läpi "äksyilyt" ja "yhteenottamiset". Näitä "kamppailuja" on joka suhteen alussa. Näin on ainakin viisaammat kertoneet. Sinä härnäsit ja loukkasit ja minun olisi pitänyt laittaa kampoihin eikä antaa periksi. Loukkaannuin syvästi tempuistasi. Itse kiersin puukkoa haavassa, mikä oli todella ärsyttävää.
Ajattelin, että kaiken saa "nollattua", kun et ole tekemisissä. Luovutit ja annoit ajan kulua.
Seuraavan kerran, kun olen samassa tilanteessa, käyn kamppailut läpi enkä luovuta. Toivottavasti et sinäkään tai hankit "kaverisuhteen", jossa ei ole syviä tunteita. Käyhän se niinkin, mutta ei se mitään elämää ole.

Vastaukset 3
Vanhimmat
jos noin ajattelet, että syytä sysissä jos sepässäkin. Sen myönnän, etten osaa hallita näin voimakkaita tunteita, mutta aina minua voi opettaa, henkistä kasvua on jo tapahtunutkin.
vielä puhut ton oikeelle ihmiselle niin oot jo
vähän lähempänä sitä kasvua.
En ole myöskään aina osannut, mutta kehitystä on tapahtunut. Anteeksianto ja puhuminen auttaa. Ja unohtaminen. Joskus negatiiviset jutut kannattaa vaan unohtaa. Turhaa roikottaa perässään kaikkia roskia.