Murskaava

Haukiputaan asukkaista näyttäisi olevan itsenäisen kunnan kannalla. Kts. liitosadressi, vain 860 nimeä! Eikä yhtään uutta nimeä eilen! Myös kuntaministeri varovaisesti toppuuttelee kuntaliitosbuumia, kts. Kaleva. Ministerin mielestä kuntien yhteistyön mahdollisuudet on kuitenkin tärkeä selvittää.

Kuntaministeri totesi Utsjoen mainiten, että eivät kunnat yleensä itse ole syypäitä huonoon taloustilanteeseen. Enemmän asia on seurausta valtionosuusjärjestelmän heikkoudesta kuin kuntien omien toimenpiteiden tehottomuudesta.

Elikkä kuntaministerin mielestä kuntaliitokset eivät ole yleislääke kuntien palvelujen turvaamiseksi. Eikä ministeri ottanut suoraan kantaa siihen, voiko esim. 4000 asukkaan Posio säilyttää itsenäsyytensä. Ministerin mielestä vaikkapa 8000-10000 asukkaan kunnalla palvelut on helpompi järjestää. Entäs Haukiputaan, meillä asukkaita jo kohta 20000 ja palvelut pelaa hyvin. Meillä ei liene mitään syytä ylläpitää jatkuvaa liitoskeskustelua yllä. Toivottavasti valtuuston enemmistö pistää nuo vouhottajat lopultakin ruotuun ja keskittyy todella kunnan tarjoamien palvelujen turvaamiseen kuntalaisille.
7510
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

tullee itsenäisyyden puolesta ATRESSI? Olis meinaan kiva allekirjoottaa!

Äänestä
  • sirkushuvia. meillä on onneksi enemmistö valtuutetuista JÄMYJÄ!

    Äänestä

että tällainen aamu tänään.

Äänestä
  • olla saman puolueen jodatelttavissa kuin edeltäjänsä,samoja polkuja tallaa.

    Äänestä

  • näyttää pahenevan.

    Äänestä

  • senkuin........ kirjoitti:

    näyttää pahenevan.

    ???

    Äänestä

  • sairauslomalla?? kirjoitti:

    ???

    TALLAAN, MÄÄ VIIMEISEEN ASTI.....
    mä näita polkuja tallaan kai
    viimeiseen asti
    jos sä rakkaani seisot mun vierelläin
    näilta poluilta löytyy se viimeinen rasti
    jonne yhdessä kuljemme ystäväin.

    [1st Verse:]
    En kotiseutua vieraaseen vaihtais
    vaik tätä maata niin moni kaihtais.
    tää tila isältä pojalle siirtyi
    vaikka naapuri omansa myi.
    mä kuulin sydäntäin
    se sanoi tänne jää
    et maailmalta onneas
    voi löytää
    sä tulit kanssani
    yhteiseen kotiin
    korpimaata myös
    rakastit niin.

    [Chorus:]
    mä näita polkuja tallaan kai
    viimeiseen asti
    jos sä rakkaani seisot mun vierelläin
    näilta poluilta löytyy se viimeinen rasti
    jonne yhdessä kuljemme ystäväin.

    [2nd Verse:]
    Ei näitä juuria
    irroita myrskyt
    ei meitä kaada
    elämän tyrskyt
    me voimme lapsille
    jokatin antaa
    mitä kaupungin lapset ei saa.
    jos kuulee sydäntään,
    se sanoo - tänne jää
    et maailmalta onneas
    voi löytää
    se on niin lähellä,
    kun sen vain huomaa,
    eikä kurkoita merien taa.

    [Chorus:]
    mä näita polkuja tallaan kai
    viimeiseen asti
    jos sä rakkaani seisot mun vierelläin
    näilta poluilta löytyy se viimeinen rasti
    jonne yhdessä kuljemme ystäväin [x2]
    [ Näitä Polkuja Tallaan Lyrics on http://www

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


enemmistö kirjoitti:

Haukiputaan asukkaista näyttäisi olevan itsenäisen kunnan kannalla. Kts. liitosadressi, vain 860 nimeä! Eikä yhtään uutta nimeä eilen! Myös kuntaministeri varovaisesti toppuuttelee kuntaliitosbuumia, kts. Kaleva. Ministerin mielestä kuntien yhteistyön mahdollisuudet on kuitenkin tärkeä selvittää.

Kuntaministeri totesi Utsjoen mainiten, että eivät kunnat yleensä itse ole syypäitä huonoon taloustilanteeseen. Enemmän asia on seurausta valtionosuusjärjestelmän heikkoudesta kuin kuntien omien toimenpiteiden tehottomuudesta.

Elikkä kuntaministerin mielestä kuntaliitokset eivät ole yleislääke kuntien palvelujen turvaamiseksi. Eikä ministeri ottanut suoraan kantaa siihen, voiko esim. 4000 asukkaan Posio säilyttää itsenäsyytensä. Ministerin mielestä vaikkapa 8000-10000 asukkaan kunnalla palvelut on helpompi järjestää. Entäs Haukiputaan, meillä asukkaita jo kohta 20000 ja palvelut pelaa hyvin. Meillä ei liene mitään syytä ylläpitää jatkuvaa liitoskeskustelua yllä. Toivottavasti valtuuston enemmistö pistää nuo vouhottajat lopultakin ruotuun ja keskittyy todella kunnan tarjoamien palvelujen turvaamiseen kuntalaisille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu