Vaarantuuko maailmanrauha?

Hintriika*

Suomalaisilla rauhanturvaajilla on ollut ikiaikainen nautintaoikeus, joka takaa kaksi olutta päivässä palveluksen ulkopuolella. Nyt muutaman kymmenen suomalaisen rauhanturvaajan joukko Afganistanissa on siirtymässä norjalaisten tukikohtaan, ja hävyttömät norjalaiset vaativat suomalaisilta nollatoleranssia.

Maavoimien esikunnan upseerit ovat yrittäneet sovitella kiistaa, mutta ainakaan vielä ei ole päästy molempia osapuolia tyydyttävään tulokseen. Miten käy suomalaissotilaiden saunaoluitten? Vaarantuuko maailmanrauha kiperän tilanteen takia?

(Tieto perustuu STT:n uutiseen.)

6

445

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vaihtakoot äkkiä pilsneriin. Ykkösolueeseen!
      Äkkiä siihen varmasti tottuu, ainakin sotaoloissa.

      • Kun emme vielä kuulu Natoon, ollaan itsenäisiä ja
        otetaan rohkeesti pari saunakaljaa.


    • Maalaismies*

      Jo hakkapeliitat vahvistivat Ruotsin suurvalta-asemaa viinan voimalla. Vai uskooko kukaan että he selvin päin hulluina hyökkäsivät Narvan mailla vihollisen kimppuun kiljuen hakkaa päälle.

      Ruotsin asevelvolliset purnasivat viimeksi siitä että suklaavanukas oli poistettu aamupalalta. Norjalaiset saattoivat suomalaiset hiihtäjätkin häpeään Lahden kisoissa.

      Kyllä tässä Hintriika on kysymys paljon vakavammasta asiasta kuin parista keskarista. Maailmanrauha on vaakalaudalla.

    • kaljan puute maailman rauhaa riko, ne on muut asiat, jotka puhututtavat.

      Sodasta paljon puhutaan, mutta olen kyllä sitä mieltä että, sotatilaan ei helposti päästetä. Onhan panokset suuria, että sotaa ei yksinkertaisesti uskalleta aloittaa.

      Jokainen tietää, mitä jälkeä se tekee. Nykyään käydään sotaa erillailla kuin mitä ollaan ,,,tuntemattomassa sotilaassa nähty....

      Ydinaseet on kauhea tappoväline. Se saattaa tuhota kaiken.

    • Norjalaisilla on ihan yhtä suuria ongelmia alkoholin kanssa, kuin meilläkin.
      Vieläkin kalliimman viina takia he ovat oppineet myös taskumatin käyttön ravintoloissa.
      Suomalaistenkin pitäisi opetella tuo salapullotekniikka, niin olisivat samalla viivalla.

    • Maalaismies*

      0-toleranssi tuntuu kieltämättä niissä oloissa hiusten halkomiselta. Totta kyllä alkoholi ja huumeet ovat lisäriesa muutenkin sietämttömille oloille sotatilanteissa.

      Obama saa huomata kuinka vaikea on sodan lopettaminen. Nyt hän anoo kongressilta lisämiljardeja sotiin, joita hän on aikaisemmin vastustanut.

      Satojentuhansien sotilaiden kotiuttaminen on sinänsä mielettömän vaikea tehtävä. He ovat henkisesti ja fyysisesti rapakunnossa ja kelpaamattomia töihin - joita sitäpaitsi ei laman vallitessa ole olemassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      59
      1184
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      11
      860
    3. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      75
      795
    4. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      634
    5. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      83
      613
    6. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      552
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      33
      537
    8. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      36
      524
    9. Hurmasit sitten minut

      kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.
      Ikävä
      43
      503
    10. Tietysti olen varovainen,

      ei kaikki ole pelkkää epävarmuutta. En halua sotkea mitään, enkä aiheuttaa kenellekään hankaluuksia. Ja luulen että ehkä
      Ikävä
      40
      501
    Aihe