Jätänkö ystävän?

Kysymys kuuluu: miten tulisi toimia silloin kun itse ei enää käytä alkoholia ja vanha ystävä ottaa kuitenkin suhteellisen säännöllisesti ja pilaa terveytensä? Kyseinen ystävä on välillä selvin päin joitakin viikkoja, käy AA-ssa tai jossain vastaavassa, ja ratkeaa sitten taas, koska on niin yksinäinen ja masentunut. Soittelee kännissä ja valittaa elämäänsä minulle. Selvin päin ei soittele, enkä minäkään enää ota yhteyttä ollenkaan.

Surettaa hänen kohtalonsa, enkä tiedä, miten tästä omasta surullisesta mielestä pääsee eroon. Jotenkin vaan on tyhjä olo, kun kaverin terveys menee alaspäin (keuhkoahtaumatautikin vielä todettu).
4396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Ymmärrän miltä tuntuu seurata sivusta kun toisen alkoholismi etenee, mutta loppujen lopuksi jokainen meistä voi vaikuttaa vain omaan elämäänsä. Raitistuminenkin onnistuu vasta sitten, kun ihminen tuntee juoneensa itsensä pohjalle saakka. Kaverisi ilmeisesti ei ole vielä valmis lopettamaan.

Mahdollista on sekin, että AA:n periaatteet eivät sovi hänelle, mutta A-klinikalta voisi löytyäkin apua, jne. Erilaisia tukimuotoja kannattaa kokeilla, mutta oma halu on kuitenkin se tärkein.

Mitä tulee noihin kännipuheluihin: niitä ei ole kenenkään pakko kuunnella, varsinkin kun puhelujen sisältö on kerrasta toiseen sitä samaa takkuamista ja oman surkeuden tilittämistä, ilman että asiat muuttuisivat mihinkään. Saattaa kuulostaa julmalta, mutta yhteydenpidon katkaiseminen voisi auttaa kaveriasi tajuamaan tilanteensa. Ainakin voisit sanoa, että haluat keskustella hänen kanssaan vain kun hän on selvinpäin.

Äänestä
  • ollessaan selvänä, ettet halua olla tekemisissä kännisten kanssa. ei edes puhelimella.
    jos soittaa kännissä nii lopetat samantein.

    ehkä se saa hänet lähemmäs raittiutta ?
    nykyinen menetelmäsi ei siihen häntä kannusta. päinvastoin.

    Äänestä

..eli sattuu olemaan selvin päin, niin soita sinä hänelle.

Murehdit jo nyt, ja ystävän jättäminen ei ole positiivista tai mieltä ylentävää kummallekaan.

Itse vanhana juoppona olen vilpittömästi sitä mieltä, että juopuneen valituksien, myötätunnon kerjäämisien, ja ruikuttamisien kuunteleminen ja kommentoiminen on hukkaan heitettyä aikaa, ja aiheuttaa vain kuuntelijalle pahan mielen, ja itse juopunutta jorisijaa se ei auta mitenkään. Krapuloissaan todennäköisesti ei halua puheitaan edes muistaa.

Tee systeemi selväksi, että et ole mikään juopuneen valituksien kaatopaikka, ja kehota soittelemaan selvin päin.
Jos ei soita, soita sinä, niin voit saada jotain viestiä perillekin selvään päähän.

Se sinun on ymmärrettävä, että et kykene häntä millään keinolla raitistamaan, kuten ei kukaan muukaan toinen ihminen. Vain hän itse.

Äänestä
  • Kaikki vastauksenne antoivat minulle voimaa jatkaa sinnikkäästi eteenpäin, sillä juuri tuohon tapaan olen itsekin ajatellut asioita. Viimeksi soitin hänelle kolmisen viikkoa sitten, kun olin tehnyt pieniä laskelmia päässäni, että olisi selvin päin. Sanoin suoraan, että soita sitten selvänä, etten oikein jaksaisi jorinoita kuunnella. Eipä ole kuulunut mitään, eikä varmaan enää kehtaa ollenkaan soitella. Sanoin myös muuten ihan suoraan, että hänessä ei ole mitään vikaa, että päin vastoin mukava ihminen, mutta alkoholin käyttö ei ole terveydelle hyväksi (ottaa masennukseen ja paniikkihäiriöön). Sekin alkoi ottaa päähän, kun väittää, etten ymmärrä hänen tilannettaan, kun käyttää lääkkeenä kaljaa, että se tavallaan helpottaa. Etten muka ymmärrä hänen tilannettaan! Itse juuri tuon takia lopetin vuosia sitten, kun alkoi tulla oireita, että pää hajoaa. Ja tiedän ihan faktana, että alkoholi helpottaa hetkeksi, mutta vaikuttaa kemiallisesti aivoihin, muuttaa aivoja ihan fyysisestikin, eli pahentaa vaan kerta toisensa jälkeen.

    Tuo keski-ikäinen ystävä saa minulta kaiken tuen sitten, kun on sen aika. Näin se menee teoriassa, mutta kyllä on vaikea kuitenkin "hylätä".. Sydän itkee hiljaa, kun ote lipeää hänestä..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


En jaksa enää kirjoitti:

Kysymys kuuluu: miten tulisi toimia silloin kun itse ei enää käytä alkoholia ja vanha ystävä ottaa kuitenkin suhteellisen säännöllisesti ja pilaa terveytensä? Kyseinen ystävä on välillä selvin päin joitakin viikkoja, käy AA-ssa tai jossain vastaavassa, ja ratkeaa sitten taas, koska on niin yksinäinen ja masentunut. Soittelee kännissä ja valittaa elämäänsä minulle. Selvin päin ei soittele, enkä minäkään enää ota yhteyttä ollenkaan.

Surettaa hänen kohtalonsa, enkä tiedä, miten tästä omasta surullisesta mielestä pääsee eroon. Jotenkin vaan on tyhjä olo, kun kaverin terveys menee alaspäin (keuhkoahtaumatautikin vielä todettu).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu