että jeesuksen syntymäpäivä on aina sama, mutta kuolinpäivä vaihtelee vuosittain? siis näiden muistopäivä.
miten on
mahdollista,
5167
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kuten käytännön sovelluksesta huomaat. Enpä ole edes huomannut SRK:n purnanneen sitä, että allakanteko ei ole heidän käsissään.
Pienellä fundeeraamisella huomaat, että Johanneksen muistopäiväksi valjastettu juhannuskaan ei ole enää entisellä paikallaan. Työmarkkinajärjestöissä on potkua enemmän kuin SRK:ssa.
Mietipä, miten on mahdollista, että itärajamme takana niin joulu kuin juhannuskin ovat pari viikkoa myöhemmin kuin tällä puolen rajaa...
pysyvät tietyissä rajoissa, eli että joulu ajoittuu talvisaikaan, pääsiäinen kevääseen ja juhannus kesään. Syksyllä sitten marjastetaan, sienestetään ja korjataan sato.
siirtää keskeltä viikkoa viikonlopun yhteyteen. seuraava vaihe voisi olla siirtää vietettäväksi yhtäjaksoisesti peräkkäin. ajankohta voisi olla vaikka heti juhannuksen jälkeinen viikko. ellei sitten lakkauteta juhlapyhät tyystin häiritsemästä ihmisten jokapaiväistä elämää.
Alunaperin Pääsiäinen (Pesah) on juutalainen juhla, jota juhlitaan Jumalan viimeisen vitsauksen muistoksi, jolla Herra tappoi Egyptiläisten ihmisten ja eläinten esikoiset.
2.Moos. 12:29 Ja puoliyön aikana tapahtui, että Herra surmasi kaikki Egyptin maan esikoiset, valtaistuimellaan istuvan faraon esikoisesta vankikuopassa olevan vangin esikoiseen asti, ynnä kaikki karjan esikoiset.
Samassa luvussa Jumala antaa myös säädökset siitä miten ja miksi pääsiäistä pitää viettää.
2.Moos. 12:11 ja 12 Ja syökää se näin: kupeet vyötettyinä, kengät jalassanne ja sauva kädessänne; ja syökää se kiiruusti. Tämä on pääsiäinen Herran kunniaksi.
Sillä minä kuljen sinä yönä kautta Egyptin maan ja surmaan kaikki esikoiset Egyptin maassa, sekä ihmiset että eläimet, ja panen toimeen rangaistustuomion, jonka minä olen langettanut kaikista Egyptin jumalista. Minä olen Herra.
Jeesus kuoli ja kirkastui myös pääsijäsinenä, joten se on myös Kristittyjen juhla, suurin niistä.
Myöhempien päätösten pohjalta, pääsiäispäiväksi vakiintui kevätpäiväntasausta seuraavan täydenkuun jälkeinen sunnuntai, joka on aikaisintaan 22. maaliskuuta ja viimeistään 25. huhtikuuta. Tämä perusajatus on säilynyt muuttumattomana siitä asti. Tämä siksi, kun Isrelilaset laskevat pääsiäisen kuukalenterin mukaan, ei aurinkokalenterin.
kuukalenteri suomessakin.