaikesta huolimatta ylimielinen vastaus.
Yhdistäkö vl enemmän yhteinen usko vai elämäntapa?
Vain ne jotka kuuluvat ajaliseen vl liikeeseen. Vain niitä tuo liike rakastaa. Vain tuohon liikeeseen kuuluvat , siis ne jotka osoitavat ajatuksin sanoin ja teoin lojaalisuutta tuolle ajalliselel yhteisölle ovat tuolle yhteisölle tärkeitä.
Mutta sitten kun ihminen joutuu pohtimaan tuon liikeen opetusta onko se joltain osin raamatullista vai ei. Ainoa vastaus on - näin me uskomme.
Vatausta kysymykseen miksi ei voi saada.
Jos Henki teke eläväksi kuinka vl voidaan opetaa monella tavalla. KUinka voidaan opetaa omakohtaista uskoa (SL-helsinki) ja toisaalta seurakuntaomaatuntoa (JA).
Eli minun mielestä sille joka kohtaa tuon ristiriitaisen opetuksen tosielämässä vastataan - näin me uskomme - on melkoista piitaamattomuuta lähimmäistä kohtaan.
Oletkos sinä niin tyhmä ja värässä hegessä ettet ymmärrä että näin me uskomme. Tai että ei ole uskon asiat kunnossa kun tuollaisia kyselet.
Se että kysyy mikä on Jumalan sanaa ja mikä on Jumalan tahto ei voi olla syntiä.
Vastaa siis miten voi olla että vl mielestä käärmeen oppia on se että kysyy - sanoiko Jumala todella niin. Minusta kärmeen oppia on se että epäilee sanoiko Jumala todella niin mutta luotaa kuitenkin sokeasti Jumalan sanoneen niin eikä lähde kysymään sitä Jumalan tahtoa.
>>Ettei yhdenkään vähimmän vejen kohdalla tälläinen johda inhimilliseen kohtuutomuuteen. Jos ja kun tälläinen johtaa sen vähisimmän veljen lyömiseen ollaan aina eksytty ihmioppeihin.>>
Jos Jeesuksen vähimpiä veljiä lyödään, se todella on väärin. Mutta synnistä varoittaminen ja nuhteleminen ei ole mielestäni koskaan väärin.
"Jos veljesi tekee väärin, nuhtele häntä, ja jos hän sitten katuu, anna hänelle anteeksi." (Luuk.17:3)
"Nuhtele, moiti ja kehota, aina kärsivällisesti opettaen." (2.Tim.4:2)
>>Ei ole kyse nimeltä mainitsemisesta - mutta se miten ajan ilmiöitä saarnataan synikis - jumalan sanaksi - johtaa ja on johtanut laiki ja tapakristillisytyeen. Koska tuo ajan ilmiöitten saarnaaminen synniksi on perustunut ja tulee aina perustumaan ihmisymärykseen. Lihan käsivarteen.>>
Uskon, että "Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti Jumalan seurakunnassa". Kun seurakunta ottaa asioihin kantaa Raamatun äärellä, se ei silloin perustu ihmisymmärrykseen vaan Kristuksen Hengen viisauteen. "Jumala seisoo Jumalan seurakunnassa." (Ps.82:1)
>>Siinä poljetaan vl vanha kanta - raamattu on ylin ja ainut ohjen jos me hyväksymme tuon sinun kantasi. Uskovainen ei voi hyvällä omalla tunnolla lähteä tuohon.>>
Minusta tämä minun kantani on oikeastaan aika itsestään selvä. Raamattu on Pyhän Hengen kirja, ja myös sen ymmärtämiseen tarvitaan Häntä. Pyhän Hengen asuinsija maan päällä on nimenomaan Kristuksen oikein uskova seurakunta. Siksi Raamattua ymmärretään oikein nimenomaan seurakunnassa.
On sitä paitsi aika järkyttävää, jos olet todella sitä mieltä, ettei mainitsemiani asioita - huumeiden käyttöä, ylinopeuden ajamista autolla, aborttia, pornolehtien lukemista, masturbaatiota, uhkapelejä, väkivaltaviihdettä, ihmisen rodunjalostusta geenitekniikan, sukupuolenvaihdosleikkauksia jne - voi saarnata synniksi, kun Raamattu ei niitä nimeltä mainiten kiellä.
>>Sinä ole väärässä - ylinopeuden ajamista ei vl piireissä pidetä minään, tiedän ettei porno ole vl miehille ennen kuulumatonta, väkivaltaviihdettä kulutetaan pelienmuodossa ym...>>
Minä todella ihmettelen, millaisia vl:sia oikein tunnet. Minusta tuo vaikuttaa hyvin irvokkaalta karikatyyriltä elävästä kristillisyydestä. Ainakin minulle ja läheisilleni on itsestään selvää, ettei tuollainen ole sopivaa uskovaiselle.
>>Se mikä on raamatun hengen vastaista on vastuuton käytös - on se sitten millä elämän osa-alueella tahansa.>>
Tuokin on tulkinta. Sinänsä ehkä kohtuullisen hyvä, mutta silti VAIN tulkinta. Toisille tulkitseminen näyttää olevan sallittua, toisille (kuten SRK:lle) taas ei ;)
>>Mutta montaa asiaa ei vl edes pidetä syntinä vaikka en raamatun mukaan sitä ovat. Esim. ahneus ja pahan puhuiminen.>>
Taas hirvittävä, leimaava yleistys.
>>Syntikäsitys on käynyt läpi melkoisen inflaation vl liikeessä. Oikeastaan mikään ei näytä olevan syntiä kunhan vain ei jää kiinni.>>
Nyt sorrun itsekin yleistämään, mutta minusta näyttää siltä, että juuri ne, jotka kovaäänisimmin arvostelevat seurakuntaa näyttävät voivan tehdä mitä tahansa, kunhan ei jää kiinni. Tältä minusta näyttää.
Sen sijaan useimmilla ns. konservatiiveillä näyttää olevan toimiva omatunto.
Jumala ilmitaa tahtonsa seurakunan kautta = jatkuvan ilmoituksen oppi = paavin oppi = paavi = seurakunta.
Tässä on raamatun viimeisiä jakeita...
18 Jokaiselle, joka kuulee tämän kirjan ennussanat, minä vakuutan: Jos joku panee niihin jotakin lisää, panee Jumala hänen kärsittävikseen ne vitsaukset, joista tässä kirjassa on kerrottu.
19 Jos joku ottaa pois jotakin tämän ennustusten kirjan sanoista, ottaa Jumala pois hänen osallisuutensa elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kerrottu.
On ihan selvää että Jumala seisoo Henkensä kautta seurakunnasaan siinä ei olekaan mitään. Mutta miten ajallisen seurakunnan vallankäytöstä tehdään Jumalaista valtaa.
"Uskon, että "Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti Jumalan seurakunnassa". Kun seurakunta ottaa asioihin kantaa Raamatun äärellä, se ei silloin perustu ihmisymmärrykseen vaan Kristuksen Hengen viisauteen."
Mihin tälläinen usko perustuu. Siihenkö että sinä halut uskoa että tämä ajallinen seurakunta ottaa kantaa asioihin raamatun äänellä. Koska se sopii sinun inhimilliselle järjellesi. Se ikäänkuin vapautaa sinut siltä Jumalan tahdon etsimiseltä. Koska tämä joukko on oikeassa voin kulkea tämän joukon mukana.
Tälläinen usko ei raamatun mukaan ole pelastavaa uskoa. Juoskaa niin että voitatte. Eikä niin kuin nyt juostaan joukon mukana ja päästään perille.
"Jos Jeesuksen vähimpiä veljiä lyödään, se todella on väärin. Mutta synnistä varoittaminen ja nuhteleminen ei ole mielestäni koskaan väärin."
Tämä ei pidä paikaansa. efesolaiskirje 6
14 Seisokaa siis kupeet totuuteen vyötettyinä, ja olkoon pukunanne vanhurskauden haarniska,
15 ja kenkinä jaloissanne alttius rauhan evankeliumille.
16 Kaikessa ottakaa uskon kilpi, jolla voitte sammuttaa kaikki pahan palavat nuolet,
17 ja ottakaa vastaan pelastuksen kypäri ja Hengen miekka, joka on Jumalan sana.
---
Mikä on se evankeliumi jossa on vain nuhteen sanat. Onko se että me menemme aina ja alati syntisen ihmsen luo osoitaen - katso kuinka syntinan olet - todella sinusta rakkautta. Mitä jos ei löisikään ensimmäisenä nuhteella.
Kovin monta kertaa me haluamme nähdä vain sen kuinka paha ihminen on. Kuinka huono ja kelvoton. Ja jos ihmisen asenen niin kuin vl asenne monesti on on se - synnistä pitää aina nuhdella.
Niin ei se ole rakkautta tuota ihmistä kohtaan. Useimmat ihmiset ymmärtävät oman viallisuutensa ilman että heitä pitää siitä erikseen moittia.
JOkaiselle meistä on tarkoitettu Jeesuksen sanat - se joka on synnitön heitäköön ensimmäisen kiven.
"Pyhän Hengen asuinsija maan päällä on nimenomaan Kristuksen oikein uskova seurakunta. Siksi Raamattua ymmärretään oikein nimenomaan seurakunnassa."
Siinä sinä olet väärässä. Ihmisestä sanotaan näin...
1. Kor. 6:19
Vai ettekö tiedä, että teidän ruumiinne on Pyhän Hengen temppeli, joka Henki teissä on ja jonka te olette saaneet Jumalalta, ja ettette ole itsenne omat?
Jokainen uskovainen on Pyhän Hengen temmeli ja Jumalan Henki asuu tässä tempelissä. Tämä temppeli on rakennettu Kristuskalliolle. Jumalan teolla.
Matt. 7:8
Sillä jokainen anova saa, ja etsivä löytää, ja kolkuttavalle avataan.
Jeesus itse sanoo että hän on hyvä paimen joka käy lammasten edellä. Hän sanoo vievänsä meidän viheiäisille niityille. Ja jos sinä tuolle paikalle sovielet seurakuntaa niin kuin teet. En minä voi sinua kuulla.
>>Syntikäsitys on käynyt läpi melkoisen inflaation vl liikeessä. Oikeastaan mikään ei näytä olevan syntiä kunhan vain ei jää kiinni.>>
"Nyt sorrun itsekin yleistämään, mutta minusta näyttää siltä, että juuri ne, jotka kovaäänisimmin arvostelevat seurakuntaa näyttävät voivan tehdä mitä tahansa, kunhan ei jää kiinni. Tältä minusta näyttää."
Ymmärrän että sanani loukaavat. Mutta silti haluan myös perusteen sille miksi väiteeni on värä. Ehkäsy ja perhesuunitelu on synitiä kaikissa muodoisaan ... ja kuitenkin se on sallittua kunhan ei jää kiinni. Minulta on suraan kysytty miksi en vastannut kysyvälle ettei asia kuulu hänelle. Siksi että minusta tuohon kysymykseen pitää voida vastata suoraan.
Moni asia saarataan synniksi ja kuitenkin jokainen tekee mita haluaa. Eli mitä virkaa jonkun asian syniksi saarnaamisella on kun 20 % vl katsoo kuitenkin lätkämatsin netti-tv:stä.
Kukaan ei katso tv koska uskovainen ei halua katsoa tv:tä.
Vl vilisee näitä kaksinaismoraalin kukkasia. Miksi saarnataan synniksi sitä tätä ja tuota jos noihin asioihin ei sitten suhtauduta syntinä.
"Sen sijaan useimmilla ns. konservatiiveillä näyttää olevan toimiva omatunto."
Niin tämä tarkoitaa sitä että he poimivat saarnoista sen mikä heille itselle sopii. Tätä sanotaan vl korvasyyhyksi. Toimivalla omalla tunnolla tarkoitetaan asioitten parehanpäin ymmärtämistä silloinkin kun ajallisen seurakunnan asema korotetaan Kristuksen paikalle.
Kyllä minä sen ymmärrän että olen ärsyttävä ja loukaan. Mutta en sitä ettei uskosi velvoita sina katsomaan tuon inhimillisen loukaantumisen yli.
...
Ja sitten vielä tämä...
>>Se mikä on raamatun hengen vastaista on vastuuton käytös - on se sitten millä elämän osa-alueella tahansa.>>
Tuokin on tulkinta. Sinänsä ehkä kohtuullisen hyvä, mutta silti VAIN tulkinta. Toisille tulkitseminen näyttää olevan sallittua, toisille (kuten SRK:lle) taas ei ;)
Miten SRK tulkinnat täyttävät lähimmäinsen rakkauden kaksoiskäskyn. Väitän että tuo tulkinta jota tarjoan sisältää tuon rakkauden kaskoiskäsyn velvoiteen. Mutta SRK tulkita- ehkäsiy ja perhesuunitelu kaikissa muodoisaan on syntiä. - ei sisällä. Sillä perusteella että tuota tulkintaa on kätettty väkivallan välineenä ja on kielletty asianmukainen sairaanhoto joka on johtanut väitämättömään lähimmäistä vastaan rikkomiseen.
Ylinopeuden ajamien turvavöittä kuljetetu lapset ym eivät ole vl mielestä syntiä. Minun mielestä vastuuton käytös on syntiä aina. Ilman turvavöitä kulkeva lapsi on aina hengen ja terveyden menetämisen vaarassa.
ja olisivat YMMÄRTÄNEET OIKEIN, mutta et sinä aloittaja voi olla huomaamatta - täälläkin - että teidän joukossanne on aivan toisin ajattelevia. Heiltä puuttuu rakkaus muuhun kuin heidät pelastavaan ainoaan oikeaan jumalanvaltakuntaan, joka kirjoitetaan yhteen ja pienellä ja on kauhistus meille.
>>Et sinä aloittaja voi olla huomaamatta - täälläkin - että teidän joukossanne on aivan toisin ajattelevia. Heiltä puuttuu rakkaus muuhun kuin heidät pelastavaan ainoaan oikeaan jumalanvaltakuntaan, joka kirjoitetaan yhteen ja pienellä ja on kauhistus meille.>>
Voi olla. En väitä Sinua valehtelijaksi. Isossa herätysliikkeessä on varmasti monenlaista sukankuluttajaa, niitäkin, jotka eivät ole ymmärtäneet elävää uskoa oikein.
Minun rehellinen ja aito kokemukseni kuitenkin on, että ylivoimaisesti suurimmaksi osaksi vl-liikkeen opetus on raamatullista ja Kristus-keskeistä. Sellaista, johon ainakin minun sydämeni vastaa aamenta. Ja olen aivan rehellisesti sitä mieltä, että myös jäsenistössä näkyvät ylivoimaisesti suurimmaksi osaksi aidot Hengen hedelmät.
Itse koen, että liikkeemme ympärillä vellova kohu johtuu lähinnä siitä, että jotkut ulkopuoliset haluavat ulkoistaa pahan meihin.
Syyttämällä meitä ahdasmielisiksi, harhaoppisiksi ja rakkaudettomiksi lahkolaisiksi he pääsevät esiintymään julkisuudessa vapaamielisinä, puhdasoppisina ja lähimmäisenrakkauden malliesimerkkeinä. Kauhistelemalla meidän omituisuuksiamme ohjataan huomio pois omista "kauhistuksista".
Tämä on minun mielipiteeni asioista.
Tv omistaminen johtaa erottamiseen onko se kristus keskeistä?
korvarnekaa,meikkaaminen,urheileminen,elokuvat,teatteri, ammatit: näyttelijä, kampaaja, jne.
>
Todellakin? muutama vai jokainen!