Pyhäjoki ja Karhusuo

Demareiten sivuilla pro -liikkeen edustjat ilmoittavat että Pyhäjoen ja Karhusuon koulut lopetetaan. Halua Pyhäjoen koulun säilyvän en antanut allekirjoituksellani lupaa lakkautuksiin. Mitä paskaa te oikeen lupailette. Nyt alkaa mitta täyttyä tohon hommaan. Pysyykö itsenäisyyskään hyppysissä mitä lupasitte. Piti kylien säilyä ja silleen
12944
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

pettymyksestäsi. Et ole yksin tieä on jo satoja, jotka olette haluneet tieto lisää ja uskoneet vakuutukseen itsenäisyyden säilymisestä.
Valheella on lyhyet jäljet kuuluu sanonta. Pro-valtuutetut niin
Säkylässä kuin Köyliössäkin ovat totuuden edessä jo tänä vuonna. Kumpikin kunta syö enemmän kuin on tuloja. Palveluja on karsittava, veroja ja maksuja nostettava tuntuvasti, jotta käyttömenot saadaan maksetuiksi. Omaisuuttakin on myytävä.
Itsenäisyydellä on hintansa. Valitessaan uuden kunnan perutamisvaihtoehdon Säkylän, Köyliön ja Euran kunnat sitoutuivat
järjestämään arjen peruspalvelut lähellä. He tiesivät että hintana on kuntarajojen poisto, sillä kolmet valtuustot ja hallitukset kustantavat paljon. Yhdentymisen myötä on vain yksi hallitus ja yksi valtuusto. Palvelutuotantoa voidaan yhdenmukaistaa ja kehittää laadullisesti ja siten saavuttaa myös kustannustehokkuutta lisää.
MUTTA PRO-LIIKE EI PYSTY TAKAAMAAN MISSÄÄN OLOISSA KUNTIEN ITSENÄISYYDEN SÄILYMISTÄ.

Äänestä

Ei siinä sun lupaas tarvita, jos lapset loppuu.
Ei kylä säily ku ihmisten avulla. Niitä tarttee tehdä lisää, joko perinteisin keinoin tai sitte muutattamalla muualta. Jaappa kuule kolmen ihmisen (kaks opettajaa ja keittiö-siivousihminen) palkat sivukuluineen Pyhäjoen oppilasmäärällä. Elämä on...
Karhusuo kannattaa katsoa rauhassa. Kauttualla tulee ahdasta, varsinkin kun Eura kaavottaa 70 ha asuinaluetta radan ja Turun tien väliin.

Äänestä

Mistä tulevat uudessa Eurassa säästöt? Kolmen valtuuston yhdistämisestäkö? Hahhah...

Kun tietoa kysyy valtuutetuilta, niin he eivät tiedä.
Kun tietoa kysyy hallitusten ja valtuustojen puheenjohtajilta, niin vastaus on (yleisemmin) että asiasta päättää uuden Euran valtuusto.
Tietoa ei ole siis heilläkään.
Kun tietoa kysyy kunnanjohtajilta tai -sihteereiltä. Tuijottavat he muuttokassit kädessä kysyjää ja sanovat, että valtuustot ovat tehneet 3.3.2008 liittymissopimuksen ja etenemme valtuustojen yksimielisen päätösten mukaan...

Hei me rakennetaan uutta Euraa!!!!

Äänestä
  • Kolmessa kunnassa on mm. kolme puhelinkeskusta, kolme kirjanpitoa, kolme palkanlaskentaa ja muita päällekkäisiä tehtäviä. Jokaisella osastolla on oma päällikkönsä ja omat virkailijansa; hallinto-osasto, talousosasto, sivistysosasto, tekninen osasto,sosiaaliosasto (eri kunnissa hieman eri nimillä)... Henkilöstön inhimillisen kohtelun kannalta on hienoa, että nyt voimme eläköitymisten kautta järjestellä tehtävät 5 vuoden kuluessa uudelleen.

    Koulut, päiväkodit, terveyskeskukset, sosiaalitoimistot ottavat vain oman kunnan asukkaita asiakkaikseen. Osassa niistä on tyhjää tilaa ja yliresursointia, toisissa tilat pullistelevat. Yhteisessä kunnassa joidenkin matkat palvelujen ääreen lyhenevät, kun läheisen rajan takana olevaan kouluun on lyhyempi matka. Vuoropäivähoitoon on sitten mahdollisuus säkyläläisillä ja köyliöläisillä.

