Tein eilen positiivisen raskaustestin. Ehkäisy on pettänyt. Terveydentilani tuskin sallii raskauden jatkamista, näin ainakin erään lääkärin mukaan. Ja kieltämättä tuntuu itsestäkin mahdottomalta, että tämän sairauden kanssa samaan aikaan olisi raskaus ja synnytys.
Oireet ovat viikon ajan olleet järkyttävät (siksi testin teinkin). Oksentelen vuorokaudenajasta riippumatta, en pysty oikein muuta kuin makaamaan tai istumaan, välillä en edes istumaan... Lisäksi olen pyörtyillyt. Opiskella pitäisi, mutta tällä olotilalla se on mahdotonta. On iso ponnistus liikkua edes kodin ulkopuolelle, voimat vain loppuvat, jalat eivät kanna.
Soitin terveyskeskukseen ja heidän mielestään tämä ei ole kiireellistä, sain lääkärinajan vasta melkein kahden viikon päähän. En voi olla varma, kuinka pitkällä raskaus on, koska ehkäisy on pettänyt, kuten sanoin... Kuukautiseni ovat kyllä tulleet viimeksi 6 viikkoa sitten, mutta tiedän äitejä, joilla kuukautiset ovat olleet vielä alkuraskauden aikana. Terkkarin tädin mielestä tämä kuitenkin tarkoittaa, että olen voinut olla raskaana max. 6 viikkoa.
Pääsiäinenkin tässä välissä eli terkkari ei edes ole auki. Mitään konsteja, kuinka pääsen lääkäriin aiemmin? Yksityinen maksaa kai maltaita... Asun pk-seudulla.

Vastaukset 1
Vanhimmat
maltaita, varaat 70-100 euroa, sillä pääset erikoislääkärin vast.otolle.