Olen seurustellut 5kk miehen kanssa, jolla on entisen vaimonsa kanssa pieni lapsi. Olemme molemmat hieman yli parikymppisiä.
Ongelmaksi ovat alkaneet nousta minun tunteeni miehen lasta kohtaan. Aluksi minusta tuntui ettei asia häiritse minua, eihän asia edes koskettanut minua juuri mitenkään, eikä kosketa vieläkään. Mies tapaa ainakin toistaiseksi lastaan epäsäännöllisesti vanhempiensa luona toisella paikkakunnalla.
Nyt kun kuukausia on kulunut, asia on alkanut vaivata minua välillä pahastikin. Tunnen jonkinlaista selittämätöntä, voimatonta mustasukkaisuutta miehen menneisyyttä kohtaan. Toisaalta tunnen, että mahdollisuus perustaa perhe puhtaalta pöydältä on viety, jos perheen joskus haluaisin. Yksi syy asian karsastamiseen on sekin etten pidä lapsista.
En ole tavannut lasta. Kerran kun näin oli tapahtua, tunsin melkein pakokauhua. Olemme muuttamassa mieheni kanssa yhteen ja pohdin, tarkoittaako tämä esimerkiksi sitä, että minun täytyy tulevaisuudessa katsella tätä lasta kodissani?
Tunnen syyllisyyttä tunteistani. Tiedän ettei ole ainakaan lapsen syy, että hän on tähän maailmaan tullut. En missään nimessä halua rajoittaa lapsen oikeutta isäänsä, mutta en toisaalta tiedä sitäkään mihin minun kuuluisi suostua.
Toivoisin kokemuksia ja mielipiteitä!
Ongelmaksi ovat alkaneet nousta minun tunteeni miehen lasta kohtaan. Aluksi minusta tuntui ettei asia häiritse minua, eihän asia edes koskettanut minua juuri mitenkään, eikä kosketa vieläkään. Mies tapaa ainakin toistaiseksi lastaan epäsäännöllisesti vanhempiensa luona toisella paikkakunnalla.
Nyt kun kuukausia on kulunut, asia on alkanut vaivata minua välillä pahastikin. Tunnen jonkinlaista selittämätöntä, voimatonta mustasukkaisuutta miehen menneisyyttä kohtaan. Toisaalta tunnen, että mahdollisuus perustaa perhe puhtaalta pöydältä on viety, jos perheen joskus haluaisin. Yksi syy asian karsastamiseen on sekin etten pidä lapsista.
En ole tavannut lasta. Kerran kun näin oli tapahtua, tunsin melkein pakokauhua. Olemme muuttamassa mieheni kanssa yhteen ja pohdin, tarkoittaako tämä esimerkiksi sitä, että minun täytyy tulevaisuudessa katsella tätä lasta kodissani?
Tunnen syyllisyyttä tunteistani. Tiedän ettei ole ainakaan lapsen syy, että hän on tähän maailmaan tullut. En missään nimessä halua rajoittaa lapsen oikeutta isäänsä, mutta en toisaalta tiedä sitäkään mihin minun kuuluisi suostua.
Toivoisin kokemuksia ja mielipiteitä!
Vastaukset 28
Vanhimmat
olet tavannut lapsen muutamia kertoja ja selvittänyt tunteesi. Jos edelleen negatiivisia, et missään tapauksessa voi jatkaa suhteessa. Älä erota lasta isästään. Sinä et miestä välttämättä tarvitse ja pääset erosta yli, mutta lapsi ei pääse asian yli koskaan.
Kyllä sinun täytyy antaa lapsen tulla isin kotiin. Se on myös hänen kotinsa. Jos lapsen äidille tapahtuu jotain, isän on pidettävä huolta lapsesta 24 h.
Käy vaikka juttelemassa jossain asiasta, ehkäpä pääset tästä yli. Jos tämä on jokin vaihe? Puhu paljon miehesi kanssa asiasta. Saattaahan olla niinkin, että tunnet mustasukkaisuutta koska mies lähtee aina toiselle paikkakunnalle ja tapaa siellä lastaan. Liität asiaan jotain mystistä ja salaperäistä.
ketään, (toivottavasti muutkin jättää haukkumiset väliin).