    Ja uusia parannuksia on mahdollista ideoida vaikka kuinka paljon; näitä Matti Lahtinenkin maanantaina peräänkuulutti. Pro -energian kun muuttaisi positiivismerkkiseksi ja käyttäisi tähän, niin meillä olisi vaikka kuinka hyvin asiat uudessa kunnassa.

    Kyllä nämä asiat ovat olleet koko ajan valtuutettujen ratkaisujen takana. Lauseesi valtuutetuilta kysymisestä ja tietämättömyydestä on omasi. Minulta et ainakaan ole kysynyt; ehkäpä pro-valtuutetuilta olet saanut tuon vastauksen. Kunnanjohtajat ja -sihteerit koulutettuina ja päivittäin ajantasaisien tiedon äärellä olevina tietävät yllä kuvatut asiat myöskin. Sanat ovat siis omiasi, eivät heidän.

    Pro -liikkeen edusmiehet ovat heittäneet alijäämän kattamiseksi seuraavia ehdotuksia: henkilöstön karsimisia, koulujen sulkemisia ja palvelujen hankkimista isäntäkunta -mallilla ostopalveluina muualta. Tätäkö kuntalaiset todella haluavat?

    Pro -liikkeen edusmiesten on nyt aika esittää täsmällinen toimintojen karsimis- ja lakkauttamislistansa itsenäisen kunnan alijäämän kattamiseksi. Jotta kuntalaiset tietävät, mihin se vaihtoehto johtaa...

    Äänestä

  • PRO PALVELUT kirjoitti:

    Kolmessa kunnassa on mm. kolme puhelinkeskusta, kolme kirjanpitoa, kolme palkanlaskentaa ja muita päällekkäisiä tehtäviä. Jokaisella osastolla on oma päällikkönsä ja omat virkailijansa; hallinto-osasto, talousosasto, sivistysosasto, tekninen osasto,sosiaaliosasto (eri kunnissa hieman eri nimillä)... Henkilöstön inhimillisen kohtelun kannalta on hienoa, että nyt voimme eläköitymisten kautta järjestellä tehtävät 5 vuoden kuluessa uudelleen.

    Uteliaan säkyläläisen kannattaa mennä vaikka siltä kunnansihteeriltä kysymään.

    Ei varmasti seiso muuttokassit kourassa, vaan antaa kyllä vastauksen.

    Tämä poro pro-paganda on melko paksua.

    On sinun järjenjuoksusi vähintäänkin erikoinen mutta sinun tekstistäsihän on luettavissa seuraavaa:

    -puhelinkeskukset yhdistetään ja väkeä vähennetään
    -palkanlaskennasta vähennetään väkeä
    -kaikissa eri hallintokunnissa vähennetään väkeä
    -kouluissa, päiväkodeissa, terveyskeskuksissa ja sosiaalitoimistoissa on nyt "löysää" eli väkeä ulos.

    Sinähän se porvari olet!

    Pro-liike on peräänkuuluttanut sitä vaihtoehtoa, että tehdään talouden sopeuttamistoimet itsenäisesti, eikä osana uutta kuntaa.
    Sieltä käsin kun on hiton verran vaikeampaa vaikuttaa tuleviin leikkauksiin eikä satavarmasti voi välttyä siltä tosiasilta,
    että Säkylä ja Köyliö menettävät siinä tapauksessa enemmän!
    Niin se vaan kuule menee.

    Jos et usko, niin tulet huomaamaan asian ensi kesän jälkeen, mikäli yhdistämissopimukset lähetetään valtioneuvostoon. Se on Eura sen jälkeen, joka asioista määrää.
    Viiden vuoden jälkeen liittymisestä voit sitten todeta loput yhdistymisen kukkaset ja ajella esim. sydänmaalle, pyhäjokeen, vuorenmaihin kyselemään ihmisten tuntoja yhdistymisen vaikutuksista elämäänsä.

    ps. kannattaa ottaa varmaan kypärä mukaan!

    Äänestä

  • Tietävä1 kirjoitti:

    Uteliaan säkyläläisen kannattaa mennä vaikka siltä kunnansihteeriltä kysymään.

    Ei varmasti seiso muuttokassit kourassa, vaan antaa kyllä vastauksen.

    Tämä poro pro-paganda on melko paksua.

    On sietä tietoa haettu sieltäkin ja vastaukseksi on saatu, EI OLE TIETOA, EI OLE TEHTY JNE.Tämä anti-rpopaganda on tosi tosi paksua kuin pitkääkin....

    Äänestä

  • ProJoku kirjoitti:

    On sinun järjenjuoksusi vähintäänkin erikoinen mutta sinun tekstistäsihän on luettavissa seuraavaa:

    -puhelinkeskukset yhdistetään ja väkeä vähennetään
    -palkanlaskennasta vähennetään väkeä
    -kaikissa eri hallintokunnissa vähennetään väkeä
    -kouluissa, päiväkodeissa, terveyskeskuksissa ja sosiaalitoimistoissa on nyt "löysää" eli väkeä ulos.

