palvelutalojen hoitajat

huolestunut sisar

Vietin tä-nään iltaa palvelutalossa, jossa veljeni asuu puoliksi omatoimisesti. Hän jakaa siellä solukämpän toisen asukkaan kanssa.

Yhdentoista aikaan kotiin lähtiessä tuli iltahoitaja hätistelemään kotiin. Veljeni pääsee itse vessaan ja hampaiden pesulle, mutta kämppis tarvitsisi apua, ja siihen ei ole aikaa.

Hoitsu siis vain ilmoitti pistävänsä kaverille vaipat yöksi. Ei ole resursseja (aikaa) auttaa vessaan. Eikä tällä nuorella miehellä ole siis fysiologista tarvetta vaippoihin.

Kyllä pisti vihaksi eläimellinen kohtelu ja laitostaminen. Hoitajakin tuntui ajattelevan, että sama se nyt on pissaako vammainen pönttöön vai housuihinsa.

7

2255

    Vastaukset 7

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palvelutalon tarkoitus jäänyt. Eiks ne alunperin perustettu väliaikaiseksi etapiksi siirryttäessä itsenäiseen asumiseen. Nykyisin ovat pelkkiä kroonikko-osastoja. Monessa palvelutaloissa on tai ollut asukkaiden muodostamia neuvostotoja, joiten tarkoituksena ajaa asukkaiden asumispalveluiden kehittämistä. Taitaa vaan nykyisin porukka olla sen sorttista etteivät resurssit moiseen riitä.
      Valta kun annetaan epäpäteville henkilöstölle, jotka eivät edes itse arvosta omaa työtään, niin tuloksena ei voi muuta tulla kun sitä eriterumpaa.
      Kannattaisi reklamoida Invalidiliiton asumispalveluita,ja tiedustella tapahtuuko vammaisten huono kohtelu omistajaohjauksessa.

      • tämä sitten

        Validia palveluissa?


      • tämä sitten kirjoitti:

        Validia palveluissa?

        ei saisi tapahtua mistään ns palvelutalossa.


    • Kyllä hoitohenkilökunnalla tulee olla aikaa käyttää hoidettavansa vessassa tarpeen mukaan. Vessassa käynti tuskin vie paljoa vaippojen laittoa enempää aikaa.. Toki jos wc:ssä ramppaa muutaman kerran yössä ja tarvitsee siihen aina apua, niin pitäisi miettiä mitä asialle voisi tehdä. Mutta on huomattavasti hienovaraisempaa laittaa hoidettavalle sängyn viereen virtsapullo, kuin vaipat hautumaan housuun. Vaipat myös maksavat jotain, mutta virtsapullon tyhjentämisestä on vain vaivaa.
      Palvelutalossa lienee asutaan kodinomaisesti aina, että hoitohenkilökunnan on turha ajelle vieraita pois, ellei niistä nyt sitten tule jotain häiriötä. Kiireisten hoitajienhan pitäisi toisaalta olla vain kiitollisia, kun omaiset käyvät katsomassa.

    • auringonkukkanen84

      Ensinnäkin hoitajat ovat avustajia.

      Ja toiseksi, toki tällaisen tulee herättää keskustelua, mutta hankala asiaa sen enempää on spekuloida, koska emme esim. tiedä tämän avustettavan terveydentilasta sen enempää. Ns. sorsa ei välttämättä ratkaise vessaongelmaa, koska kaikki eivät sitä pysty käyttämään. Se nyt vaan on tosiasia, että henkilöstöä ja varsinkin avustajia on kaikissa palvelutaloissa aivan liian vähän.

      Ja turhaa on myös spekuloida missä tällaista tapahtuu, kamalaa joka tapauksessa että tapahtuu.
      Mutta ei silti tehdä kärpäsestä härkästä asiasta kamalasti tietämättä. Toki on huolestuttavaa.

    • Elisama

      Karmeaa kohtelua eikä ihmisarvosta tietoakaan. Ikävä kyllä aika yleistä.

    • Henrikki K

      Lievästi kehitysvammainen veljeni asuu kehitysvammaisten palvelukodissa Etelä-Suomessa. En nyt sano tarkemmin koska ei noita niin montaa ole. Siellä kohtelu on todellakin inhimillisempää. Huoneista pystyy kutsumaan apua yölläkin ja ne auttavat öisinkin mahdollisuuksien mukaan. Veljeni on tuolla oppinut omatoimisemmaksi pukeutumaan, peseytymään ja jopa tekemään ruokaa. Hän käy myös päivätoiminnassa tekemässä töitä. Usein on pienestä kiinni kohdellaanko vammaista inhimillisesti. Ei se ole niin iso vaiva antaa pulloa (jos ei pääse vessaan) tai jopa saattaa sinne.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      108
      2227
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      896
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      66
      843
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      47
      818
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      776
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      518
      725
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      650
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      65
      630
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      590
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      561
    Aihe