Ensinnä älkää missään niemssä muuttako yhteen ennen kuin sinä sinut sen asian kanssa että hänellä lapsi.
Siittä tulee helposti riidanaihe jos et asiaa mielessäsi ole hyväksynyt.
Toiseksi kun itse rauhassa asiaa pohtinut ja ehkä äitisi/jonkun viisaan ystävän kanssa asiaa pallotellut, niin kerro tunteistasi miehelle, se voi tulla hänelle järkytyksenä.
Teniin nuoria että vielä on aikaa rauhassa pohtia ja olette niin vähän aikaa vasta seurustelleet joten siltä osin ei liene kiire. Jos keskustelut päättyy siihen että näette tulevan elämän aivan eri valossa niin parempi kaikille huomata se nyt eikä muutaman vuoden päästä kun se pää on pakko nostaa sieltä hiekka kasasta.
Kaikkea hyvää elämässä t, aikuistunut uusikko.
asiallisista vastauksista. Olemme jutelleet tunteistani mieheni kanssa ja hän on ottanut asian rauhallisesti ja todennut, että asiassa eteneminen tapahtuu kokonaan minun ehdoillani. Hänelle on ok kuulemma sekin jos en halua tavata lasta ollenkaan. No, näin aikaisessa seurusteluvaiheessa varmaan lupaa sellaistakin mistä on myöhemmin helposti eri mieltä.
Päässäni riitelee tunne ja järki. Tunne sanoo, etten halua koskaan missään olosuhteissa olla lapsen kanssa tekemisissä saati kuulla edes hänestä. Järki sanoo, että minun olisi hyvä tavata lapsi mahdollisimman pian, jotta antaisin itselleni edes mahdollisuuden muuttaa käsitystäni asiasta. Varmaan asia kasvaa sitä suuremmaksi möröksi päässäni mitä pitempään tilanne jatkuu tämänlaisena. Ensitapaaminen vain tuntuu siltä että saan paniikkikohtauksen. Olen tainnut rakastua väärään mieheen :(
kunhan lapsen tapaat loppujen lopuksi voi hyvin olla että hänestä tuleekin sinulle mukava vierailija. MUTTA! jos et ikinä häntä pysty hyväksymään sitten sanoisin että liikaa tulee surua ja murhetta sinulle miehellesi ja lapselle.
eli ehdottasin että sitten vaan seurustelette omissa osotteissanne eli sinulla oma koti miehellä oma käy se niinkin:) mutta onnea yritykseen!!
sitä en ymmärrä.
niin vältät suuremmat sydänsurut.
Lapsi on ja tulee olemaan osa miehen elämää, hyväksyt sinä sitä tai et.
Jos nyt jo ajattelet noin, vaikket ole lasta edes nähnyt, niin miten luulet asioiden menevän kun lapsi onkin siinä.
LÄHDE !
parhaiten itsellesi:
"En ole tavannut lasta. Kerran kun näin oli tapahtua, tunsin melkein pakokauhua. Olemme muuttamassa mieheni kanssa yhteen ja pohdin, tarkoittaako tämä esimerkiksi sitä, että minun täytyy tulevaisuudessa katsella tätä lasta kodissani?"
Lueppa tuo kirjoituksesi ja mieti tiedätkö jo mitä tulee tehdä.
Lasta et saa pois isänsä elämästä ja varmasti lapsi tulee jatkossa isänsä luokse. Jos et ole siihen valmis niin et ole valmis koko suhteeseen.
Niin, ikävä kyllä minusta tuntuu etten halua lasta kotiini. Ikinä. Ehkä tunteeni muuttuvat, toivottavasti. Minusta vain tuntuisi parhaalta ratkaisulta, että mieheni hoitaisi tapaamiset jatkossakin vanhempiensa luona. Itseänikin hävettää tämä ajatusmaailmani ja tunteeni :(
Onko sinulla itselläsi isää??
Mitä jos sinun isäsi olisi hyljännyt sinut sen takia että hänen naisensa ei halua sinua elämäänsä... Mieti siis asia omalle kohdalle niin tiedät asian paremmin lapsen näkökulmasta..
Siis korjataan vielä sen verran, että minä en todellakaan halua, että isä hylkää lastaan. Mietin vain, onko olemassa erilaisia tapoja hoitaa asioita. Sellaisia jotka sopisivat kaikille osapuolille.
että mies tapaa jatkuvasti lastaan vanhempiensa luona. On siinä vanhemmillakin sentään sanansa sanottavana. Ja vanhemmat voivat sairastua ja kuolevat pois aikanaan.
Et voi nyppiä vain rusinoita pullasta. Anna miehelle vapaus, hän tapaa vielä sellaisenkin naisen, jolle juuri lapsi on se rusina pullassa. Älä pilaa viattoman lapsen elämää.
Minusta muutto yhteen joka tilanteessa 5kk tuntemisen jälkeen on todella riskaabelia. Sinuna ehdottomasti odottaisin, kun et ole edes lastakaan tavannut.
Alussa varsinkin on paljon tollasia pelkoja ja tulee varmaan pohdittuakin suhtautumistaan lapseen. Joskus ne on todella aiheellisia, joskus taas tilanne helpottuu kun on päässyt tutustumaan lapseen. Olette olleet kuitenkin suht kauan yhdessä siihen nähden, ettet koskaan ole lasta tavannut. Ymmärrettävästi myös se kynnys tapaamiseen on kasvanut ja siksi voi ehkä turhaankin pelottaa. Mutta noi sun tunteet ei välttämättä haihdu pois, ainakaan nopeasti. Onko se vaihe kestämisen arvoinen? Miten voit uskoutua miehellesi tunteissasi?
Ja tosiaan, lapsi on syytön. Lapsen tosiaan on saatava olla isälläänkin. Ja voi olla, että joskus ehkä asuu isällään täysipäiväisesti! Ikinä ei tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Sehän tässä kaikken tragikoomisinta onkin, kun et todellaakaan voi tietää mihin suostut. Siitä sinun on puhuttava pitkään miehesi kanssa. Mitä mies odottaa sinulta tunteissasi lasta kohtaan? Miten mies ottaa sinut osaksi perhettä, huomioidaanko sinut siinä kuten toinen aikuinen? Tarkkaile miten mies tulee toimeen lapsensa kanssa: ovatko tapaamisviikonloput yhtä sirkusta vai onko se tavallista perhearkea, jossa mies uskaltaa olla isä eikä vain kaveri. Tuleeko mies toimeen exänsä kanssa vai riitelevätkö, osaako mies pitää puolensa, mutta silti yhteistyökykyinen. Pystythän hyväksymään sen, että kotinne olisi myös lapsenne koti? Että lapsi tulee kasvamaan, uhmineen ja murrosikineen? Että lapsi voi jossain vaiheessa kokea mustasukkaisuutta?
Sinä olet nuorikin ja elo perheessä aikuisena voi olla joskus todella rankkaa. Toisaalta olette nuoria ja varmaan toisillenne avoimia ja nokat kohti tulevaisuutta, joten hyvää potentiaaliakin on.
Nää on vaikeita asioita. Jos ahdistaa, niin ehkäpä kehottaisin sua ottamaan tosiaan ne jalat alle. Jos alkutilanne paha niin suurempi todenäköisyys sille, että on sitä vuosienkin päästä. Toisaalta sinulla ongelma on juuri omat aatteesi, joihin parhaiten voit vaikuttaa. Ja uskon, että jokaisella on se oma sopeutumisaikansa jolloin pohtii noita juttuja.
eikä sulla ole kokemusta, niin outoa todella. Jos välttämättä haluat olla miehen kanssa, niin kannattaa kysyä ex vaimon mielipidettä ja ohjausta, miten lapsia hoidetaaaan.
Onnittelut siitä, että saat käydä nämä tunteet heti. Nyt sinulla on mahdollisuus harkita asiaa.
Todellakin lapsen oikeus isäänsä on ikuinen ja jos muutatte yhteen lapsen tulisi saada olla siellä hyvillä mielin.
Jos perustatte perheen ja hommaatte yhteisen lapsen on tämä toinen lapsi mukana elämässä.
Et siis pysty saamaan tämän miehen kanssa perhettä "puhtaalta pöydältä".
On hyvä kuulostella itseään ja tunteitaan ja sitä mitä sinä haluat elämältä.
Itselläni kävi niin, että koska pidän lapsista pidin myös mieheni lapsesta.
Kuitenkin kun muutimme yhteen ja saimme yhteisen lapsen yllätti minut kuinka vahva side omaan lapseen on. Miehellä on nyt kaksi lasta joihin vahva elämänikäinen sidos ja minulla yksi.
Miehen lasta kohtaan koen kiintymystä, mutta myös hirveää kyllä ärtymystä.
Koen tilanteesta huonoa oloa, mutta en voi sille mitään, että oma lapseni on aina mielessäni etusijalla.
Kuitenkin oma moraalini ja myötätuntoni estää minua olemaan hirveä ihminen.
Nämä tunteet tulivat yllätyksenä.
Uusioperheissä on ristiriitoja ja aikuisuus on koetuksella ja kyky olla tasapuolinen.
Mieti tarkasti haaveiletko toisenlaisesta.
kohtaan. Varmaan ketuttaa, kun isä ja äiti erosi. Pakko sua sietää, jotta saa nähdä isää. Että eiköhän se tunne ole molemmipuolista.
tekstiä ollenkaan???.Olet ilmeisesti jätetty ja katkera.Pidäppä mölyt mahassasi ja anna aikuisten keskustella.Ap.lle....Harkitse tarkoin,mitä teet.
Kiitos edelleen kaikille asiallisille vastaajille! Juteltuamme mieheni kanssa päätimme pitää omat osoitteet jatkossakin. Yritän nyt olla kiirehtimättä itseäni lapsen tapaamisen suhteen ja tehdä sen sitten jos tai kun tunnen olevani valmis.
meillä homma toimii niin että mies hoitaa lapsen tapaamiset toisella paikkakunnalla. exä yh. olemme sopineet ettei lapsi tule meille ja ettei asia kosketa minua, sopii hyvin kun en pidä lapsista. ja on toiminut hyvin miehenkin mielestä.
mielestäni miehelläni on oikeus ja velvollisuus olla isä ja minulla velvollisuus antaa hänen toteuttaa sitä. muuhun ei mielestäni tarvitse suostua. voimia ap:lle, kyllä malleja voi olla monenlaisia ja jopa ihan toimivia. mielestäni parempi että lapsella yksi koti.
t.kohtalonsisko
lasta osaksi perhettänne ja suhdettanne, voit unohtaa koko suhteen. jos taas mies on yhtään vastuuntuntoinen tämä ei olisi edes sinun kanssasi jos et hyväksy lasta. ajattele jos tätä lasta ei olisi, perustaisin perheen tämän miehen kanssa, teille tulisi ero. mies löytäisi uuden naisen. olisiko mukava jäädä yksin lapsen kanssa kun mies aloittaa uuden naisen kanssa "puhtaalta pöydältä"?
ja olet oikeassa lapsi ei ole syyllinen ja lapsen etu pitäisi olla aikuisten edelle. se on meidän aikuisten tehtävä.
olisi sinulta itsekästä vaatia ettei lapsi saisi olla osa elämäänne. todella
tunteesi ovat kuitenkin sallittuja. tunteita saa tuntea..on eri asia mitä niille tekee ja miten niiden antaa ohjailla elämäänsä.
ota yhteyttä johonkin missä voitte asiasta puhua. vaikutat kuitenkin kokemattomalta vielä (ei todellakaan pahalla), ja tuntuu pahalta että sinun halusi ja toiveesi ohjaisivat pienen lapsen elämän kohtaloa omalta osaltaan. toki vastuu on isällä loppupeleissä, mutta jos isä ei tapaa lastaan, haluatko tällaisen miehen kanssa lapsen itse?
raakatodellisuus on että tämän päivän maailmassa ja esim. 10vuoden kuluttua Suomi on täynnä eronneita ja karanneita.. joilla on lapsia ja meidän aikuisten tulisi ottaa vaan vastuu teoistamme. ja pitää huolta että lapset saavat turvallisen ympäristön ja lapsella pitää olla oikeus molempiin vanhempiin.
sinun tulisi punnita tarkkaan mihin olet itse valmis ja "kypsä". ja jättää suhde tauolle tai sikseen, jos et ole valmis ottamaan miehen menneisyyttä vastaan.
eikä varsinkaan toisten lapsista, jos ei ole minkäänlaista kokemusta ja tietoa lapsista.
Parikymppinen on lapsi vielä itsekin. Lapset tarvii aikuista, ja vastuuntuntoisia aikuisia, ei parikymppinen tyttönen vielä osaa.
Parikymppinen voi olla biologinen äiti jolloin vastuuseen kavaa, mutta jos ei ole omia lapsia, ei osaa toimia oikein.
Etsi ikäisesi mies, jolla ei ole lapsia, ja kasva vielä.
Lapsi ei ole nukke, lapsi vaatii paljon.
Ei kannata leikkiä tulella, siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä.
katkerista sanoista. Ei kukaan ole oikeutettu haukkumaan kenenkään lapsia varsinkaan kun ei lapsista itse tiedä mitään.
Kehoittaisin sinua odottamaan vielä viitisen vuotta, kasvamaan ja kehittymään aikuisksi, ennenkuin rynnit suihpäin suhteeseen, jossa mies on kypsä aikuinen, vastuuntuntoiseksi isäksi kasvanut.
Pitkälle et pötki tuollaisilla sanoilla. On loukkaavaa lapsenkin taholta, jos suollat suustasi sammakoita.
Nämä uusperheet ainakin tämän keskustelupalstan perusteella tuntuvat olevan ainakin 70-prosenttisesti huonoja viritelmiä, joissa ainakin jollakin on huono olla, eikö kuitenkin olisi parempi että lapsella on yksi koti?
Jos kerta tapaaminen lapsen isovanhempien kotona sujuu hyvin ja kyseessä on ex-vaimon yksinhuoltajuus, minä en kertakaikkiaan ymmärrä, miksi tämä asetelma olisi jonkun mielestä tuomittava. Etenkin siksi, että ex-vaimo on sairaalloisen mustasukkainen jo nyt minusta ja taitaisi olla paras hänenkin sielunrauhalleen, ettei lapsi meillä ole.
ja varmaan sopii ja toimii kun lapsi pieni, mutta kun ikää alkaa tulla niin isän kanssa pitäisi olla hieman enmmän toimintaa kuin vaan mummolla käymistä.
Ihan normaalia arkea, isä lapsi juttuja, muuten kehkeytyy suhde kuten keneen tahansa sukulaismieheen.
Se ehkä lapsen kannalta tyhjää parempaa mutta jos perusteluna vain äidin mustasukkaisuus ja uuden suhteen haluttomuus tutustua, niin ei oikein lapselle eikä isälle.
Joo kun tätä palstaa lukee voisi kuvitella että uusperheen elämä yhtä kurjuutta päivästä toiseen jossa päätehtävä on kiusata nykyisen puolison eksää, ja tämän eksän tavoite elämässä taas on tehdä uusperheen elämästä niin vaikean kun vaan voi.
Mutta täällä asiat tuppaa "hieman" kärjistyä jos suhde toimii niin se kyllä on hyvä ja ihana riippumatta siittä mistä perhemuodosta on kyse.
Ja onhan toki uusperheen alussa hieman erilaisia haasteita kun ydinperheen perustajilla mutta tässäkin se kahden aikuisen suhde se ratkaiseva.
Kun lapsia kuvioissa niin asiat pitää vaan kekustella läpi ennen mukaan sukeltamista eikä kannata hätiköidä, hiljaa hyvää tulee.
Onnea!!
ole oikeassa.
Suurin osa onnellisista uusperheellisistä ei edes vieraile tällä palstalla, he saattavat pyörähtää täällä, lukea muutaman jutun ja poistua paikalta. Ikävä kyllä tämä palsta on muodostunut ex:n ja nyxien väittelykentäksi sekä jonkun ahdasmielisen pikusielun provoilupaikaksi.
Väitän että suurin osa uusperheistä on onnellisia, mutta onnellisia voidaan olla vain jos molemmat hyväksyvät toisensa lapset. Ja painotan todella tätä asiaa. Ei toisen lapsia tarvitse opetella rakastamaan mutta kunnioittaa ja hyväksyä. Minä en oikein ymmärrä miksi lapsi ei tule isänsä luokse vaan tapaa jossain mummolassa. Mielestäni se on jo aika kieroa ja kummallista. Mielestäni kaikkien tulee tukea lapsen suhdetta molempiin vanhempiin, poikkeuksena ainoastaan vanhemmat joista voi olla haittaa lapselle esim. narkkarit, väkivaltaiset jne.
On hyvä että olet tiedostanut tunteesi, mutta uskon että jos tunteesi ovat nyt jo tuota luokkaa, tilanne vain pahenee kun lapsi tulee voimakkaammin hommaan mukaan.
Itse yritin hetken seurustella lapsettoman miehen kanssa eroni jälkeen, ja se homma loppui kyllä lyhyeen. Hän eli oman navan ympärillä eikä voinut käsittää että minulla on itseni lisäksi vastuu myös lapsesta, ja että lapsi tulee aina olemaan ykkönen.
Kehoittaisin todella laittamaan asiat vaakakuppiin. Mikäli todella rakastat miestäsi ja haluat rakentaa hänen kanssaan tulevaisuutta, alat käyttäytymään aikuismaisesti, tapaat lapsen ja alat rakentamaan suhdetta myös häneen. Miestä jolla on lapsia ei voi saada yksin, pakettiin kuuluu aina myös jälkikasvu, se pitää hyväksyä, tai nostaa kytkintä.
...kannustavasta viestistä!
Jos perustat perheen miehen kanssa, jolla on jo lapsi/a, sinun on luovuttava siitä ajatuksesta, että kaikki voisi olla kuten kahden lapsettoman suhteessa. Kaikki ei voi olla siten, koska lapsi on olemassa ja pysyy, ja hänen terveen kasvunsa ja kehityksensä vuoksi hän tarvitsee myös isänsä olemassaolon elämässään. Mieti itseäsi lapsena, jos vanhempasi olisivat muuttaneet erilleen ja olisit nähnyt toista ainoastaan mummulassa joskus.
Jos perustat perheen miehen kanssa, jolla on jo lapsi, teidän on yhdessä voitava keskustella siitä, mitä se tarkoittaa teidän kahden elämän kannalta. Oletko valmis olemaan lapsen tullessa mukana siinä elämässä, ja mitä miehesi sinulta toivoisi ja odottaisi sen suhteen? Kohtaavatko ajatuksenne? Mihin sinä saat puuttua, oletko kodissanne toinen täysivaltainen aikuinen myös lapsen ohjaamisen, auttamisen, rajoittamisen ja mukavien yhteishetkien suhteen, vai oletko silloin vapaa lentämään kavereidesi kanssa toisaalle ja antamaan isälle ja lapselle kahdenkeskistä aikaa? Alkuun esim. voisi olla jälkimmäistä enemmän, tutummaksi lapsen kanssa tullessa taas ensimmäistä enemmän. Ymmärrän paniikkisi, et voikaan olla valmis siihen vastuuseen vielä. Sinun on siis mietittävä, voisitko olla sitä joskus, ja kykenisitkö auttamaan lapsen isää tekemään ne hetket jolloin lapsi teille tulisi, lapselle turvallisiksi ja hyviksi kokemuksiksi teidänkin kotonanne.
Jos tämän miehen kanssa sitten joskus päätyisitte ja saisitte lapsia, he olisivat sisaruksia tälle ensimmäiselle. Ei ole miehesi lapsen syy kuten itse tiesitkin, että hän ei ole teidän lapsenne, ja on olemassa. Hän tarvitsee apua ja tukea siinä missä kuka tahansa lapsi, jotta hänestä kasvaisi täysipainoinen aikuinen.
Jos jatkatte yhdessä ja muutatte yhteen, teidän on keskusteltava siitä miten arkenne muodostuisi. Säännöllisyys lapsen vierailuissa auttaa sekä lasta että teitä ennakoimaan elämää, mitä on mahdollista tehdä silloin kun olette kahden, mitä taas elämä on silloin jos lapsi on kanssanne. Jos suhteenne on luja ja hyvä, ja voitte keskustella perhe-elämänne raamituksesta ja siitä mihin olette valmiita, mihin ette, löydätte vastauksen, onko teidän mahdollista muodostaa yhteinen elämä vai ei. Teidän yhteinen määrittelee mitä yhdessä pystytte ottamaan vastaan, mistä voitte selviytyä.
Aluksi se ei olekaan helppoa. Mutta jos mieli on avoin, ja tietää, että aikuisten rakkaus on oma lajinsa, vanhemman ja lapsen välinen taas omansa, ei tule turhia ristiriitaisia tuntemuksia tärkeysjärjestyksistä miehen elämässä. Lapsi voi siihen haastaakin joskus, mutta hän on vasta lapsi - epävarma omasta tärkeydestään, hänet on autettava sen tunteen yli ja näytettävä, ettei hänellä ole hätää. Jos siihen pystyy ja aidosti haluaa lapselle hyvää (olivat ne omat tunteet välillä sitten mitä tahansa), väitän, että saatat havahtua huomaamaan, että sinäkin välität lapsesta. Se tuntuu nyt vielä kaukaiselta, ethän ole häntä tavannutkaan. Ja jos nämä faktat tässä viestissä tuntuvat liian ylivoimaisilta ajatuksilta, punnitse vielä, sinun on mahdollista perääntyä - siinä ei ole mitään hävettävää, sinä voit tulla onnelliseksi elämällä ainoastaan sellaista elämää, joka ei tee sinua katkeraksi ja vihaiseksi.
Voimia sinulle, elämä on edessäpäin, onni on mahdollista löytää ja säilyttää - kun tiedostaa realiteetit ja hyväksyy faktat, sekä tietää ja tuntee mihin on itsekin valmis.
Myos minulla alkoi olla hyvin negatiivisia fiiliksia miehen lasta kohtaan kun han ei suostunut esittelemaan lasta minulle. Sinallaan ymmarran, etta asia ahdistaa. Tilanteeseen on se ratkaisu, etta kyselet mieheltasi millainen lapsi on ja mita han esim. harrastaa. Sitten vain yksinkertaisesti tapaat lapsen. Uskon, etta tunteesi lasta kohtaan muuttuvat heti kun hanet tapaat. Sanot, ettet pida lapsista, mutta taman lapsen kanssa sinun taytyy tulla toimeen tai sitten liikut eteenpain ja jatkat itseksesi / jonkun toisen miehen kanssa. Tasta et paase ylitse etka ympari. Itsekin samantyyppisessa tilanteessa olevana pakko sanoa myos ihan suoraa, etta unohda oikeasti tuollaiset naurettavan lapselliset ajatukset, etta voisit elaa miehen kanssa niin, ettei lapsi olisi osa elamaanne lainkaan. Voi kuinka lyhytkatseinen ja naiivi luulo. Sinun pitaa nyt heti hyvaksya se fakta, etta niin kauan kun miehesi tai lapsi on elossa, he ovat lapsi ja isa ja yhtalo keskenansa. Et sina, eika kukaan muu nainen (edes lapsen aiti) tata voi deletoida oman huonon itsetuntosi vuoksi. Joten get over it, tapaa lapsi ja yrita rakentaa hanen kanssaan jonkunlainen suhde. Voit yllattya jopa positiivisesti kuinka lapsen kanssa puuhailu voi syventaa omaa suhdettanne. Ja mika parasta, jos et kerta itse omia lapsia halua, on todennakoisempaa etta taman jo olemassa olevan lapsen takia miehesi tuskin hakeutuu jonkun toisen naisen seuraan koska haluaisi itse lapsia. Hanellahan on jo lapsi, joten se puoli on jo "hoidettu".
Olen elänyt samassa tilanteessa nyt vuosia. Siis en pidä lapsista ja tunnen että en saa enää ikinä ehjää perhettä jos haluaisin lapsia. Haluaisin jättää mahdollisuuden sillekin että joskus muutan mieleni, mutta nyt se on tainnut mennä se mahdollisuus. En pidä persoonana puolisoni lapsesta, enkä pidä hänen äidistään ja tunnen että jos hankin vielä oman lapsen tähän touhuun niin yhdistän lapsen hänen epämiellyttävään sisaruspuoleensa ja sisaruspuolen äitiin koko elämäkseen. Toisinsanoen jos hankin lapsen puolisoni kanssa sekoitan oman vereni niiden vereen jota inhoan. Mutta rakastan puolisoani. Ulkoapäin on helppo sanoa että eroa mutta tässä kohtaa ei ole. Joten sinulle: mieti tarkkaan, tosi tarkkaan! Nyt on aika tehdä päätös, myöhemmin voi olla myöhäistä tai paljon kivuliaampaa.