    Sinähän se porvari olet!

    Pro-liike on peräänkuuluttanut sitä vaihtoehtoa, että tehdään talouden sopeuttamistoimet itsenäisesti, eikä osana uutta kuntaa.
    Sieltä käsin kun on hiton verran vaikeampaa vaikuttaa tuleviin leikkauksiin eikä satavarmasti voi välttyä siltä tosiasilta,
    että Säkylä ja Köyliö menettävät siinä tapauksessa enemmän!
    Niin se vaan kuule menee.

    Jos et usko, niin tulet huomaamaan asian ensi kesän jälkeen, mikäli yhdistämissopimukset lähetetään valtioneuvostoon. Se on Eura sen jälkeen, joka asioista määrää.
    Viiden vuoden jälkeen liittymisestä voit sitten todeta loput yhdistymisen kukkaset ja ajella esim. sydänmaalle, pyhäjokeen, vuorenmaihin kyselemään ihmisten tuntoja yhdistymisen vaikutuksista elämäänsä.

    ps. kannattaa ottaa varmaan kypärä mukaan!

    Kuntalaiset odottavat malttamattomina pro-liikkeen palvelujen sopeuttamisohjelmaa. Ellei sitä tule, niin voimme todeta, että vaalipeliä oli koko propellipäiden show.

    Äänestä

Jos haluat syöttää itsellesi valheita, niin demareiden sivusto on siihen juuri oikea paikka.

Siellä on "uutisia" ja myös blogi, jossa pääuutisoija käy kommentoimassa milloin milläkin nimimerkillä kirjoituksia.

Ei niitä kannata niin tosissaan ottaa.
Ethän enää usko joulupukkiinkaan?

ps. Mikä on jono? Se oli sosialistinen tapa lähestyä ruokakauppaa NL:n aikana.
Tosi on sano paperi-Ahonen!

Äänestä
  • Onks kunnanhallituksen pöytäkirjakin valhetta? Satakunnan Kansan uutisissa siteerattiin kunnanhallituksen kokousta jossa esitettiin Pyhäjoen koulun lakkauttaminen.Kuka perustaa listan jossa otetaan nimi pois propaskiaisten listasta?Jos joku saa nettiin niin heti kirjotan sinne

    Äänestä

  • Pron lakkautuslistalla kirjoitti:

    Onks kunnanhallituksen pöytäkirjakin valhetta? Satakunnan Kansan uutisissa siteerattiin kunnanhallituksen kokousta jossa esitettiin Pyhäjoen koulun lakkauttaminen.Kuka perustaa listan jossa otetaan nimi pois propaskiaisten listasta?Jos joku saa nettiin niin heti kirjotan sinne

    Kokoomuksen koulunlopettajille voisi sanoa, että pyörii ne auton pyörät Pyhäjoen suuntaankin. Koska Mäntyrannan rouvan koulussa on ahdasta , helpotetaan tilannetta ja kuskataan osa Pyhäjokeen.

    Äänestä

  • koululainen kirjoitti:

    Kokoomuksen koulunlopettajille voisi sanoa, että pyörii ne auton pyörät Pyhäjoen suuntaankin. Koska Mäntyrannan rouvan koulussa on ahdasta , helpotetaan tilannetta ja kuskataan osa Pyhäjokeen.

    Kuuluuko Mäntyrantakin Pro-liikkeseeseen? Aika naurettava väite.
    Mitä mieltä Tornioon matkaava nykyinen sivistysjohtajamme mahtaa olla Pyhäjoen koulun lakkauttamisesta?

    Nämä reilun vuosikymmenen vallassa olleet koulunopet ja luottamuskeijot ne näitä kouluja todellisuudessa alas ajaa kun eivät ole osanneet hoitaa kuntansa asioita vaan keskittyneet menojen lisäämiseen. Tosi on sano Ahonen

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Pro lakkautuslistalla kirjoitti:

Demareiten sivuilla pro -liikkeen edustjat ilmoittavat että Pyhäjoen ja Karhusuon koulut lopetetaan. Halua Pyhäjoen koulun säilyvän en antanut allekirjoituksellani lupaa lakkautuksiin. Mitä paskaa te oikeen lupailette. Nyt alkaa mitta täyttyä tohon hommaan. Pysyykö itsenäisyyskään hyppysissä mitä lupasitte. Piti kylien säilyä ja silleen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu