l a meni jo

Heipsan,

kävin tänään kontrollissa, jossa todettiin, että k.kaulaa on jäljellä vielä 3cm ja viikkoja on nyt 40 4. Kohdun suu oli pehmennyt, mutta muita synnytykseen liittyviä merkkejä ei ole. Vauveli on tosi korkealla eikä siis kiinnittynyt eikä sen takia kk ole lyhentynyt.

Kysymykseni onkin siis seuraava, että onko muita, joilla olis ollut sama tilanne ja että lähtikö synnytys kuitenkin sponttaanisti käyntiin ilman kiinnittymistä vai onko jouduttu käynnistelemään ja millä viikoilla. Painoarvio oli n. 4kg, joten vähän hirvittää tuo kokokin jo. Mukavaa pääsiäistä kaikille :)
2184
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

hei, itselläni ei mennyt yliaikaa..mutta vauva ei ollut laskeutunut tai kiinnittynyt..lähti yhtäkkiä vaan käyntiin :)ja synnytys kestikin vain 3h. Mutta kyllä se sieltä tulee..

Äänestä

Vastaavanlainen tilanne ollut minulla.

Kun sitten synnytys käynnistyi, vauvan pää ei ollut kiinnittynyt eikä laskeutunut, kuten yleensä. Supistukset alkoivat ihan normaalisti ja kohdun suu avautu mutta vauvan pää jäi ylös. Lopulta päädyttiin kiireelliseen sektioon, kun ei vaan mahtunut laskeutumaan synnytyskanavaan. Ahdas lantio suhteessa vauvan kokoon lukee papereissa, vaikka vauva oli vain 3400g.

Ensisynnyttäjä jos olet joudut todennäköisesti alatiesynnytyksen yrittämään, kun etukäteen ei voi tietää miten lantiosi joustaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mustiliini kirjoitti:

Heipsan,

kävin tänään kontrollissa, jossa todettiin, että k.kaulaa on jäljellä vielä 3cm ja viikkoja on nyt 40 4. Kohdun suu oli pehmennyt, mutta muita synnytykseen liittyviä merkkejä ei ole. Vauveli on tosi korkealla eikä siis kiinnittynyt eikä sen takia kk ole lyhentynyt.

Kysymykseni onkin siis seuraava, että onko muita, joilla olis ollut sama tilanne ja että lähtikö synnytys kuitenkin sponttaanisti käyntiin ilman kiinnittymistä vai onko jouduttu käynnistelemään ja millä viikoilla. Painoarvio oli n. 4kg, joten vähän hirvittää tuo kokokin jo. Mukavaa pääsiäistä kaikille :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu