Eli onko täällä muita yksin odottavia. MEille tuli ero, en tiedä vielä onko ihan lopullinen (voi ihan hyvin olla!) mutta pitkän tauon pidetään ainakin. Mulla on pari päivää laskettuun ja synnytykseen tulee mukaan hyvä ystävä. Tää tuli tosi yllättäen mutta olen varma päätöksestäni. Asiaa vaikeuttaa se, että meillä on ennestään pieni lapsi, vain 1v3kk tulee ikäeroa. Pelottaa jaksaminen todella. Ja vielä kun mulla on taipumusta masennukseen ja pahaan ahdistukseen lapsuuden traumojen takia.. Vaikka tää ero ei nyt tunnu ollenkaan väärältä eikä pahalta edes, mitäs sitten kun olen yksin lasten kanssa. PElottaa.
Tekis mieli vaan perua koko raskaus - adoptiokin on käynyt mielessä. Molemmat lapset ovat 'vahinkoja', esikoinen oli iloinen semmoinen mutta tää toinen ei.. harkitsin aborttia vakavasti mutten kyennyt tekemään sitä. Nyt se kaduttaa, oikein hävettää myöntää se. Enkä edes ole kehdannut kertoa kenellekkään näistä tuntemuksista... Mikä avuksi?
Tekis mieli vaan perua koko raskaus - adoptiokin on käynyt mielessä. Molemmat lapset ovat 'vahinkoja', esikoinen oli iloinen semmoinen mutta tää toinen ei.. harkitsin aborttia vakavasti mutten kyennyt tekemään sitä. Nyt se kaduttaa, oikein hävettää myöntää se. Enkä edes ole kehdannut kertoa kenellekkään näistä tuntemuksista... Mikä avuksi?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Saako kysyä miksi erotte? auttaisko parisuhdeterapia?
voit antaa lapsen adoptioon, soita heti kun mahdollista neuvolaan tai jos synnytys alkaa ennen sitä niin puhu asiasta heti kun voit jollekin..
jos epäilet ettet jaksa vauvan kanssa niin parempi että ehkä annat hänet adoptioon ettei sulle tule myöhemmin burn out, sitten vauva ja esikoinenkin "kärsii" siitä. moni mukava lapseton pariskunta haluis lapsen ylikaiken..
päätös on sinun. voimia!!
Miten voit antaa väsyneelle äidille tuollaisia neuvoja? Hän saattaisi katua lopun ikäänsä, että luopui rakkaasta lapsestaan. Nyt hän joutuu käsittelemään eroa ja se on taatusti raskasta tuossa vaiheessa raskautta. Suosittelen psykiatria...en adoptiota. Uskon, että ap tulee hienosti pärjäämään lapsen kanssa. Olen itsekin yksinhuoltaja ja yksinodottaja. Ei maailman siihen kaadu. En ikimaailmassa antaisi tätä tulevaa pikkuista adoptioon, vaikka olen nytkin välillä ihan järkyttävän väsynyt. Totta kai ap saa epäillä, ettei pärjää vauvan kanssa...epäily ei kuitenkaan ole "totuus"...totuus voi olla kaikkea muuta ja ap voi pärjätä hienosti, löytää uuden miehen jne. Siis pitäisikö jokaisen, joka on väsynyt tms antaa lapsensa adoptioon??? Öh...
Niin pyydä ainakin ajoissa apua ja kerro tilanteestasi jo hyvissä ajoin jollekin, jos et sitten jaksakaan. Siinä vaiheessa voi olla raskasta myös se avun hakeminenkin. Olisi ainakin valmiina tukiverkostoa, jos arki käy liian kovaksi.
... odotan yksin.. mies lähti lätkimään heti kun kuuli raskaudesta, nyt menossa rv21 0 ja kova tohina kun pitää suunnitella omaa ja lapsen elämää etukäteen koska sitä isää ei tosiaan kuvioissa ole ollenkaan.. toiv. eronne ei ole lopullinen koska onhan se hyvä että lapsella isä ois. Voimia sulle ja muista että kyllä sitä yksinkin pärjää. Maailmassa ollut YH-äitejä koko maailman sivun, joten ainakin tiedät ettet ole yksi ja ainoa :)