Onko kellään tietoa ko. taiteilijasta? Itse en ole vielä löytänyt mitään tietoa hänestä.
Raimo Kivelä
tietoa kaipaava
1813457
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 18
Vanhimmat
Samoin. Minulla on yksi hänen tauluistaan. Kuka hän oli ja mistä?
Mielestäni omistamani tunturimaisema pohjoisesta ei vaikuta aivan amatöörimäiseltä, vaan obn ihan onnistunut kokonaisuus.
Itse aloin etsiä tietoa Raimo Kivelästä kun siskoni vieraili yhden ystävämme luona tänään, ja siellä oli ollut kymmeniä Kivelän lapin maisematauluja. Hän oli lahjoittanut niitä ystävällemme. Näistä tauluista siskoni valitsi omalle seinälleen kaksi. Odotan mielenkiinnolla millaisia ne ovat. Ymmärsin että Kivelä on 80-vuotias ja asuu jossain pohjoissuomessa.
Täällä Otavassa silloisessa Mikkelin maalaiskunnassa asui ja työskentele 1950 luvun loppupuolella ja -60 luvun alussa Raimo Kivelä niminen taidemaalari. Olin silloin hieman yli kymmenen vuotias ja muistan Kivelän asuneen naapurissamme matkustajakoti Otavassa. Kivelä oli nuori mies hieman yli 20 vuotias. Pienellä paikkakunnalla ainoana taiteilijana tunnnettu. Hänen maalaamiaan tauluja on nykyisinkin täällä useissa kodeissa. Ihmiset pitävät töitä arvokkaana , vaikka Kivelän nimeä ei taiteilijamatrikkeleeista löydy.
Vanhemmat ihmiset puhuivat Kivelän vaihtavan mielellään töitään elintarvikkeisiin. Otavan ala-asteen opettajanhuoneen seinällä on Kivelän maalaama maisema. Olen tarkastellut myöhemmin hänen taulujaan. Tasoeroa on. Osa näyttää nopeasti tehdyiltä. Ilmeisti pikaisessa ansaitsemistarkoituksessa olevia perinteisiä "vene, mökki, järvi" tekeleitä. Menivät ilmeisesti hyvin kansaan ja kaupaksi. Kivelän myöhemmistä vaiheista en tiedä.
Lisää tietoa ja tarkennuksia taiteilija Raimo Kivelästä. Kivelän asuminen Otavassa ajoittuu ainoastaa 1950 luvulle. Hän asui ensin Matkustajakoti Otavassa ja sitten iäkkään äitinsä kanssa Kulmala nimisessä talossa
radan takana aivan Otavan rautatieasemaa vastapäätä. Monet muistavat hänen työskentelynsä ko. rakennuksessa. Tämä Kulmala talo on siitä tunnettu, että UKK:n isä asui perheineen siinä vn.1900 ollessaan metsäyhtiöllä työssä Otavassa. Perhe muutti Pielavedelle vn.1900, jossa tuleva presidentti syntyikin. Talon seinäänhän voisi laittaa laatan: " Tässä talossa sai mahdollisesti alkunsa Urho Kekkonen".
Oli tosi hienoa löytää edes hiukan tietoa Kivelästä!
Olisko joku kiinnostunut kahdesta Kivelän Lappi-taulusta?
Onko sinulla kuvaa niistä tauluista?
Minkä hintaisina niitä pidät?
Ostin tänään Kivelää kaunis taulu kirppikseltä 95 e kaunis
Jopas sattui, ostin tänään ko.Kivelän "lumikellot"- aiheisen, aivan lumoavan taulun satasella,jotenkin vangitseva ja tyylikkään kaunis teos.
Minullakin on Kivelän taulu, rauhallinen talvimaisema, jossa harmaat talo ja luhtiaitta ja niiden välitse kulkeva tie. Itse en tosiaankaan myisi taulua satasella, joten onnittelen teitä hyvät kaupat tehneitä!
Minäkään en myisi edes 200 eurolla.Yritän nostaa hintatasoa .Itse onnittelen myös elämänsä kaupat ko.taiteilijan maalauksilla tehneitä.
Minulla löytyy kivelän oma kokoelma jos kiinnostusta on. Teoksia on kymmeniä jos ei satoja.
Mulla on Kivelän taulu "Pyhätunturilta" vuodelta-66, missä karu maisema maalattuna tunturilta.
Minullakin Raimo Kivelän taulu "Koli" vuodelta -73, jos sen oikein tulkitsin. Mielestäni ihan kelpo teos.
On Kivelän Koli vuodelta -85
Kirurgisen sairaalan käytävällä Kivelän taulu Pielisestä.
Näyttää kuin olisi maalattu Kolin korkeudelta ja itse Kolilta.
Kaunis on, mutta vuosiluku ei näkyvissä.
1929 syntynyt ja eläköitynyt tornioon. Edelleen mies on hyvissä voimissa.